Kasvatus 04.05.2017 Päivitetty 31.10.2022

Huono Äiti -blogin Sari Helin: ”Lapsen kanssa neuvottelu on ajanhukkaa”

Huono Äiti -bloggaaja Sari Helin on nähnyt liian monta vanhempaa, jotka yrittävät neuvotella lastensa kanssa asioista, joista heidän pitäisi vain aikuisena päättää itse. Kaksplussan kolumnissa Sari pohtii, miksi vanhemmat antavat päättäjän roolin lapselleen ja mitä siitä seuraa.

Teksti
Sari Helin
Kuvat
Pekka Holmström/Otavamedia

Istun usein julkisissa paikoissa vakoilemassa, miten vanhemmat toimivat pienten lastensa kanssa. Vakoiluni perusteella olen pakotettu huomaamaan, että neuvottelu näyttää olevan vallitseva lastenkasvatustrendi myös tilanteissa, joissa minusta ei ole neuvottelun paikka.

”Voisitko nyt ajatella, että pukisit nämä kengät, sopisiko se sinulle”, rukoilee äiti kirjaston naulakolla.

Lapsi selvästi ajattelee, että hän ei voi nyt ajatella pukemista. Lapsi juoksee ympäriinsä, potkii omia ja muiden kenkiä, äiti hikoaa, pikkusisko hikoaa, mutta päähenkilö ei halua nyt pukea kenkiä.

Seuraan näytelmän kehittymistä itkuisuuden laineille ja ihailen äidin jaksamista itsestäänselvän asian vääntämisessä. Olisin ottanut lapsen ja kengät kainaloon ja puoli tuntia sitten.

”Voisitko käyttäytyä kauniisti, kulta?”

”Voisitko tulla pois roikkumasta siitä kaupan ovenkahvasta, koska muut asiakkaat eivät pääse siitä ovesta liikkumaan, kulta?”

Ei, kulta ei vaan voi. Kulta ilmoittaa, että kulta on nyt apina ja äiti seisoo tumput suorana apinansa vieressä. Kaupan muille asiakkaille kulta on eittämättä apina, you know what I mean.

”Voisitko olla läikyttämättä sitä vettä tähän tarhan lattialle, kun joku voi liukastua siihen?”

En voi, ajattelee lapsi ja läikyttää vettä, kunnes vertaisipana vetää lätäkköön lipat.

Aikuisen rooli on välillä ikävä

Pukeminen, lähteminen, veden läikyttäminen ja muille vaaran aiheuttaminen ovat asioita, joissa neuvottelun voi unohtaa. Aikuisen on pakko pysyä aikuisena ja olla päättäjä.

Se on ikävä rooli, tiedetään. Vastineeksi lapset voivat potkia, huutaa ja kirkua. Harvemmin he sentään tuhoavat huonekaluja tai yrittävät myrkyttää äitiään, kuten on tapahtunut suuressa maailmassa.

Aikuinen ottaa vastaan urputuksen, anelun ja vaikeroinnin, mutta pysyy kannassaan. Se ei ole millään tavalla helppoa ja aikuisesta itsestäänkin tuntuu ikävältä, mutta aikuisten tehtävä on tuottaa pettymyksiä lapsilleen.

Miten muuten lapsi tietäisi, mitä rajat tarkoittavat?

Lue myös: Lapsi vaatii huomiota – pitääkö sitä antaa rajattomasti? Perheterapeutti vastaa

Ohjaus on välittämistä

Turvallinen aikuinen asettaa rajat lapsen elämässä. Aikuisen on osattava sanoa EI. Aikuisen täytyy näyttää, mikä käy ja mikä ei käy.

Ilman muuta aikuiselle on paljon helpompaa olla piittaamatta lapsen tekemisistä tai antaa lapsen päättää itse esimerkiksi nukkuma-ajoistaan, mutta lapselle se ei ole hyväksi.

Lapsi tarvitsee ja janoaa ohjausta, koska se on välittämistä. Joskus on mentävä siihen, että kengät vain pistetään jalkaan, tai aikuinen pistää ne kirkuvan lapsen jalkaan.

Aikuinen päättää. Piste.

Kolumni on julkaistu Kaksplussassa 4/17.

Lue myös: Huono Äiti -blogin Sari Helin: Väsymys tekee naisen hulluksi

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X