Kasvatus 10.03.2017 Päivitetty 26.06.2023

Aiheuttaako kasvatus teillä riitoja? Psykoterapeutti kertoo, kuinka kannattaisi toimia

Kun lapsen kasvatus aiheuttaa jatkuvasti ristiriitoja, tarvitaan keskusteluja. Asioista saa olla eri mieltä, mutta lapselle pitäisi luoda johdonmukainen kasvuympäristö.

Teksti
Kaksplus
Kuvat
iStock

Kysymys: Miten tulisi toimia, jos vanhemmilla on keskenään kovin erilaiset kasvatustyylit ja -lähtökohdat? Mieheni uhkailee lasta ruuduttomalla ajalla, mutta ei pidä kiinni siitä, että rangaistus olisi kohtuullinen ja että se toteutuisi. Hän voi suuttuessaan sanoa, että nyt ollaan viikko ilman ruutuaikaa, mutta unohtaa sitten asian. Kasvatus ei ole johdonmukaista. Miten saisin hänet ymmärtämään, että sanotusta on pidettävä kiinni ja että rangaistuksen on oltava kohtuullinen?

Väestöliiton Vanhemmuus-tiimin esimies, psykoterapeutti Suvi Laru vastaa: Kysymyksessä kuvataan kinkkinen, mutta perustavaa laatua oleva tilanne lapsen kasvatuksessa: Miten säilyttää kunnioitus parisuhteessa ja kuitenkin rakentaa turvallinen ja johdonmukainen kasvuympäristö lapsille?

On tärkeää tarkastella omia kasvatustapojaan ja ajatustapojaan. Arjessa on hyvä ylläpitää rauhallista ja rakentavaa keskustelua kasvatukseen liittyvistä asioista.

Keskustelkaa jo etukäteen eri tilanteista

Kasvatuksesta ja asenteista kannattaa jutella toisen kanssa vaikka ennakkoon sovitusti, kun molemmat ovat hyvällä tuulella. Näin voidaan luoda yhteinen toimintatapa tilanteisiin, lapsen parhaaksi. Lapsen kasvatuksessa on hyvä toimia rauhallisesti, johdonmukaisesti ja ottaen huomioon lapsen ikä- ja kehitystason.

Kasvatusasioista voi olla eri mieltä, kaikkihan olemme erilaisia ihmisiä ja jokaisella on oma taustansa ja kokemuksensa. Asioista voi kuitenkin keskustella ja oppia uutta. Joidenkin kasvatuskeinojen tiedetään olevan haitallisia, vaikka aikaisemmin ne saattoivat olla jopa arkipäivää. Tällaisia ovat esimerkiksi lapsen pelottelu, haukkuminen, uhkailu, huutaminen tai fyysinen kuritus eli kasvatusväkivalta.

Vanhemman tehtävä on tukea lasta ja asettaa lapselle myös rajoja, mutta tämä on mahdollista kannustavin, johdonmukaisin ja väkivallattomin keinoin. Vinkkejä ja lukusuosituksia kasvatuksen teemoista: Perheaikaa.fi, Vaestoliitto.fi, Väestöliiton lastenpsykiatrin Raisa Cacciatoren Kiukkukirja (toim. Vuokko Hurme) ja Ensi- ja turvakotien liiton virtuaalikirja Väkivalta ja laiminlyönti kasvatuksessa.

Lue myös:

Miten saan takaisin mieheni huomion? Lue asiantuntijan neuvot

Lapsi vaatii huomiota – pitääkö sitä antaa rajattomasti?

Milloin lapsen palkitseminen kannattaa? Perheterapeutti vastaa

suviPsykoterapeutti Suvi Laru on äiti sekä Väestöliiton Vanhemmuus-tiimin esimies, ja hän vastaa kuukausittain Kaksplus-lehden palstalla lukijakysymyksiin. Julkaisemme vastauksia myös netissä. Lähetä Suville kysymys osoitteeseen kaksplus(a)otavamedia.fi

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X