Kasvatus 08.06.2018 Päivitetty 15.04.2020

Hanskat, uikkarit, puhelin – hukassa! Psykologi kertoo, mitä tehdä hajamielisen lapsen kanssa

Unohteleva lapsi jättää tavaroitaan kaikkialle. Milloin on syytä huolestua, ettei lapsen keskittymiskyky ole normaali?

Teksti
Toimitus
Kuvat
iStock

Kysymys: 8-vuotias tyttäreni on unohteleva lapsi, jonka keskittymiskyky ei ole paras. Lapaset katoavat puistoon tai kaverille, tai ehkä ne sittenkin jäivät kauppaan. Juuri ostetut sukset taas jäivät iltapäiväkerhon ovenpieleen, tai ehkä kaverin pihaan.

Tavarat ovat jatkuvasti hukassa, mutta mihin ne jäivät? Hän ei ole varma, koska ei muista. Toki lapsi vasta opettelee kantamaan vastuuta, mutta hukkaan menee ihan kaikki! Miten ihmeessä voisin opettaa lastani pitämään huolta tavaroistaan?

Väestöliiton psykologi, psykoterapeutti Suvi Laru vastaa: Lapset opettelevat ja harjoittelevat toimimaan maailmassa itsenäisesti. Ajatukset harhailevat, ja kiinnostus herää kaikkeen mahdolliseen: lintuihin, kovakuoriaisiin, sormikkaiden irronneeseen langanpätkään. Kuulostaako tutulta?

Lasten keskittymiskyky tai asioihin suuntautuminen ei vielä ole samanlaista kuin aikuisilla. Joillakin lapsilla omiin ajatuksiin jumiutumista tai asioiden unohtelua tapahtuu helpommin kuin toisilla.

Joillakin lapsilla kyse voi vain olla ajoittaisesta hajamielisyydestä, joillakin suuremmista haasteista, jotka saattavat näyttäytyä myös muissa asioissa, kuten oppimisen vaikeuksina.

Muistuta, muistuta – ja muistuta

Lapsen ajatuksissa harhailevat surut tai muut ikävät asiat voivat näyttäytyä myös muistamisen vaikeuksina. Vanhempina meiltä vaaditaan suurta kärsivällisyyttä auttaa lasta opettelemaan asioista ja tavaroista huolehtimista. Tämä tarkoittaa, että asioista pitää muistuttaa yhä uudelleen. Keskittymiskyky on siis asia, jossa vanhempi voi tukea.

Vanhemman on hyvä muistaa ottaa katsekontakti lapseen, kun puhuu muistettavista asioista.

Lapsen opettaminen voi tarkoittaa myös sitä, että yhdessä lapsen kanssa pohditaan, mitkä asiat voisivat auttaa muistamisessa. Voiko lapsen kanssa taiteilla yhdessä koulureppuun kuvasarjan niistä tavaroista, jotka tulee muistaa laittaa päälle, kun on uloslähdön aika tai niistä tavaroista, jotka tulee muistaa ottaa mukaan koulusta lähtiessä?

Lue myös: Tiesitkö? Vauvan muistot ovat valokuvamaisia tai tunnemuistoja

Unohteleva lapsi ei unohda tahallaan

Jos lapsella on puhelin käytettävissä ja koulussa mukana, voisiko lapsi ottaa vanhempiensa kanssa kuvan kyseisistä tavaroista? Iltapäiväkerhosta lähtiessä lapsi voisi tarkistaa puhelimestaan, mitkä tavarat pitää muistaa ottaa mukaan.

Muistamiseen ja unohteluun liittyvistä asioista kannattaa jutella myös opettajan ja iltapäiväkerhon ohjaajien kanssa. Ovatko he huomanneet samat haasteet lapsella koulupäivien aikana?

Vanhemman tulee siis selvittää muiden lasta ympäröivien aikuisten kanssa rauhassa, onko muistamattomuutta myös kodin ulkopuolella. Tämä on äärettömän tärkeää, jotta lapsi voi saada itselleen tarvittaessa apua. Lapset eivät tahallaan unohtele asioita.

väestöliiton psykologi suvi laru kertoo, miksi unohteleva lapsi kamppailee keskittymiskykynsä kanssa.Psykologi, psykoterapeutti Suvi Laru on äiti sekä Väestöliiton Vanhemmuus-tiimin esimies. Tällä palstalla hän vastaa vanhempien kysymyksiin. Lähetä Suville kysymys osoitteeseen kaksplus@otavamedia.fi

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X