Kasvatus 25.11.2017 Päivitetty 13.08.2019

6 keinoa pysyä tyynenä pukeutumisraivon (ja kaiken muunkin raivon) edessä – näin et lähde lapsen kiukkuun mukaan

Kun taaperon kiukku tulee ihon läpi, vanhemman voi olla vaikea pysyä tyynenä ja aikuisen tasolla. Psykoterapeutti kertoo vinkit, miten säilyttää maltti haastavalla hetkellä.

Teksti
Leeni Hoimela
Kuvat
iStock

Kun taapero repii haalaria päältään ja kirkuu vartin lattialla, koska kengät ovat väärän väriset, vaatii vanhemmalta malttia pysyä aikuisen tasolla. Jos takana on vielä huonosti nukuttu yö ja kaikilla kiire päivän askareisiin, kiukku tarttuu helposti.

Miten vanhemman kannattaa tyynnytellä itseään, ettei lähde ärtymykseen mukaan? Psykoterapeutti Risto Lappeteläinen kertoo vinkkinsä.

1. Muista, että aikuinen on aikuinen ja lapsi on lapsi

– Tämän muistaminen vaatii aikuiselta ihan tiedollista linjausta, Lappeteläinen sanoo.

Ja näin se onnistuu:

– Puhu itsellesi sisäisesti, että nyt tässä on kyse siitä, että lapsen pitää sisäistää joku asia, joka on hänelle vaikea, ja että sinun tehtäväsi vanhempana on kestää se. Ajattele, että se on lapsen etu, että säilytät malttisi.

2. Älä ala passata

Taaperon kiukkupuuska saattaa alkaa arjen vastoinkäymisestä: haalarin vetoketju ei mene kiinni. Turhautuminen iskee, kun omat taidot eivät riitä.

– Vaikka kiireessä olisi helpompaa ja mukavampaa passata lasta ja kiskoa vetskari hänen puolestaan, se tuo vain ongelmia myöhemmin. Lapsi ei opi asiaa, vaan haluaa pysyä mukavuusalueellaan ja vaatii palvelua, Lappeteläinen toteaa.

Auta, mutta älä tee kaikkea lapsen puolesta, vaikka lapsi olisi jo kiukustunut. Tilannetta helpottaa jo paljon, jos sanoitat ratkaisua: ”Kokeilepa vetää tuosta ja pidä kiinni tuosta, niin vetoketju menee kiinni”. Seuraavalla kerralla lapsi ehkä osaakin sen jo itse.

3. Rekisteröi kitkatilanteet

Usein lapsen kiukku iskee melko samanlaisissa tilanteissa: siirtymissä. Pukeminen, riisuminen ja nukkumaanmeno ovat yleisiä tällaisia tilanteita.

– Varaa haastaviin hetkiin riittävästi aikaa. Jos on viisikin minuuttia ylimääräistä aikaa istua lattialla ja koota vähän taas mieltä, oma pinna ei kiristy. Jos olet kiireessä, lähdet helpommin kiukkuun mukaan.

– Oma touhotus ja kiire siirtyy myös lapseen. Älä luo omalla käytökselläsi lapsellekin häilyvää oloa.

4. Mene tilanteen ulkopuolelle

Mieti, millainen suhde sinulla on lapseesi yleisesti.

– Nykyään puhutaan ali- ja ylityydytyksestä. Oletko lapsen kanssa läsnä yleisesti liian vähän? Vai teetkö hänen puolestaan ihan liikaakin? Vai onko suhteenne balanssissa rakkauden ja raamien suhteen?

– Aika monen vanhemman suhde lapseen on melko hyysäävä, ja kun tulee hetki, jolloin haalari täytyy laittaa, vanhempi ei välttämättä saakaan itse sopivaa raamivaihdetta päälle. Silloin vanhemman tiukkuus voi mennä yli, ja tilanne johtaa lapsen itkuun. Ole määrätietoinen, mutta hallittu.

5. Jaa tunteesi

Kyllä, äitiä ja isää saa ärsyttää joskus, sillä olemme ihmisiä. Siihen auttaa, jos jakaa vaikeat tuntemuksensa. Olennaista kuitenkin on, ettei kertaa vain tilannetta, joka ärsytti, vaan kertoo, minkälaisen tunteen se aiheutti.

– Älä siis kerro vaikkapa töissä, miten lapsi rimpuili aamulla, vaan kerro, miltä se sinusta tuntui. Tunteiden jakaminen auttaa meitä jaksamaan ja pysymään hillittyinä, eli tunteista puhuminen lisää niiden hallintaa.

– Se auttaa lastakin hallitsemaan itseään, kun me hallitsemme vanhempina itsemme.

6. Kävele toiseen huoneeseen

Jos kiukku on kiehahtamassa myös itsellä, tärkeintä on, että osaa silläkin hetkellä hillitä mielensä.

– Kaikkein tärkeintä kasvatuksen kannalta on, että vanhempi ei pimahda. Kävele vaikka toiseen huoneeseen hetkeksi rauhoittumaan ja palaa takaisin. Sitten jatkat rauhallisena.

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X