Jani Toivolan lastenkirjassa ihastumista ja muita tunteita puidaan hienosti – tosielämässä ei ole yhtä mutkatonta: ”Hiki nousee kainaloihin ja pala kurkkuun”
Omassa lapsuudessaan Jani Toivola aisti, että ihastuminen toiseen poikaan tuli piilottaa tai muuten siitä koituisi vaikeuksia.
Jani Toivolan uusi teos Perhostunne (Otava) on saapunut painosta. Kirjassa seikkailee kouluikäinen Roni-poika, joka huomaa kesälomalla ihastuneensa toiseen poikaan, Toniin.
Kirjan kirjoittaminen on ollut Janille henkilökohtainen leikki siitä, mitä jos asiat olisivat omassa lapsuudessa olleet samalla tavoin kuin kirjan sadussa. Ihastumista toiseen poikaan olisi katsottu yhtä viattomasti kuin ihastumista toiseen tyttöön. Sitä ei olisi tarvinnut peittää tai hävetä.
Kotona kirja päätyi Janin 8-vuotiaan tyttären käsiin.
Kirjan luettuaan tytär pakkasi kirjan koulureppuunsa ja kaivoi sen seuraavana päivänä esille luokassa. Hän sai opettajan kanssa lukea sitä luokkatovereilleen, jotka kuuntelivat kiinnostuneina.
– Kysymys kuului, milloin aion kirjoittaa seuraavan. Hän halusi tietää, miten Ronin tarina tulisi jatkumaan.
Vaikka uutta kirjaa ei olekaan heti mahdollista vetää esiin hihasta, tuntui Janista hyvältä, että hän pystyi jakamaan lapsensa kanssa palasen omasta työstään.
– Moni tekemiseni ja esiintymiseni on suunnattu aikuisille, eikä lapsella ole niihin yhteyttä. Kirja taas on juurikin hänen maailmastaan.
Lastenkirjan kirjoittaminen on puolestaan ollut Janille ikkuna lapsen elämään erilaisesta perspektiivistä kuin yleensä.
– Vanhempana teemme helposti oletuksia siitä, millaisia lapsistamme tulee ja keiden kanssa he tulevat elämänsä viettämään. Kuka ihastuu keneen? Tämän kirjan kirjoittaminen on kirkastanut myös omia ajatuksiani vanhempana. Asiat eivät välttämättä mene, kuten olen ajatellut.
Jani mielellään haastaa itseään vanhempana: kaikista asioista ja tunteista pitäisi lapsiperheessäkin voida puhua, vaikka se ei aina ole helppoa.
Lue myös: Seksuaalisuuden portaat – 11 vaihetta, jotka jokaisen vanhemman pitäisi tietää
Poispäin vaikenemisen kulttuurista
Omasta lapsuudestaan 70- ja 80-luvulta Jani muistaa muun muassa vaikenemisen kulttuurin, joka on jättänyt jälkensä.
Ilmassa oli paljon sellaista, jota ympärillä olevat aikuiset, äiti tai opettajat, eivät pystyneet tai uskaltaneet sanoittamaan ääneen. Se ei helpottanut Janin kasvamista, varsinkin, kun kiusaajat saivat puhumattomuudesta vettä myllyynsä.
Tummaihoinen, yksinhuoltajan poika, oli viehättynyt monista asioista, joiden ajateltiin kuuluvan tytöille.
– Kuria pidettiin, mutta ei uskallettu istua alas keskustelemaan lasten kanssa siitä, että olemme erilaisia.
Jani kuitenkin katsoo toiveikkaana tulevaisuuteen. Hän uskoo, että puhumattomuuden taakka hälvenee asteittain sukupolvi kerrallaan.
Nykyvanhemmille, opettajille ja lapsille tarjotaan enemmän apuja tunteiden sanoittamiseen.
Lue myös: Mistä vauvat tulevat? 6 neuvoa, kuinka vastata lapselle
”Välillä ajattelen, että olisi helpompaa, jos en olisi juuri kuullut edellistä lausetta”
Vaikka Jani kirjoittaakin lastenkirjoissaan tunteiden vapaudesta ja niistä puhumisesta, hänen ei ole aina helppo sanoittaa asioita tyttärelleen.
– Välillä ajattelen, että olisi helpompaa, jos en olisi juuri kuullut edellistä lausetta. Hiki nousee kainaloihin ja pala kurkkuun, kunnes rauhoitun ja tajuan, että meidän ei tarvitse käsitellä koko aihetta vartissa.
Yleensä tiukat kysymykset tulevat juuri nukkumaanmenohetkellä tai aamulla, kun on kiire.
Jani haluaa muistuttaa vanhempia siitä, että aikuinenkin saa tuntea ja olla epävarma. Tärkeää on kuitenkin yrittää puhua, koska puhumattomuuden taakka on niin lapsille kuin aikuisille raskas kantaa.
Vanhempana Jani on huomannut, että lapset alkavat miettiä hätkähdyttävän varhain, mitä muut heistä ajattelevat. Miten saa olla?
Näytä tämä julkaisu Instagramissa
Perhostunteessa asiat sujuvat lopulta hienosti, jopa idyllisesti. Roni tunnistaa ihastumisen tunteensa, vaikka se onkin hämmentävää. Äiti ja isoäiti tukevat Ronia ja tarjoavat lohtua, kun Roni ikävöi ihastustaan Timoa.
Jani on pohtinut kirjaa kirjoittaessaan myös omaa lapsuuttaan.
Hän muistaa kouluajoilta, että tunnisti ihastumisen tunteen, mutta rinnalla kulki käsitys siitä, että se ei saa paljastua. Asian ilmi tulo olisi tuonut ongelmia. Tunteet oli vain yritettävä painaa tukahduksiin.
Hän pohtii, että ihastumisen tunteet voivat olla lapsille tai jopa aikuisille ylipäätään pelottavia. Kenelle uskaltaa kertoa, että tietyn ihmisen vierellä tuntuu todella hyvältä olla?
Kyseessä on kuitenkin positiivinen asia. On hienoa, että ihminen uskaltaa hurmaantua uteliaana uusista asioista elämässä – ja myös toisesta ihmisestä.
Artikkelia korjattu 22.2.2022. Kirjassa seikkailee Timo, ei Toni.
Jaa oma kokemuksesi