Vanhemmuus 04.04.2018 Päivitetty 29.11.2021

Kaksosten äiti Tanja Poutiainen: ”Kahden lapsen imettäminen tuntui aluksi todella haastavalta”

Kaksosten vanhemmilla on talo täynnä tavaraa, eikä sekuntiakaan omaa aikaa. Vai onko? Pyysimme Tanja Poutiaista kumoamaan ja vahvistamaan kaksosäitiyteen liittyviä väittämiä.

Teksti
Riikka Heinonen
Kuvat
Kaisa Sirén

Elämä ei muutu lasten myötä. Totta vai tarua?

”Ei pidä paikkaansa. Elämä muuttuu täysin lasten myötä, sillä ennen lapsia voi elää omilla ehdoillaan, mutta heidän syntymänsä jälkeen eletään heidän ehdoillaan. Lapset ovat elämässä läsnä jokaisena päivänä, olipa sitten arki tai viikonloppu.”

Kaksi lasta menee hyvin siinä missä yksikin.

”En oikein usko, vaikken tiedäkään, millaista on olla vain yhden lapsen kanssa. Omat käteni eivät alussa meinanneet riittää kahdelle vauvalle. Kahden lapsen imettäminen tuntui aluksi todella haastavalta.”

Nainen voi saada kaiken: uran, perheen ja parisuhteen.

”Pitää paikkansa, mutta kaikkea ei aina voi saada samanaikaisesti. Isä voi luoda uraa vauvavuoden aikana, mutta äiti on sidoksissa pieneen lapseen yleensä ensimmäisen vuoden.”

Kaksosten vanhemmat joutuvat hankkimaan kaikkea kaksin kappalein.

”Pitää paikkansa. Tai riippuu siitä, miten paljon sietää kiukkua ja hampaidenkiristystä, kun kaksoset kinastelevat samasta lelusta.”

– Hauikseni ovat nykyään suuremmat kuin urheillessani, sillä kannan usein molempia lapsia yhtä aikaa, Tanja Poutiainen nauraa.

Parisuhde ei muutu lapsen myötä.

”Varmasti muuttuu, kun yhtäkkiä ei ollakaan enää vain kaksin, eikä voida tehdä mitä tahansa. Lapset, parisuhde ja perhe-elämä vaativat välillä melkoista sovittelua.”

Lapsi muuttaa sisustuksen.

”Olen täysin samaa mieltä. Olohuoneemme on täynnä pehmoleluja, palloja ja kirjoja – ja kaikkea kaksin kappalein. Pari vuotta sitten siellä ei ollut muuta kuin huonekalut.”

Lapsen etu menee kaiken edelle.

”Pitää paikkansa. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että lapsi määräisi talossa. Aikuinen asettaa rajat, vaikkei pieni lapsi aina ymmärräkään, että hän tekee jotain väärin. Mielestäni lasta pitää myös kieltää. Nyt kun lastemme oma tahto alkaa olla kova, joudun jatkuvasti toistamaan ei-sanaa. Se harmittaa, koska haluaisin olla kannustava äiti.”

Kaksosvauvojen vanhemmilla ei ole sekuntiakaan omaa aikaa.

”Pitää paikkansa. Ainakaan pienten vauvojen kanssa ei kannata suunnitella muuta elämää. Uskon, että oma aika lisääntyy lasten kasvaessa.”

Lumityöt hoituvat kätevästi, kun mukana on pieniä apulaisia, vai mitä?

Kaksosvauvojen vanhemmat eivät ehdi nukkua öisin.

”Pitää alussa paikkansa, mutta onneksi kuukausi kuukaudelta unen määrä kasvaa. Nykyään lapsemme nukkuvat yönsä hyvin, mutta en ole vielä nukkunut ainuttakaan yötä heräämättä. Jompikumpi kaipaa aina joko tuttia tai pientä silitystä. Lapset nukkuvat omissa sängyissään, mutta Samuel tulee usein yöllä viereemme.”

Hyvä äiti imettää pitkään ja valmistaa itse lapsen ruuat.

”Se on varmasti monen toive. Aina asiat eivät kuitenkaan mene toivotusti. Voi olla hyvä äiti, vaikkei imettäisi pitkään tai tekisi itse ruokia. Kokonaisuus ratkaisee. Tärkeintä on, että lapsi saa terveellistä ruokaa tarpeeksi. Itse imetin vuoden ajan.”

Kaksosten vanhempi oppii sekä oikea- että vasenkätiseksi.

”Totta. Molemmat hauislihakseni ovat nyt suuremmat kuin urheillessani, sillä joudun usein kantamaan molempia lapsia yhtä aikaa. Kun nappaan heidät ulkona kainalooni, niin kyllähän se käsissä tuntuu.”

Äiti on lapselle ykkönen.

”Pitää paikkansa, ainakin mitä pienempi lapsi on kyseessä. On varsin luonnollista, että kun lapsi tulee äidin vatsasta, suhde on alussa symbioottinen. On kuitenkin tärkeää, että suhde isään kasvaa yhtä tärkeäksi. Enkä yhtään epäile, etteikö se voisi kasvaa.”

Kaksosten vanhemmat saavat ihmettelyitä osakseen.

”Kyllä. Moni tulee herkästi juttusille, kun olen liikkeellä kaksosten kanssa. Etenkin turistit hämmästelevät meitä kaupungilla, ja välillä he haluavat ottaa kuvia. Lapset ovat niin samankokoisia ja -näköisiä, että he herättävät ihmetystä.”

Miltä Tanjasta tuntui, kun hän kuuli odottavansa kaksosia? Millaista on arki, kun mukana pyörii tuplaten pikkuisia? Entä mitä Tanja ajattelee kilpaurheilijan elämästä nyt? Lue Tanjan arjesta lisää uusimmasta Kaksplus-lehdestä 3/18!

Kommentit (1)

Samaa mieltä ja hyvin eri mieltä kuitenkin. Itsellä oli vajaa kolmevuotias lapsi ennen kaksosten syntymää ja olimme kuukauden sairaalassa vauvojen kanssa. Imetys ei tullut kuuloonkaan kotona, onneksi sairaalassa sai rauhassa imettää sen kuukauden mutta kun yksin joutuu hoitamaan kolme alle kolmevuotiasta nii parempi turvautua pulloon kuin jämähtää sohvalle kun esikoinenkin vaati vielä enemmän seuraa ja tekemistä. Esikoista imetin vajaa 2 vuotiaaksi ja oli kova paikka kun kaksosten kanssa ei onnistunutkaan. Kun kaksoset ovat ensimmäisiä lapsia ja muita ei ole varmasti imetys onnistuu siinä missä yksi kun ei tarvitse huolehtia kuin omaa jaksamista.

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X