”Lapselle on tärkeää käyttää kaikkia aistejaan” – ruutuaikaa ei tarvitse kieltää, mutta sitä täytyy rajoittaa
Lasten ruutuaika on lisääntynyt älypuhelinten myötä: 2-vuotiailla sitä on jo lähes tunti ja 3–6-vuotiailla kaksi tuntia päivässä. Runsas ruutuaika voi vaikuttaa lapsen itsesäätelytaitoihin.
Tilanne on lapsiperheissä tuttu: päivällinen odottaa valmistamista ja pyykkikone käynnistämistä. Kaikilla on nälkä ja väsy, eikä kukaan jaksa enää joustaa. Ei ole sattuma, että lastenohjelmat tulevat juuri kello viisi. Sen avulla vanhemmat saavat laitettua ruuan tulille tai pääsevät oikaisemaan syönnin päätteeksi hetkeksi sohvalle.
Digitalisaation myötä television rinnalle on tullut lukuisia välineitä, joiden avulla voi napata arjesta hetken itselleen tai kotitöille. Ensin tulivat videot ja sitten dvd:t. Nykyään tabletti ja kännykkä kulkevat mukana jatkuvasti, ja niistä löytyy rajattomasti sisältöä.
Vaiennuslelu rauhattomalle ruokailijalle?
Ruutuaika ei kuitenkaan ole ongelmatonta. Se, mikä vanhemmille näyttäytyy oivana apukeinona rauhallisen ravintolakokemuksen takaamiseksi, voi tosiasiassa olla karhunpalvelus lapsen kehitykselle.
Erilaiset laitteet, kuten tabletit ja kännykät, ovatkin saaneet englanninkielisen nimen ”shut up toys” eli vaiennuslelut, koska niiden avulla lapsi pysyy rauhallisena.
– Vanhemmat käyttävät vaiennusleluja, jotta lapsi ei esimerkiksi riehu ja huuda ravintolassa. Samalla lapsi kuitenkin oppii, että riehumalla tai aggressiivisella käytöksellä hän saa ruudun käyttöönsä, sanoo lasten ruutuaikaan perehtynyt tutkija Suvi Määttä Folkhälsanilta.
Runsas ruutuaika voi myös vaikuttaa lapseen niin, että hän kestää entistä huonommin odottelua ja on yhä malttamattomampi. Tutkijat epäilevät, että ruutuaika vaikuttaa itsesäätelytaitoihin eli kykyyn säädellä omia tunteitaan ja käyttäytymistään. Määtän mukaan tästä saadaan jatkuvasti uutta tutkimustietoa.
– Itsesäätely on tärkeä taito, jota tarvitaan niin koulussa kuin koko elämässä, Määttä toteaa.
Lapsi ei itse osaa tunnistaa, miksi hän käyttäytyy kuten käyttäytyy, tai mistä se johtuu. Pahimmillaan tämä voi johtaa siihen, ettei hän opi itse säätelemään omia tunteitaan.
Aikuiset näyttävät lapsille esimerkkiä ruutuajan käytössä. Hekin istuvat tylsissä hetkissä laitteet käsissään. Linja-autossa tai lääkärin odotustilassa vain ani harvalla ei ole älylaitetta kädessä viihdyttämässä.
Minea tykkää Nalle-sarjasta
Juuri kaksi vuotta täyttäneen Minean ruutuaika on vielä hyvin maltillista, arviolta 30–45 minuuttia päivässä. Mieluisinta iloiselle tytölle on katsoa telkkarista lapsiperheille tuttuja sarjoja, kuten Kaapoa ja Nallea. Kun ohjelmien nimet mainitaan, syttyy tytön kasvoille iloinen hymy.
– Minea alkoi katsoa telkkaria ehkä noin puolitoistavuotiaana. Se tuli aika luonnollisesti siinä vaiheessa, kun hän koko ajan halusi tehdä jotain yhdessä, ja minun piti saada jokin kotityö tehtyä, kertoo Minean äiti Tiia, 27.
Tällä hetkellä Minean ruutuhetket ovat melko rutinoituneita. Telkkaria saa katsoa aamulla sillä aikaa, kun vanhemmat laittavat aamupalaa, sekä perheen matkustaessa.
– Autossa Minea saa katsoa lataamiamme lastenohjelmia siinä vaiheessa, kun mikään muu ei enää kiinnosta, kertoo isä Aki, 30.
Myös lentomatkoilla perhe käyttää tablettia. Ohjelmien lisäksi siihen on ladattu kaksi peliä, joita Minea saa näissä erikoistilanteissa pelata. Kapun metsä on toinen näistä peleistä.
Eniten perheen taaperoa kiinnostavat kuitenkin vauvat. Aki tykkää katsoa urheilua, ja jos mainostauolla tulee sellainen mainos, jossa näkyy vauvoja, Minea huomaa ne välittömästi.
– Meillä ei paljon muuten ole telkkari päällä kuin Aki katsomien pelien sekä Minea katsomien lastenohjelmien aikana, Tiia kertoo.
Vanhemmat ovat halunneet pitää ruutuajan niissä hetkissä, jolloin jokin asia täytyy saada tehtyä. Pelkäksi ajanvietteeksi siitä ei vielä ole, mieluummin tehdään jotakin muuta.
– Minea lähtee aina mielellään ulos. Pyrimme yleensä keksimään jotakin muuta tekemistä kuin telkkarin katsomista, Aki sanoo.
Poikkeustilanteissa perheellä on kuitenkin poikkeusäännöt. Vanhemmat nimittäin sairastuivat taannoin molemmat keuhkokuumeeseen, ja silloin Minea sai katsoa ohjelmia tavallista enemmän.
Kännykästä Minea saa katsoa valokuvia, ja sitä hän mielellään tekisi useamminkin.
– Minea myös tunnistaa, jos joku hänenkin tuntemansa ystävämme tai sukulainen laittaa ääniviestin ja kun sen kuuntelee, kiinnittyy hänen huomionsa heti, Tiia kertoo.
Paljon puhutaan siitä, miten ruutuaika voi olla vaikea lopettaa. Toistaiseksi Minea on kuitenkin ollut helppo saada ruudun äärestä vaikka syömään. Vanhemmilla on myös niksit takataskussa.
– Nukkevauvat ovat hänelle tosi mieluisia, ja niiden avulla Minean saa kiinnostumaan muusta tekemisestä, Aki kertoo.
Kannattaa miettiä kokonaisuutta
Tutkimusprofessori Timo Partonen Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksesta kehottaa vanhempia tarkastelemaan omaa ja koko perheen ruutukäyttäytymistä kokonaisuutena sen sijaan, että he miettisivät yksiselitteistä sopivan ruutuajan kestoa. Pitääkö päivä sisällään monipuolista tekemistä, kuten liikuntaa, terveellistä ateriointia sekä tarpeeksi unta?
– Entä millaisen esimerkin vanhemmat itse antavat? Missä tilanteissa he käyttävät ruutuja? Jos vanhempi itse tuijottaa kännykkää yhteisellä leikkiajalla, se on pois vuorovaikutuksesta, Partonen sanoo.
Jos ruutua haluaa käyttää apuna leikkimisessä, asiantuntijat suosittelevat pienen lapsen vanhempia olemaan siinä mukana. On olemassa paljon pelejä, joita voi pelata yhdessä. Tai vaihtoehtoisesti vanhempi voi kysellä lapselta, mitä pelissä tai ohjelmassa tapahtuu, ja näin tilanne säilyy vuorovaikutteisena ja yhteisenä. Kun ruutuaikaa vietetään yhdessä lapsen kanssa, osana muuta tekemistä, se voi hyvinkin kehittää taitoja ja lisätä kouluvalmiutta.
Vuorovaikutuksen hetkissä on tärkeää olla läsnä. Puhumaan opettelevalle lapselle pitää muistaa jutella. Myös yhteisen aterioinnin merkityksestä on puhuttu jo vuosikymmeniä. Yhdessä syöminen vahvistaa ihmisten välisiä suhteita ja luo yhteenkuuluvuuden tunnetta.
– Kun aterioidaan, ei istuta ruudun ääressä, vaan keskitytään jutusteluun ja yhdessäoloon, Partonen ohjeistaa.
Ei lainkaan alle kaksivuotiaille
Partonen kertoo, että Yhdysvalloissa ruutuaikaa on tutkittu valtavasti, ja lastenlääkärit ovat nyt antaneet suosituksen, jonka mukaan alle kaksivuotiailla ei tulisi olla ruutuaikaa ollenkaan. Niin pienet lapset eivät edes osaa kaivata sitä, elleivät näe ympäristössään ruutujen käyttöä.
Vanhempien kannattaa miettiä, miten paljon he käyttävät vaikkapa sosiaalista mediaa lasten hereillä ollessa.
– Tärkeintä on huolehtia siitä, ettei ruutuaika syö yhdessäoloaikaa eikä haittaa yöunta. Nukkumista voi pitää ilmapuntarina, joka kertoo siitä, miten hyvin lapsi voi, Partonen sanoo.
Asiantuntijoilta on vaikea saada yksiselitteistä vastausta siihen, mikä on oikea määrä ruutuaikaa.
Määtän ja tutkimusryhmän tekemässä Dagis-tutkimuksessa kävi ilmi, että 3–6-vuotiaat lapset käyttävät keskimäärin 111 minuuttia, eli vajaan kaksi tuntia päivässä ruutuaikaa. Ruutuajaksi laskettiin tv:n katselu, tietokoneen käyttö, dvd:n sekä videoiden katselu sekä tabletin ja älypuhelimen kanssa puuhastelu.Vajaa kaksi tuntia on aika iso siivu lapsen päivästä sekä arkisin että viikonloppuisin. Sen lisäksi tutkimuksessa selvisi, että nillä lapsilla, joilla oli enemmän ruutuaikaa, oli myös vähemmän yöunta.
– Vanhempien välillä oli hyvin suuri vaihteluväli sen suhteen, mikä koettiin sopivana ruutuaikana. Toiset miettivät, mitä muuta voitaisiin tehdä sen sijaan, ja toiset eivät puolestaan kokeneet ruudun käytön rajoittamista tarpeellisena, Määttä sanoo.
Ruutuaikaa ei voi eikä pidä kokonaan kieltää, mutta vanhempien pitäisi ainakin jakaa ruutuaika lyhyisiin jaksoihin; kaksi tuntia on pitkä aika yhtäjaksoisesti.
Lapselle on ominaista haluta kaikki nyt. Aikuisen johdonmukainen toiminta sen sijaan tuottaa lapselle turvallisuuden tunteen.
– Vanhemmuus on sitä, että asettaa rajoja ja kestää sen aiheuttaman pettymyksen. Pieni lapsi pääsee kuitenkin aika pian sen yli, kun hänen kiinnostuksen suuntaa muualle, sanoo Neuvokas perhe -lapsiperheasiantuntija Anne Kuusisto.
Tosi ja tarina erottuvat toisistaan vähitellen
Sopivat ruutusisällöt eivät heikennä lasten sanavaraston, näköaistin, muistin ja avaruudellisen hahmottamisen kehittymistä. Tämä selviää laajasta kanadalais-australialaisesta tutkimuksesta. Tutkimukseen osallistui lapsia, jotka olivat iältään vastasyntyneistä viisivuotiaisiin.
Siitä sen sijaan oli enemmän haittaa kuin hyötyä, jos lapsi näki televisiosta aikuisten ohjelmia, kun television annettiin olla päällä kenenkään sitä katsomatta.
– Alle kaksi- tai kolmevuotias ei vielä ymmärrä eroa todellisuuden ja virtuaalitodellisuuden välillä. Vasta kouluiässä lapselle alkaa hahmottua, mikä on totta ja mikä ei. Koululainenkin saattaa tosin vielä sekoittaa toden ja epätoden, Partonen toteaa.
Pelien kautta voi myös oppia monenlaista
Digitaalisissa välineissä on paljon hyvääkin.
– Kyllähän ne avartavat lapsen kokemusmaailmaa ja ovat hyviä oppimisen välineitä – lapsi voi opetella esimerkiksi värien ja muotojen tunnistamista. Lisäksi niiden avulla voidaan pitää yhteyttä kauempanakin oleviin ystäviin ja sukulaisiin, summaa Kuusisto.
Laitteiden avulla lapsi voi ilmaista myös luovuuttaan. Hän voi kuvata itseään kiinnostavia asioita omasta näkökulmastaan, vaikkapa lempilelujaan. Lisäksi lapsi voi katsella kuvia ja videoita esimerkiksi perheestään tai itsestään.
Pelitarjontaa on runsaasti. Asiantuntijat korostavat ikärajojen noudattamisen merkitystä. Pelit, jotka on suunnattu pienille lapsille, eivät kiihdytä lasta liikaa tai nosta hänen stressitasojaan turhan korkealle, ja niistä irrottautuminen on helppoa.
– Vanhempien lasten pelit ovat monipuolisia, ja niissä lapsi voi kokea ärtymystä ja pahaa mieltä, jos hän ei menesty. Silloin kannattaa jutella lapsen kanssa, onko niitä mielekästä pelata, Partonen sanoo.
Mitä pienemmästä lapsesta on kyse, sitä hidastempoisempia pelejä Kuusisto suosittelee. Pikku Kakkosta asiantuntijat pitävät laadukkaana lastenohjelmana. Lisäksi Suomessa ennakkotarkastetaan ohjelmat ja niille annettuihin ikärajoihin voi luottaa.
Siinä vaiheessa, kun lapselle eivät enää maistu leikit, vaan hän haluaa vain käyttää tablettia tai katsoa ohjelmia, vanhempien hälytyskellojen tulisi soida.
– Pieni lapsi on kokonaisvaltainen, ja on tärkeää tarjota hänelle kokemuksia esimerkiksi luonnosta. Lapselle on ominaista käyttää kaikkia aisteja, joten on tärkeää, että hän saa kokemuksia elävästä elämästä eikä vain ruudulta, Kuusisto summaa.
Metsästä poimittu lehti tuntuu kädessä tyystin erilaiselta kuin sormella ruudulta pyyhkäisty.
Jaa oma kokemuksesi