Kuinka toimia, kun lapsen isovanhempi tai muu läheinen kuolee? Surua ei tarvitse piilottaa, sanoo asiantuntija
Muistot kuolleesta piilotetaan, ja lasta ei tuoda hautajaisiin – aiemmin vallalla ollut käsitys suremisen välttelystä on lapselle haitallinen. Miten puhua lapselle kuolemasta?
Kun isovanhemman kuolema kohtaa perheen, ei ole yhtä oikeaa tapaa surra. Lapsen sureminen on kuitenkin erilaista kuin aikuisen.
– Mieli ja mielikuvitus suojaavat lasta. Leikkiensä avulla lapsi pystyy hetkeksi irrottautumaan surusta, toteaa perhepsykoterapeutti ja tietokirjailija Heli Pruuki.
Lue myös: Lapsella on aikuista suurempi riski traumatisoitua kriisissä – milloin tarvitaan ammattiapua?
Menetyksen ja surun keskellä vanhempaa voi hämmästyttää lapsen käytös: menikö suru jo ohi, kun lapsi leikkii iloisesti?
Pruukin mukaan lapsen suru on raidallista. Siinä vuorottelevat ilo ja suru, mikä on lapselle luontevaa. Siksi sitä, että lapsi käyttäytyy edelleen itselleen ominaiseen tapaan, voi pitää hyvänä merkkinä.
Lasta ei siis tarvitse erityisesti houkutella suremaan. Lapselle läsnäolo, kysymyksiin vastaaminen ja hänestä huolehtiminen ovat avainasemassa. Silloin hänelle syntyy tilaisuuksia jakaa suruaan.
– Ketään ei tarvitse vetää tuskaan. Niin aikuisten kuin lastenkin persoonallisuus vaikuttaa myös siihen, miten kukakin suree.
Jos pienen lapsen käytös muuttuu epätavallisen paljon pidemmäksi aikaa, kannattaa asia ottaa esille neuvolassa.
Huomiota surusta huolimatta
Pruukin kirjoittamassa Surutalvi (Lasten Keskus, 2022) -satutietokirjassa mumminsa menettänyt Piipati istuu komerossa yksin ja kokee olevansa näkymätön, ainakin hetkellisesti.
Vanhemmat ovat oman surunsa kourissa. He tarkistavat kyllä, että Piipati on syönyt ja hänellä on asiat kunnossa. Läsnä olevia he eivät kuitenkaan pysty olemaan.
Pruuki on itsekin joutunut tilanteeseen, jossa suru on koetellut hänen perhettään. Häneltä löytyy ymmärrystä vanhemmille, mutta samalla Pruuki muistuttaa, ettei lasta saisi jättää surun kanssa yksin.
Sellainen voi pahimmillaan vahingoittaa lasta.
– On murheellista, että joissakin perheissä kuolleen valokuvat saatetaan kerätä pois tai lasta ei oteta mukaan hautajaisiin.
Lapselle on suotava mahdollisuus muistella kuollutta, hänelle rakasta ihmistä. Kuolluttakin saa edelleen rakastaa.
– On tärkeää, että lapsi ei koe menettäneensä kuolleen ihmisen lisäksi yhteisiä muistoja ja yhteistä, jaettua rakkautta.
Lapsen mielikuvitus on myös altis täydentämään asioita, joita hän ei ymmärrä. Jos lapsi jää hautajaisista tai muuten ulkopuolelle, hän saattaa kehittää mielessään turhia pelkoja.
Aikuisen saattaa tehdä mieli piilottaa surunsa lapselta. Se on kuitenkin vahingollista niin aikuiselle kuin lapselle, sillä lapsi kyllä aistii aikuisen surun.
Lapsi saattaa kokea aikuisen käytöksen viestinä, että surua ei saa näyttää, vaan pitää olla olla reipas. Tunteiden kätkeminen jättää jokaisen kestämään surua yksin.
Sureminen on osa elämää, ja surun voi jakaa muiden kanssa.
Lue myös: Lapsi pelkää kuolemaa – kuinka lohduttaa ja tukea oikein?
Muistella voi monella tavalla
Kirjassa Piipati muistelee mummia muun muassa muovaillessaan erivärisiä hautakiviä. Samalla Piipatia kiukuttaa: miksi mummi ei enää tule takaisin?
Lopulta Piipati päätyy muovailemaan hautakivien sekaan myös eläimiä ja kukkia, koska ne olivat mummin suosikkeja.
Myös valokuva-albumi kaivetaan Piipatin perheessä esille. Kyyneleet ja nauru sekoittuvat, kun perhe ihastelee vanhoja valokuvia mummista samalla kovasti kaivaten.
Keväällä Piipati pääsee istuttamaan mummin muistolle perhosniittyä.
Isovanhemman kuolema ja paljon kysymyksiä
Kuolema herättää lapsessa yleensä paljon kysymyksiä ja hämmennystä. Osa kysymyksistä voi olla varsin konkreettisia, sillä lapsi yrittää jäsennellä suru-uutista parhaansa mukaan.
Pruuki muistelee, miten hänen oma lapsensa oli hämmentynyt ja pettynyt, kun hautausmaalla ei päässytkään tapaamaan edesmennyttä isoisää – paikalla oli vain hautakivi!
Kysymyksiin on hyvä vastata rauhassa ja pohtien. Kiertoilmauksia kuolemasta ei kannata käyttää: lapsi voi alkaa pelätä nukahtamista, jos hänelle puhutaan ”poisnukkumisesta”.
Lastakin kuitenkin rauhoittaa tieto siitä, että kuolleella ei ole kipuja.
Vastauksissa on tärkeää kannatella mukana toivoa: suru voi tuntua nyt hirveältä, mutta tästäkin selvitään.
Kommentit (1)
Olin 9-vuotiaana dramaattisesti nuorena kuolleen sukulaisen hautajaisissa ja omien kokemusten perusteella en veisi lapsiani senkaltaiseen tilaisuuteen. Oli aivan kamalaa.