”Tuntuu, että vasta täällä olen pystynyt jättämään asioita taakseni” – Ensikoti kuntouttaa perheitä normaaliin arkeen
Hyvin nukuttu yö, kuppi kahvia ja kävelylenkki vaunujen kanssa. Rutiinit tuovat turvaa raskaassa elämäntilanteessa oleville vauvaperheille. Siksi Helsingin ensikodissa etsitään tavallista arkea.
– Kuinkas te viime yönä nukuitte?
Vauvan ensimmäisten kuukausien aikana tuoreiden vanhempien ajatukset pyörivät ennen kaikkea yöunien ympärillä. Siksi Helsingin ensikodin Triangeli-perheyksikön aamutuokio alkaa kuluneen yön kuulumisilla.
Vaikka paikalla olevat vauvat ovat vain muutaman kuukauden ikäisiä, jonkun onnekkaan perheen vauva on nukkunut iltayhdeksästä aamuun asti.
Ohjaaja Lea Bueno haluaa tietää, mitä äidit ja yksi mukana oleva isä ovat suunnitelleet tulevan päivän varalle. Selviää, että kun aamukuulumisten vaihtoa seuraava vauvatuokio ja ensikodin asukkaiden yhdessä nauttima lounas ovat ohi, suurin osa perheistä aikoo ulos vaunuttelemaan.
Vaikeissa elämäntilanteissa oleville vauvaperheille ympärivuorokautista tukea tarjoava Helsingin ensikoti satsaa kodinomaisuuteen. Tavoite on, että vanhemmat kokisivat tulevansa kuulluiksi ja hyväksytyiksi haasteistaan huolimatta.
Reilut puoli vuotta ensikodissa asunut, viisikuisen vauvan äiti Elina pitää juuri jokapäiväistä kuulumisten kyselyä tärkeänä.
– Ennen ensikotiin muuttoa juuri kukaan ei tiennyt raskaudestani. Täällä koin heti, että minun tuntemuksillani on väliä, että minä olen tärkeä. Se toi turvan tunnetta.
Masennus ja vaikea suhde lapsen isään ajoivat Elinan kriisiin raskausaikana. Hän eristäytyi kaveripiiristään, jossa lasten hankkiminen ei ollut millään tavoin ajankohtaista.
– En edes tiennyt, haluanko äidiksi. Nyt tuntuu itsestäänselvältä, että totta kai mä haluan mun lapsen. Myös välimatka lapsen isään on tehnyt hyvää.
Taustalla mielenterveys- ja päihdeongelmia
Kun ensikotitoiminta alkoi Suomessa 1936, se oli tarkoitettu tukemaan avioliiton ulkopuolella syntyneiden lasten oikeutta kasvuun vanhemman kanssa. Nykyään ensikodin tarjoamaa apua tarvitaan silloin, kun esimerkiksi mielenterveys- tai päihdeongelmista kärsivät vanhemmat eivät kykene turvaamaan vauvan hyvinvointia. Taustalla saattaa olla vaikkapa synnytyksen jälkeinen masennus, parisuhdekriisi tai ongelmat arjen hallinnassa.
Ensikotiin tullaan lastensuojelun lähetteellä joko jo raskausaikana tai pienen vauvan kanssa. Äidin lisäksi ensikotiin voidaan ohjata myös isä, ja joissakin yksiköissä vauvan mahdolliset sisarukset.
Helsingin ensikodissa liki jokainen asukas kärsii jostakin mielenterveyden häiriöstä.
– Painotamme vanhempien psyykkistä tukemista. Mielenterveysongelmista puhuminen on meille arkipäivää, kertoo Eila Mäntyjärvi, joka on työskennellyt ensikotiohjaajana yli 30 vuotta.
Hän uskoo, että vanhempien psyykkisen hyvinvoinnin horjumisen taustalla ovat muutokset yhteiskunnassa.
– Ennen koko suku saattoi osallistua lapsen hoitoon. Nyt edes isovanhemmat eivät välttämättä ole arjessa läsnä, ja vanhemmat jäävät aivan yksin.
Traumat siirtyvät sukupolvelta toisella, ja se näkyy myös ensikodissa
Jos vauvaperheille ei tarjota apua ajoissa tai tuki on riittämätöntä, lasku saattaa langeta maksettavaksi vasta vuosien päästä. Mäntyjärvi on todistanut puimatta jääneiden traumojen siirtymistä sukupolvelta toiselle.
– 1980-luvulla täällä on ollut äitejä, joiden tyttäriä saatan tukea ja ohjata nyt.
Yksi ensikodin tavoitteista on kokonaisvaltaisen tuen tarjoaminen. Eila Mäntyjärven näkemyksen mukaan monelta eri luukulta anottavat avopalvelut eivät useinkaan riitä.
– Jos äidin elämäntilanne on kovin raskas, eikä hänellä ole tukiverkkoa, ulkopuolisen tuen tarve on suuri ja sitä pitäisi saada jatkuvasti.
Elina ei usko, että olisi pärjännyt vauvan kanssa kotona, jos apukäsiä ja tukea olisi ollut saatavilla vain muutaman kerran viikossa.
– Tarvitsin ympärilleni yhteisöä, joka tukee ja osittain myös valvoo. Tuntuu, että vasta täällä olen pystynyt jättämään vaikeita asioita taakseni ja päässyt eteenpäin.
Rytmiä arkeen
”Hiiri mittaa maailmaa männyn neulasella, heinänkorrella punnitsee, kovin miettii, mittailee, järkeänsä käyttää, isolta maailma näyttää!”
Aamutuokiota seuraava vauvahetki muistuttaa ihan tavallista muskaria tuttuine lauluineen ja soittimineen. Vanhin osallistuvista vauvoista osaa jo valita itselleen mieluisan soittopelin, marakassin. Muut saavat tyytyä vanhempien valintoihin.
Muskarista on tuttua sekin, että osa vauvoista kitisee, ja yksi on päättänyt jatkaa aamu-uniaan ympäröivästä hälinästä huolimatta. Ne pienokaiset, jotka malttavat seurata tapahtumia, haltioituvat ohjaajan puhaltelemista saippuakuplista.
Kun mielessä myllertävät menneet ja huoli tulevaisuudesta, leikki- tai laulutuokiot eivät aina saa temmattua väsyneitä vanhempia mukaansa.
– Ihan kaikesta en ole jaksanut joka kerta innostua, mutta olen silti vauvan takia osallistunut, kertoo Elina.
– Toisaalta on ihanaa, että teemme yhdessä asioita. Varsinkin kimppalounas on tosi kiva!
Ensikoti ei ole hotelli
Eila Mäntyjärvi pitää tärkeänä, että vanhemmat osallistuvat talon järjestämiin toimintoihin, ja sitä edellyttää myös kulut maksava lastensuojelu.
– Ensikoti ei ole hotelli, vaan kuntoutustoimintaa. Autamme vanhempia kehittämään rutiinit, jotka he voivat siirtää myöhemmin omaan kotiinsa ja arkeensa.
Yksi ensikodin tärkeimmistä tehtävistä onkin auttaa vanhempia säännöllisen vuorokausirytmin noudattamisessa.
– Jo puolivuotiaalla vauvalla pitää olla selkeä päivärytmi, johon vanhemman täytyy sopeutua, Mäntyjärvi muistuttaa.
Ensikoti toivoo asukkaiden nousevan yhdeksään mennessä ja osallistuvan yhteiseen aamuhetkeen. Päiväruoan asukkaat valmistavat vuorotellen siten, että kullekin sattuu yksi keittiövuoro viikossa. Lounaan jälkeen perhe voi viettää aikaa parhaaksi katsomallaan tavalla iltaruokailuun asti. Hiljaisuus taloon laskeutuu klo 23, jonka jälkeen ei enää ruokailla tai katsota telkkaria yleisissä tiloissa.
– Toki asukkailla on huoneissaan läppärinsä ja puhelimensa, joiden käyttöä emme valvo, mutta toive olisi, että yöllä nukutaan, Mäntyjärvi sanoo.
Vanhempi on hoitovastuussa
Vanhemmilla on ensikodissakin täysi hoitovastuu omista lapsistaan, mutta ohjaajat tarjoavat tukea tarvittaessa vuorokauden ympäri.
– Jos vanhemman voimavarat eivät riitä, voidaan lastensuojelun kanssa sopia erillisestä vauvan vierihoidosta esimerkiksi yön ajaksi tai joksikin ajanjaksoksi päiväsaikaan.
Ensikoti: Vertaistuki tuo lohtua
Joku on ikuistanut vauvansa jalat kipsivalokseen, toinen askarrellut unisiepparin.
Kerran viikossa ensikoti järjestää koti-illan, jolloin askarrellaan, kokkaillaan tai katsotaan vain yhdessä telkkaria.
– Kerran oli tarkoitus kerrata ensikodin sääntöjä, mutta se ohjelmanumero ei saanut suurta suosiota. Äidit halusivat mieluummin lakata kynsiä, Eila Mäntyjärvi nauraa.
Elinan tärkeimmät muistot ensikodista liittyvät juuri niihin ihan tavallisiin iltoihin.
– Parasta on se, kun joku keittää kahvia ja istumme yhdessä katsomassa telkkaria. Se tuntuu niin turvalliselta.
Kesäisin ensikotilaiset tekevät retkiä lapsiystävällisiin kohteisiin, kuten Suomenlinnaan, Korkeasaareen ja kotieläintiloille, tai piipahtavat torille syömään mansikoita. Virkistyksen lisäksi retkien tarkoitus on muistuttaa, että vauvan kanssa ei tarvitse jäädä neljän seinän sisälle.
Ystävien löytyminen on tärkeää
Pääsääntöisesti ensikodissa vietetään 6–12 kuukautta. Siinä ajassa ehtii jo solmia ystävyyssuhteita, vaikka asukkaat välillä vaihtuvatkin.
– Kesti pitkään, ennen kuin aloin luottaa kehenkään, mutta nyt uskallan jo sanoa saaneeni ystäviä, Elina kertoo.
– Oli tärkeää päästä jakamaan vauva-arkea toisten kanssa ja näkemään, että muillakin on vaikeaa.
Omin siivin eteenpäin
Lounaan jälkeen Elinan pitäisi vielä imuroida huoneensa. Huomenna hän muuttaa tyttärensä kanssa omaan kotiin.
– Tunnelmat ovat menneet aikamoista vuoristorataa viime aikoina, mutta tällä hetkellä luotan siihen, että me pärjäämme kaksin, Elina kertoo.
Tilastot ovat hänen puolellaan. Ensi- ja turvakotien liiton teettämän tutkimuksen mukaan ensikodissa saadulla alulla oli pitkäkestoisia vaikutuksia.
Kun ensikotiin erittäin huonokuntoisina saapuneita äitejä haastateltiin 1–5 vuotta hoitojakson päättymisen jälkeen, valtaosa kuvaili vointiaan hyväksi tai erittäin hyväksi. Äidit kokivat myös terveydentilansa kohentuneen, ja arjen sujuvan normaalin lapsiperheen tapaan omassa kodissa. Kaikilla haastatelluilla äideillä oli myös tulevaisuuden suunnitelmia työelämän ja opiskelujen suhteen.
Tulevan kotiutumisensa jälkeen Elina olisi tahtonut jatkaa ensikodin avoimessa päiväryhmässä, mutta kaupunki päätyi tarjoamaan hänelle tueksi kerran viikossa tavattavaa perhetyöntekijää.
Säilyisipä yhteys
Elina toivoo, että jaksaisi pitää yhteyttä ensikodin äiteihin myös kotoaan, mutta pelkää sen jäävän kaiken muun jalkoihin.
– Uskon, että meistä voisi olla tukea toisillemme myöhemminkin.
Elinan ensikotilaisille jäähyväislahjaksi antama kasvi viheriöi olohuoneen pöydällä. Sen vieressä on kortti, jossa kukat puskevat esiin mullasta.
– Halusin antaa nämä kiitokseksi hyvän maaperän luomisesta. Tästä kelpaa ponnistaa eteenpäin.
Elina ei esiinny jutussa oikealla nimellään.
Jaa oma kokemuksesi