Jukka Poika: ”Uusperhe oli aluksi shokki”
Muusikko opettelee hyväksymään, että lasten ykköskoti on äidin luona.
Alussa oli boheemi nuori perhe. Vielä melko tuntematon reggae-muusikonalku Jukka Poika ja hänen silloinen Sandra-vaimonsa saivat esikoisensa Onervan parikymppisinä. Perhe musisoi, söi kasvisruokaa ja harjoitti rastafariuskontoa.
Lapsillekin kasvoi rastat, ja heitä tuli lisää. Kun kuopus Hampus syntyi, perhe asui maalla Bromarvissa ja kasvatti lampaita. Mutta hippi-idylli murtui: Jukka ja Sandra erosivat ja muuttivat kaupunkiin.
Ja sitten, yhtäkkiä, Jukka Poika oli koko kansan megatähti, jonka hiteiltä ei voinut välttyä missään ja joka luritteli mainoksissa ja Silja Linen risteilyllä. Nuoresta isästä, joka vapaana taiteilijana oli paljon kotona ja hoiti tiiviisti lapsiaan, tuli kolmekymppinen ero-, etä- ja uraisä, joka näkee lapsiaan muutaman päivän viikossa tai parissa.
Lue myös: Räppäri Juno: ”Teen biisejä lapsistani”
Eröisä näkee lapsiaan harvoin
Jukan ja uuden avovaimon Teijan koti on muutaman kilometrin päässä lasten toisesta kodista. Lapset ovat asuneet ”käytännön syistä” reilun vuoden pääsääntöisesti äitinsä luona. Koska viikonloput ovat keikkailevalle taiteilijalle kiireisiä, lapset ovat Jukan luona usein maanantaista keskiviikkoon. Se on hänen viikonloppunsa.
– On selvää, että äidin koti on nyt lapsille se ykköskoti, siellä on lemmikkieläimet ja omat tärkeät jutut. Olen ajatellut, että olkoon sitten näin. Ehkä tilanne muuttuu joskus, ehkä ei.
Jukka ei ole halunnut jäädä vellomaan menneisyyden tapahtumissa, vaan on päättänyt mukautua nykyiseen todellisuuteen. Hän nauttii siitä, että omaa aikaa on nyt enemmän eikä tarvitse joka arkiaamu laittaa lapsia kouluun.
Siitäkin hänellä on kokemusta: lapset asuivat pääsääntöisesti hänen kanssaan vuoden ajan Bromarvissa, kun Sandra opiskeli Helsingissä.
Uusperheen synnyttämisessä on ollut haasteensa, Jukka myöntää.
– Kun sinkkunaisen elämään pölähtää yhtäkkiä kolme lasta, se on aluksi shokki. Se on erikoistilanne, jossa vallitsee hemmetinmoinen hämmennys. Teija on kyllä alusta asti suhtautunut lapsiin hyvin myönteisesti, ja on paljon minua jämäkämpi kurinpitäjä!
Se, että isi on julkkis, on Jukan mukaan lapsille ”siisti juttu”, johon he ovat jo tottuneet. Lapsia harmittaa lähinnä se, ettei Jukka mielellään lähde heidän kanssaan esimerkiksi Linnanmäelle, koska se herättää liikaa huomiota.
Lue myös: Näin isä ei jää ulkopuoliseksi
Millainen isä Jukka Poika on?
Onko Jukka Poika isänä yhtä letkeä kuin laulajana?
– Olen aika letkeä siihen asti, kun tarvitaan jotain muuta, ja pitää ottaa jyrkempi asenne. Ärsyynnyn, kun olen väsynyt ja lapset valittavat turhanpäiväisistä asioista. Esimerkiksi siitä, ettei ole mitään tekemistä.
Jukka myöntää olleensa siinä mielessä rento nuori isä, että hän ei ole tehnyt kasvatuksesta projektia tai ottanut siitä paineita. Hän uskoo lasten ja aikuisten kasvattavan toisiaan ja on ajatellut kasvattavansa omalla esimerkillään.
Yhtä arvoa hän kuitenkin pyrkii tietoisesti opettamaan: nöyryyttä elämää kohtaan.
– Ajattelen, että mikään elämässä ei kuulu meille annettuna oikeutena, ei edes ruoka, vaikka niin on totuttu ajattelemaan. Haluan lasten oppivan nöyryyttä sen suhteen, mitä heille kuuluu ja mitä he uskovat voivansa vaatia muilta ihmisiltä. Tämä kuulostaa negatiiviselta, mutta kääntyy omalla kohdallani positiiviseksi asioiden arvostamiseksi.
Lue myös: 3 tunnettua isää kertovat: Näin vietän aikaa lasteni kanssa
Ennen oli aatteet, nyt rahaa?
Jukkaa on viime vuosina pilkattu olan takaa keskiluokkaistumisesta ja ihanteiden pettämisestä. ”Ennen Jukka Pojalla oli aatteita, nyt Jukka Pojalla on rahaa”, lohkaisi Hesarin Nyt-liite.
Hän ei välitä.
– En mielestäni ole henkiseltä asenteeltani muuttunut. Olen yhä rohkea siinä, miten kohtaan maailman. Minua ei kiinnosta yhtään, millaisena minua pidetään tai onko minulla hippi- tai rastauskottavuutta.
Entisenä kapinallisena (kannabismyönteisyys, jyrkät ruokavaliot ja muu systeeminvastaisuus) Jukalta heltiäisi paljonkin ymmärrystä, jos lapset alkaisivat isompana kapinoimaan.
– Tiedän, ettei sellaista liekkiä sammuteta toisella liekillä. Eikä ole syytäkään sammuttaa mitään, vaan antaa ihmisen itse huomata asiat.
Vaikka Jukka on luopunut kasvissyönnistä, eläinten oikeudet tulevat häntä vastaan nyt Onerva-tyttären suusta.
– Tytär vaatii luomulihaa ja ostan sitä mielelläni. Luomukanaa löytyy valitettavan harvoin.
Pahinta, mitä Jukka voisi lapsilleen kuvitella, olisivat itsetuhoiset elämäntavat. Ääriuskonnollisuus olisi hänestä kummallista.
Muun hän ottaa melko rennosti – rahoittaa mielellään esimerkiksi tyttärensä Justin Bieber -fanitusta.
Jaa oma kokemuksesi