Kasvatus 22.05.2018 Päivitetty 31.05.2023

Murrosikäisenkin on osattava käyttäytyä: näin suhtaudut kiukuttelevaan teiniin oikein

Murrosikä on täynnä suuria tunteita ja nuori tekee vähitellen eroa vanhemmistaan. Moitteiden sijaan teiniä tulisi yrittää kuunnella ja ymmärtää.

Teksti
Anniina Nirhamo

Murrosikään kuuluu itsenäistyminen vanhemmista, mikä voi tarkoittaa monenlaisia tunnemyrskyjä. Nuoren aivot ja tunteiden käsittely eivät ole vielä samanlaiset kuin aikuisella. Varhaisteiniä alkavat myös kiinnostaa enemmän kavereiden seura ja mielipiteet, sen sijaan vanhemmat sääntöineen ärsyttävät. Nuori haluaa tehdä asiat omalla tavallaan.

Epäkohteliasta käytöstä ei kuitenkaan tarvitse sietää. Vanhempikin on ihminen, jota täytyy kohdella kunnioittavasti. Normaalit käytöstavat, kuten tervehtiminen, kiittäminen ja anteeksi pyytäminen kuuluvat kaiken ikäisten elämään. Kunnioitus toimii kuitenkin molempiin suuntiin, joten vanhemmankin täytyy kiinnittää huomiota siihen, miten käyttäytyy nuorta kohtaan, vaikka hermo meinaisi mennä.

Näin kohtaat kiukuttelevan teinin:

Säilytä vanhemman rooli

Ei kannata yrittää olla lapsensa kaveri. Huolimatta siitä, että nuori ilmaisee aivan päinvastaista, hän tarvitsee vanhempaa auttamaan hämmentävän vaiheen läpikäymisessä. Se, miten itse käyttäydyt haastavissa tilanteissa, ohjaa myös teinin käyttäytymistä. Älä mene riitelyssä hänen tasolleen, vaan pysy aikuisen roolissa.

Kuten pienemmätkin lapset, myös teini tarvitsee kehuja, kannustusta ja kiitosta. Hän kaipaa rakkautta, hyväksyntää ja tunteen siitä, että on turvassa. Yritä siis ymmärtää nuorta sättimisen sijaan.

Vedä selkeät rajat

Kun lapsi lähestyy teini-ikää ja harjoittelee itsenäistymistä, tarvitaan uusia sääntöjä. Aloita miettimällä, mikä sinulle on tärkeintä, kuten se, että nuori ymmärtää mikä on oikein ja mikä väärin, on rehellinen ja hoitaa koulunsa.

Huolehdi suurista linjoista ja anna vähemmän tärkeiden asioiden, kuten sukkien lattialla, olla. Itsenäistymiseen kuuluu se, että haluaa tehdä asiat omalla tavallaan, ja usein se tarkoittaa muun muassa sitä, että oma huone on kuin pommin jäljiltä.

Tee myös selväksi, millaista käytöstä voit sietää ja missä menee raja. Ehkä silmien pyörittelyn ja syvien huokausten voi antaa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, mutta äänen korottaminen voi olla liikaa. Ole periaatteidesi kanssa mahdollisimman selkeä ja ilmaise ne rauhallisesti heti, kun epäsopivaa käytöstä ilmenee. Älä odota, että tilanne karkaa käsistä.

Mieti sopiva rangaistus

Siinä missä pienemmän lapsen saa tekemään melkein mitä vanhempi vain haluaa, kun antaa tarpeeksi positiivista vahvistusta, kuten kehuja tai tarran, teini-ikäisten kanssa täytyy ottaa järeämmät aseet käyttöön. Harva nuori muuttaa käytöstään siksi, että hänelle lupaa palkinnoksi jäätelön.

Monen vanhemman mielestä tehokkain tapa on takavarikoida nuoren lempiaktiviteetti, kuten älypuhelin tai Xbox. Mikä tahansa rangaistuksesi onkin, ole siinä johdonmukainen. Heti kun et toteuta uhkaustasi, nuori ottaa siitä kaiken hyödyn irti ja tilanteen herruus on menetetty.

teini-ikä

Vietä aikaa nuoren kanssa. Ihan arkisetkin asiat osoittavat, että rakastat häntä.

Kunnioita lastasi

On tärkeää muistuttaa nuorta siitä, että sinäkin olet inhimillinen ihminen. Se, että hän huutaa ja käyttäytyy tylysti, tuntuu pahalta ja loukkaa. Kunnioitus toimii molempiin suuntiin. Vanhemmankin pinnaa kiristää, mutta jos tulee huudettua tai töksäyteltyä, pyydä anteeksi. Kiinnitä huomiota siihen, miten puhut nuorelle ja miten kohtelet häntä.

Anna teinin märehtiä

Kun välisenne keskustelu johtaa kiljumiseen tai menee hysteeriseksi, ota takapakkia ja odota, että tilanne rauhoittuu. Näytä lapsellesi, että välillä aikalisän ottaminen on paras tapa ratkaista konfliktit. Pysy rauhallisena ja totea, että palaatte asiaan kun molemmat ovat hieman keränneet itseään.

Kohtaa nuori aidosti

Pyydä teiniäsi kanssasi lounaalle tai kävelyttämään koiraa, ihan kahdestaan. Älä kysele väkisin, vaan anna nuoren ohjata keskustelua, vaikka hän haluaisi puhua vain videopeleistä. Sitä ei koskaan tiedä, mihin keskustelu johtaa, eikä sillä ole väliä, vaikkei johtaisi mihinkään. Tärkeintä on, että kuuntelet.

Ole valmiina kuuntelemaan, kun lapsesi tarvitsee sitä. Jos olet tekemässä jotain, mitä ei voi keskeyttää juuri silloin, voit vaikka sopia hänen kanssaan tapaamisen puolen tunnin päähän.

Se, että keskityt nuoreen ja hänen asiaansa vaikka 20 minuuttia, tekee hyvää. Se osoittaa, että olet kiinnostunut siitä, mitä hän käy läpi ja että otat sen vakavasti. Silloin teinisi tulee todennäköisesti luoksesi myös jatkossa.

Tee kodista turvasatama

Niin paljon kuin teini haluaa ja hänen täytyy itsenäistyä vanhemmistaan, hän on edelleen lapsi, joka haluaa ja tarvitsee turvaverkkonsa. Kaikkien harrastusten ja kaveririentojen lisäksi viettäkää aikaa myös kotona perheen kesken vaikka kokkailen ja lautapelejä pelaten. Tällä tavalla muistuttelet nuorelle, että koti ja perhe ovat turvallisia paikkoja, joissa voi olla täysin oma itsensä.

Lähde: Parenting.com, Vanhempainliitto, MLL

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X