Kun lapsi nauraa aikuisen kieltäessä, saattaa kasvattajalla mennä tunteisiin – toimi ennemmin näin, kehottaa asiantuntija
Onko lapsessa jotakin pahasti vialla, jos hän nauraa silloin, kun ei pitäisi? Asiantuntija kertoo, mistä on kyse ja miten aikuisen kannattaa tilanteessa toimia.
Lapsen kanssa voi joutua kasvatustilanteisiin, joita ei ehkä ennalta osaisi aavistaa. Joskus lapsi saattaa sosiaalisia taitoja opetellessaan käyttäytyä aikuisen näkökulmasta hämmentävästi.
Pitkän uran varhaiskasvatuksessa tehnyt varhaiskasvatuksen erityisopettaja ja tietokirjailija Annele Wiman on välillä havainnut työssään hetkiä, joissa lapsi nauraa aikuisen kiellolle tai joissa nauraminen ei muuten ole sopivaa.
Nämä saattavat kuulostaa tutuilta tilanteilta osalle vanhemmistakin. Onko lapsella jotakin pahasti vialla, jos hän nauraa epäsopivalla hetkellä, saattaa vanhempi pohtia.
Wiman avaa, mistä asiassa oikeastaan on lapsen näkökulmasta kyse.
Taaperon kohdalla ei tarvitse huolestua
Taaperoikäisellä lapsella väärissä tilanteissa nauraminen on vielä normaalia. Kaikilla lapsilla moista ei edes esiinny.
Naurun taakse saattaa kätkeytyä erilaisia tunteita. Lapsi saattaa oikeasti olla hämmentynyt tai kokeilla rajojaan.
Pienillä lapsilla käytös saattaa myös pohjata siihen, että lapsi on juuri oppinut huomaamaan, että hänen on mahdollista vaikuttaa toisen ihmisen tunteisiin.
Tämä tapahtuu yleensä noin kahden vuoden iässä, koska myös tunnekehitys etenee lapsella vaiheittain. Tällöin lapsesta voikin olla jopa jännittävää testata, millaisia reaktioita saa toisessa aikaan.
Näissä tilanteissa Wimanin mukaan ensiarvoisen tärkeää on aikuisen johdonmukainen käytös. Taaperolle kerrotaan ystävällisen napakasti, ettei nauraminen kuulu kyseiseen tilanteeseen.
Toistojen kautta epäsopivissa kohdissa nauramisen pitäisi hiljalleen jäädä pois, sillä 4-5-vuotias hallitsee jo enemmän sosiaalisia sääntöjä ja lapsi ymmärtää, että toisen ihmisen tunteet ovat eri asia kuin omat tunteet.
Jos taaperoiän jo ohittanut lapsi purskahtaa usein nauruun aikuisen kieltäessä, on Wimanin mukaan käytökseen puututtava viipymättä.
– Silloin lapsen käytös on jo eräänlaista välinpitämättömyyttä muiden tunteita ja sääntöjä kohtaan. Hänen kanssaan on todella tärkeää harjoitella tunnistamaan niin omia kuin muiden ihmisten tunteita.
Lasta ei tule saada häpeämään
Kun aikuinen kieltää lasta ja saa vain naurua vastaukseksi, voi tilanne tuntua ärsyttävältä ja mennä niin sanotusti tunteisiin. Lasta ei kuitenkaan tule saada häpeämään käytöstään, koska se ei edistä lapsen turvallista kasvua ja kehitystä, ja häpeän tunne vain pahentaa tilanteita.
Wimanin mukaan usein taaperolla riittää vain kieltäminen. Sitten kun tilanne on rauhallisempi ja lapsi vastaanottavaisempi, voi tunnetaitoja harjoitella esimerkiksi kuvakorttien tai aiheesta kertovan kirjan parissa.
– Jos lapsen tunnetila ei tunnu vastaanottavaiselta, en alkaisi tilanteessa selittelemään liiemmin, miksi käytös ei ole suotavaa. Napakka kielto riittää ja opetuksen hetki on myöhemmin.
Jos kyseessä on 4-5-vuotias lapsi, tulee hänelle opettaa myös se, että ikävää tekoa on syytä pahoitella.
Rangaistus ei Wimanin mukaan kannata ja rankaisun tilalla on seuraamus. Rankaisulla ja seuraamuksella on tärkeä ero lapsen oppimisen ja hyvinvoinnin näkökulmasta.
– Anteeksipyytäminen voi olla esimerkiksi halaus tai silitys. Kaikilta ei onnistu yhtä helposti ”anteeksi”-sanan sanominen.
Jos lapsi on esimerkiksi rikkonut toisen lapsen hiekkakakun, voidaan aikuisen avustuksella rakentaa hyvityksenä uusi kakku.
– Vanhemman näkökulmasta johdonmukaisesti toimiminen voi olla välillä uuvuttavaa, mutta kasvatus on ajoittain haastavaa. Lapsi kuitenkin tarvitsee yleensä oppiakseen useita toistoja ja aikuisen opastusta.
”Haastavat hetket ennen kaikkea kasvunpaikkoja”
Toisille lapsille tunteiden tunnistaminen on hankalampaa kuin toisille. Esimerkiksi jos lapsella on neurokirjon piirteitä, voi tunteiden tunnistaminen ja säätely tarvita enemmän aikuisen tukea ja apua.
Wiman kehottaa rohkeasti pyytämään apua esimerkiksi neuvolasta tai varhaiskasvatuksen erityisopettajalta, jos lapsen käytös mietityttää.
Joskus ei-toivottu käytös voi levitä esimerkiksi päiväkotiryhmässä. Wimankin on työssään törmännyt tilanteisiin, jossa huomaa, että ryhmässä valta onkin lapsilla. Ryhmässä voi olla esimerkiksi turvaton tai levoton ilmapiri. Usein tämä on seurausta jatkuvasti vaihtuvasta henkilökunnasta.
Kiusaamisen tyylinen käytös voi olla lapselle myös palkitsevaa, ja se voi olla keino liittyä ryhmään sekä saavuttaa sosiaalista hyväksyntää. Koska se on erittäin haitallinen toimintamalli, tulee asiaan aina puuttua.
Lapsi oppii niin aikuisten kuin muiden lasten antamasta mallista.
On tärkeää, että pieniltäkin vaikuttaviin asioihin puututaan, sillä lapsen sosiaaliset taidot rakentuvat pala palalta. Varhaislapsuudessa opitaan tärkeitä sosiaalisia taitoja. Niiden päälle uudet taidot rakentuvat myöhemmin koulussa.
Wiman kehottaa varhaiskasvattajia pohtimaan erilaisia lasten taitoja ja tarpeita ja ennen kaikkea sitä, miten niihin reagoidaan rakentavasti.
– Erilaisiin tunteisiin ja tarpeisiin reagoiminen tulisi olla osa pedagogiikkaa. Kuitenkin vieläkin kuulee, että näitä asioita ei ole aina mietitty, jolloin kasvattajat saattavat reagoida vanhahtavin keinoin, jollaiset eivät tue lasten hyvinvointia.
Vaikka aihe saattaa tuntua kasvattajista ja vanhemmista raskaalta, on Wimanin mukaan ristiriitatilanteissa myös tärkeä puoli ja sanoma.
– Lasten haastavat hetket kannattaa ajatella ennen kaikkea kasvunpaikkoina, joissa lapsen on mahdollista oppia tärkeitä uusia taitoja. Usein aikuisina ajattelemme niitä etenkin kuormittavina tilanteina, mutta ne ovatkin usein hetkiä, joissa lapsi harjoittelee ja kasvaa ehkäpä jopa eniten – yhdessä aikuisen kanssa.
Kommentit (2)
On hyvä arvioida, miksi lapsi nauraa kiellettäessä. Syitä voivat olla muiden muassa uhma, kokeilu, kiellon mitätöinti, pelästyminen, jännitys ja häpeä. Nämä johtavat erilaisiin reagointeihin ja oppimistilanteisiin. Esimerkiksi jännittävä tilanne saa lapsen helposti nauramaan. Tällöin turvallinen kiellon käsittely on hyvästä.
Jos syy on kiellon mitätöinti ja lapsen huono käytös, toruminen on paikallaan. Tunteiden ylilyöntejä pitää välttää, mutta kaiken ei aina tarvitse olla niin myönteistä tunteiden ilmaisemista. Jos lapselle tulee huonosta käytöksestään ja saadusta moitteesta vähän häpeäkin, sekin kuuluu ihmiseen.
Tunnekasvatusnäkökulma dominoi hyvin vahvasti monien kasvatusalan ihmisten ajattelua. Lapsen tekemistä katsotaan lähtökohtaisesti aina tunnelasit päässä. Todellisuus ei kuitenkaan ole näin yksioikoinen ja ihmisten (lastenkin) toimintaan vaikuttaa hyvin laaja skaala erilaisia vaikuttimia ja muita osatekijöitä.
Artikkelissa mainittujen ”vanhahtavien” keinojen käyttäjillä on usein vankka käytännön kokemus asioista. Eli niiden keinojen on nähty käytännössä toimivan, vaikka tunnekasvatuksen mukaan ne keinot eivät edistäkään lapsen hyvinvointia.
Esimerkiksi kaikkien rangaistusten korvaaminen muunlaisilla seuraamuksilla ei ole niin yksinkertaisesti tehty kuin miltä se ehkä kuulostaa. On hyvin lapsi-, aikuis- ja tilannekohtainen asia, että miten jokin seuraamus toimii eli, että motivoiko se lasta muuttamaan käytöstään. Kun sallittujen seuraamusten valikoima kutistuu aina vain pienemmäksi, niin yhä enemmän tulee niitä tilanteita, missä valta ryhmässä tai luokassa siirtyy lapsille.
AIkuisen käskyille nauramisessa on erityisesti taaperoiän ohittaneilla lapsilla hyvin usein kyse uhmasta ja siitä, että lapsi pyrkii testaamaan aikuisen auktoriteettia. Jos aikuinen ei kuitenkaan osaa tai hänellä ei ole lupa käsitellä tätä asiaa uhmana, vaan sen sijaan kaivetaan esiin tunnekortit, tunnemittari tai tunnekirja, niin tilanne kriisiytyy yhä pahemmin.