Anna lapselle tilaa kasvaa, älä suorita vanhemmuutta
Mietitkö, miten saat lapsestasi kasvatettua mahdollisimman hyvän ihmisen? Kehityspsykologi on sitä mieltä, että lapsen tulevaisuudesta stressaaminen on turhaa. Lopeta siis suorittaminen – hyvään lopputulokseen pääsee vähemmälläkin pingottamisella.
Vanhemmuus on tänä päivänä usein suorittamista, ja monilla tuoreilla vanhemmilla on suuria tavoitteita lapsensa suhteen. He miettivät, miten lapsesta tulisi sosiaalinen, taitava uimari, kieliniekka, matemaatikko ja muita kunnioittava ihminen.
Kehityspsykologi Alison Gopnikin mukaan ainakin keskiluokkaisia vanhempia vaivaa paine tulla täydellisiksi vanhemmiksi. Siksi he kuluttavat hurjat summat rahaa hankkiakseen vanhemmuutta koskevia kirjoja ja vimpaimia. Turhaan. Alison nimittäin suosittelee vanhempia ottamaan rennosti.
– Hyvät vanhemmat eivät muuta lapsiaan älykkäiksi, onnellisiksi tai menestyviksi aikuisiksi. Mutta he voivat auttaa luomaan uuden sukupolven, joka on vakaa, sopeutumiskykyinen, lannistumaton ja kykenevä reagoimaan tulevaisuuden vääjäämättömiin ja yllättäviin muutoksiin, Alison kirjoittaa uudessa kirjassaan Puuseppä vai puutarhuri? Vanhemmuuden suorittamisesta onnellisen lapsuuden tukemiseen (Art House).
Näin vanhemmuus kasvattaa sinua – 10 positiivista asiaa
Miksi vanhemmuus ei ole suoritus?
Alison sanoo, että jos vanhempi miettii vain sitä, miten tehdä lapsesta hyvä, siitä seuraa loputonta syyllisyyttä, ahdistusta ja turhautumista. Niitä tuttuja vanhemmuuteen liittyviä tunteita.
Täydelliseen vanhemmuuteen tähtäämisessä on myös ansoja: se lisää äitien jatkuvia sotia ja nokkimisia. Se voi myös luoda lapselle tunteen, ettei hän saa koskaan epäonnistua.
Täydellisyyden sijaan kannattaisikin pyrkiä riittävän hyvään vanhemmuuteen.
– Hyvänä vanhempana oleminen merkitsee, että lapsilla on tilaisuus onnistua tavoilla, joita emme olisi koskaan voineet ennustaa tai kuvitella.
3 tapaa, joilla voit ohjata lastasi rennosti
Alison neuvoo kasvattamaan lasta rennosti. Lasta voi valmistaa tulevaisuuteen ilman suorituspaineita ja isoa läjää kasvatuskirjoja. Hän ei kuitenkaan tarkoita, että lapsi pitäisi jättää oman onnensa nojaan, sillä lapselle voi opettaa hyödyllisiä taitoja muun elämän ohessa.
1. Kokatkaa ja ripustakaa pyykkejä
Yhdessä puuhaaminen ei tarkoita aina sitä, että sinun tulisi asettua lapsen tasolle opettamaan vaikkapa kirjaimia ja eläimiä. Yhdessä voi tehdä muutakin, mistä on lapselle hyötyä.
Lapsi nauttii vanhempiensa matkimisesta. Menkää siis esimerkiksi keittiöön ja tehkää yhdessä ruokaa. Se tarkoittaa, että ruoka valmistuu hitaasti ja sotku on melkoinen, mutta hidastaminen tekee taatusti hyvää aikusellekin. Värit ja numerot voi opettaa helposti esimerkiksi kauppareissulla tai pyykkejä ripustaessa.
Ruoanlaitto lasten kanssa: Näin kasvatat apukokin
2. Jutteleminen kannattaa
Puhuminen ja lukeminen ovat niitä harvoja asioita, joissa vanhemmat voivat tietoisesti päättää opettavansa lasta. Hyvinkin pienet lapset ovat huomattavan herkkiä sanojen intonaatiolle, eleille ja ilmeille. Siksi he oppivat paljon siitä, mitä heille sanotaan.
Lapset, joiden perheissä keskustellaan, puhuvat enemmän ja heille kehittyy laaja sanavarasto. Nämä lapset myös oppivat tuntemaan ympäröivän maailman kuuntelemalla muita.
Tarinoita kertomalla lapselle avautuu myös mielikuvitusmaailma. Jos tarinoiden keksiminen ei ole sinulle luontevaa, lue kirjoja. Lapset, joilla on hyvä mielikuvitus, pystyvät myöhemmin helpommin ymmärtämään muita.
Lukeminen kehittää lapsen sosiaalisia taitoja – 7 syytä lukea lapselle
3. Anna lapsen leikkiä ja leiki itse välillä mukana
Spontaani, satunnainen ja omin päin tapahtuva leikki auttaa lapsia oppimaan. Leikki on myös ilon ja naurun lähde sekä vanhemmille että lapsille. Jo sen tuoma mielihyvä on tarpeeksi hyvä syy heittäytyä leikkiin.
Leikin tavoitteena on tavoitteettomuus. Jos se tehdään aikuisen halujen mukana, sitä ei voida kutsua leikkimiseksi. Siksi aikuisen mennessä leikkiin mukaan hänen tulisi toimia lapsen perässä, sillä jos aikuinen alkaa johtaa leikkiä, lapsi matkii häntä, ja oma luovuus unohtuu.
Tutkimusten mukaan leikin avulla lapsi oppii tulemaan toimeen muiden ihmisten kanssa.
Toivotko, että lapsesi saa ystäviä? Näin tuet lapsen sosiaalisia taitoja
Jaa oma kokemuksesi