Vanhemmuus 11.02.2019 Päivitetty 13.08.2019

Jasmin Hamid: Raskausaikana säästöjä kertyi kuin itsestään

Näyttelijä Jasmin Hamidilla oli monia ennakko-odotuksia äitiydestä, mutta lokakuussa syntynyt vauva on jo kumonnut niistä suurimman osan. Arki sujuu rauhallisesti, tosin yhtä asiaa ei uskalla edes ajatella.

Teksti
Elisa Hurtig
Kuvat
Mirva Kakko / Otavamedia

Jasmin Hamid on aina tiennyt, että hän haluaisi lapsia. Ihan nuorena hän ei ollut siihen valmis, mutta nyt sylissä tuhisee lokakuussa syntynyt tulokas.

Kysyimme Jasminilta, millaisia odotuksia ja pelkoja hänellä oli äitiyteen liittyen. Suurin peloista oli, että hän stressaa itsensä kipeäksi. Toisin kävi: Jasmin on ollut ”aivan zen” kaiken suhteen. Entä ne muut oletukset? Toteutuiko mikään?

Ennakko-oletus 1: Vauva vie rahat

Seesteiseksi tekevät raskaushormonitkaan eivät saaneet Jasminia unohtamaan erästä tärkeää seikkaa: rahaa. Heti kun hän oli tehnyt raskaustestin, hän alkoi säästää rahaa. Käteisenä pankkitilille. Ajatus tilillä olevasta puskurista tuntui turvalliselta äitiyslomaa ajatellen.

– Halusin, että äitiyslomani olisi mahdollisimman stressitöntä aikaa, eikä minun tarvitsisi huolehtia siitä, saammeko me nyt lainat maksettua. En myöskään halunnut ajautua siihen, että rahasta tulisi riitaa tai etten voisi käydä koskaan ulkona lounaalla.

– Olen ollut aiemminkin säästeliäs ja sijoittanut esimerkiksi osakkeisiin, mutta nyt päätin kerätä tililleni käteistä, jotta saisin ne ulos sieltä heti, jos tarvitsisin niitä.

Ilokseen Jasmin huomasi, että rahan säästäminen oli raskausaikana yllättävän helppoa, sillä säästöjä kertyi kuin itsestään. Raskausajan ruokarajoitusten vuoksi hän ei käynyt entiseen tapaansa juuri ulkona syömässä, ja omat heräteostot jäivät, sillä kivat vaatteet eivät olisi mahtuneet päälle. Ja koska iso osa raskaudesta ajoittui kesälle, Jasmin pystyi huitelemaan yhdessä hellemekossa pitkään.

Taloudestaan tarkka Jasmin oli aiemmin kuvitellut, että vauvantuloon humpsahtaisi hirveät summat rahaa, sillä vauvalle pitäisi ostaa pitkä lista tarvikkeita, omista imetysvaatteista puhumattakaan. Hän huomasi pian, että oli ollut väärässä.

Netin kierrätysryhmät olivat oikeita aarreaittoja. Jasmin osti yhdestä Facebook-ryhmästä kassillisen imetysvaatteita itselleen kahdeksalla eurolla ja toisen säkillisen vauvanvaatteita kahdeksalla eurolla.

– Mykistyin siitä, miten paljon hyvää tavaraa kierrätysryhmissä liikkuu: käytettynä ostaminen ei tarkoita sitä, että tarvitsisi tinkiä laadusta. Ryhmistä löytyi edullisesti omaan tyyliin sopivia hyväkuntoisia vaatteita, hoitopöytiä ja syöttötuoleja.

Vaunut ja turvakaukalon tulevat vanhemmat ostivat uutena. Ne olivat isoimmat satsaukset.

– Olen tyytyväinen, etten hurahtanut ostelemaan vaatteita. Pelkään, että haksahdan niihin sitten, kun poika on parivuotias ja erilaisia asuja on kivempi ostella. Nythän vauva on vain pötkö, jota on turha pukea hienosti. Toivon, että järki pysyisi kädessä myöhemminkin.

Jasmin Hamid

Näyttelijä Jasmin Hamid toivoo, että hänen poikansa uskaltaisi vartuttuaan puhua vanhemmilleen aina kaikesta.

Ennakko-oletus 2: Minusta tulee tiikeriemo

Jos Jasmin ei hurahtanut vaatteisiin, yhteen asiaan hän uskoo hurahtavansa: hössöttämiseen. Äitiyttä on takana vasta muutama viikko, mutta jos Jasmin katsoo omia vanhempiaan, erityisesti isäänsä, hän pystyy kuvittelemaan, millainen äiti hänestä tulee. Ylihuolehtiva hössöttäjä.

Yhä edelleen kun Jasmin ja hänen miehensä ovat lähdössä mökille ja iltauutisissa sanotaan, että huomenna on luvassa jäätävää tihkua ja huono ajokeli, Jasminin isä soittaa uutislähetyksen päätyttyä tyttärelleen ja kehottaa ajamaan varovasti.

– Minusta tulee varmaan samanlainen ylihuolehtiva tiikeriemo. Kuvittelen, että olen aikanaan vanhempiani rennompi, mutta veikkaan että se jää vain haaveeksi, Jasmin sanoo nauraen.

Ennakko-oletus 3: Uhma-ikä aiheuttaa eroja

Sitä, että lapsi kävelee joskus yksin kouluun, Jasmin ei kestä vielä ajatellakaan. Onneksi siihen on vielä aikaa. Sitä ennen on selvittävä esimerkiksi lapsen uhmaiästä, joka Jasminia jännittää äitiydessä kaikista eniten.

Hän on seurannut etäältä uhmaikäisten lasten kanssa toimimista, ja se on näyttänyt vaativalta – etenkin parisuhteen kannalta. Oikealta vaaranpaikalta.

– Moni eroaa, kun lapset ovat pieniä. Olen nyt onnellisempi kuin koskaan, ja meillä on hyvä liitto. Olen silti miettinyt, että voiko meillekin käydä niin.

Siksi Jasmin on jo nyt pohtinut, että miten voisi välttää sen, että oman ajan puute ja arki eivät hajottaisi liittoa. Mitään uhmaiän kiertotietä Jasmin ei ole keksinyt, mutta hän haluaa jo nyt pitää huolta parisuhteestaan ja toivoo, että huomaa ajoissa, jos onnellisuus alkaa rakoilla väsymyksen myötä.

– Vaikka asuntolainat pitää lyhentää, ne voi laittaa lyhennysvapaalle ja ostaa sillä rahalla palveluita. Olen huomannut, että ihmisillä on siihen korkea kynnys. Mutta jos vain on taloudellinen mahdollisuus, mikä olisi parempi tapa käyttää rahaa kuin ostaa siinä kohtaa lastenhoitoapua ja siivouspalveluita ja välttää niiden avulla parisuhdekriisi.

– Toivottavasti muistan tämän myös sitten parin vuoden kuluttua.

Jasmin Hamid

Ajattelin raskausaikana, että ehkä jo keväällä palaan töihin, koska kotona oleminen on varmasti tylsää, mutta kotona onkin ihanaa! Jasmin kertoo.

Ennakko-oletus 4: Kotona on tylsää

Nyt arki on kuitenkin vielä yksinkertaista ilman uhmaraivareita. Vauvakuplassa ehtii pähkäillä muun muassa tulevaisuutta. Kovaan työntekoon tottunut Jasmin on alkanut miettiä asioita uudella tavalla.

– Olen todella työorientoitunut ja ajattelin raskausaikana, että ehkä jo keväällä palaan töihin, koska kotona oleminen on varmasti tylsää. En ole kuitenkaan kokenut jääväni mistään paitsi, vaan kotona on ihanaa. Vähän jopa harmittaa, että rikossarja Sorjosen kuvaukset alkavat jo tammikuussa.

Aiemmin Jasminilla oli sellainen olo, että koko ajan olisi oltava kärryillä, mitä maailmalla tapahtuu: piti lukea uutisia, katsoa A-studiota ja seurata keskustelua. Yhtäkkiä vauva-arjessa ei tarvitsekaan tietää kodin seinien ulkopuolisesta maailmasta juuri mitään.

– Olen helsinkiläinen kunnanvaltuutettu ja vihreiden valtuustoryhmän varapuheenjohtaja, ja meillä on ryhmäjohdon kanssa paljon asioita, joita käymme läpi Whatsappissa. On ihanaa, kun olen voinut päättää, että en moneen viikkoon osallistu keskusteluun enkä lue viestejä.

Uudessa elämäntilanteessa päivän saavutukseksi riittää ihan vain lounaan syöminen tai neuvolassa käyminen.

– Aiemmin ihmettelin, jos joku kaverini sanoi, että lasten kanssa lähtemiset ovat aina vaikeita. Mietin, että miten se voi olla niin vaikeaa: imetät, puet ja lähdet. Nyt tiedän, mistä he puhuvat. Meillä oli eilen neuvola puoli kolmelta, ja aloin tehdä lähtöä kahdeltatoista, jotta ehtisin syödä lounaan matkalla. Jokin siinä venähti, ja hyvä kun olimme juuri ajoissa neuvolassa.

Ennakko-oletus 5: Yksi lapsi kerrallaan

Sitä Jasmin ei vielä tiedä, milloin arki on taas lennokasta työelämän ja lapsiperhearjen yhteensovittamista.

– Minulla on sisko, jonka kanssa olen läheinen. Siksi haluaisin tarjota sisaruksen myös lapselleni.

Raskausaikana Jasminin mies sanoi, että sitten kun vauva syntyy, tehdään heti toinen putkeen. Jasmin ajatteli, että ei todellakaan. Hän menisi ensin töihin, saisi älyllistä haastetta ja palautuisi kunnolla raskaudesta.

Vauvakuplassa sekin ajatus on mennyt uusiksi.

– Joskus huomaan ajattelevani, että ehkä se toinen menisi tähän samaan syssyyn.

Ja nykyään vauvan puklukin on jo ihan normaali juttu.

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X