Kasvatus 13.05.2020 Päivitetty 04.11.2020

Näillä sanoilla kannustat parhaiten lastasi – kokeile sanoa: ”Vielä”

Yliampuva kehuminen ei tutkitusti vahvista lapsen itsetuntoa ja voi tehdä sille myös hallaa.

Teksti
Susanna Sarimaa
Kuvat
iStock

Kehutko taaperoa, joka harjoittelee kiipeämään portaita? Tai opetteleeko lapsesi pyöräilemään kannustushuutojen saattelemana? Lapsen itsevarmuus on voima, johon sanoilla on valtava vaikutus, tietää Ensi- ja turvakotiliiton asiantuntija Johanna Matikka.

Joskus aikuiset voivat kuitenkin käyttää ylistyssanoja liian vuolaasti. Kaikkia piirustuksia ei kannata kuvailla mestariteoksiksi, jotka ansaitsevat tulla ripustetuksi seinälle. Yliampuva kehuminen saattaa saada lapsen kuvittelemaan, että hänen täytyy jatkossakin täyttää korkeat kriteerit.

– Lapselle ei tarvitse uskotella, että hän suoriutuu täydellisesti. Piirustuksen kohdalla voi esimerkiksi sanoa, että oletpa käyttänyt kauniisti värejä. Konkreettiset kehut ovat parhaita, Johanna Matikka selittää.

1. Kehu yrittämisestä

Lapsi turhautuu, kun ei saa pipoa itse päähänsä. Samalla kun auttaa häntä, voi myös kannustaa. Kokeile käyttää vielä-sanaa. Et osannut pukea pipoa vielä. Joka päivä tulet siinä taitavammaksi!

– Kun lapsi opettelee taitoja, kannattaa kehua yrittämisestä eikä pelkästään onnistumisista, Matikka vinkkaa.

Liikoja ei kuitenkaan pidä luvata turhan aikaisin. Lapselle asetettujen tavoitteiden tulee olla mahdollisuuksien rajoissa.

Lapsi voi vaikka puhjeta itkemään sitä, että ei yllä esineeseen kirjahyllyn päällä. Itsevarmuus ei varsinaisesti kasva tiedosta, että hän “vielä jonain päivänä” yltää – jos siihen menee vuosia.

Itsevarmuus on koetuksella, jos haluaisi pukea itse muttei vielä aivan osaa.

Joskus pukeutuminen turhauttaa. Auttamisen lomassa kannustussanat hoivaavat mieltä paremmaksi.

2. Moka voi olla lahja

Maljakko iskeytyy sirpaleiksi lattialle. Silloin herkästi moittii lasta liian riehakkaasta leikistä. Mutta mitä jos lasta kannustaisikin toteamalla: No voi, vahinkoja sattuu kaikille.

– Elämään kuuluvat myös mokat, ja aina niistä voi oppia, Matikka korostaa.

Lapselle on tärkeää sanoittaa, että aikuisetkin tekevät virheitä eikä kukaan ole täydellinen.

3. Itsevarmuus: Kannusta kysymyksillä

Arjessa lapsi joutuu ratkomaan erilaisia ongelmia. Häntä ei tarvitse liian vauhdikkaasti pelastaa mahdollisilta epäonnistumisilta, vaan voi kannustaa kysymyksillä eteenpäin.

Jos lapsi vaikean läksytehtävän äärellä kimmastuu ja heittää pois koulukirjan, voi hänelle ehdottaa: Pidätkö pienen tauon? Vedetäänkös hetki henkeä?

– Tilanteessa voi myös kysyä, millä tavalla voin auttaa sinua tässä tehtävässä. Vaikka lapsi toivoisi vanhemman kertovan vastauksen, on parempi löytää ratkaisu yhdessä, Matikka neuvoo.

4. Kiitos on voimasana

Kiitos on yksinkertainen, mutta tehokas kehu. Kun lapsi kerää leikin päätteeksi legot lattialta, häntä kannattaa kiittää tekemästä niin kuin oli sovittu.

– Lapsella voi syntyä nopeasti uskomus, että olen huono ja epäonnistunut. Esimerkiksi ryhmässä joku lapsi saattaa omaksua häirikön identiteetin, jos hän saa vain moitteita eikä kehuja tai kiitosta, Matikka sanoo.

– Positiivinen palaute vahvistaa lapsen uskoa omiin kykyihin tehdä oikein ja ottaa muut huomioon.

5. Lapsi on rakas sellaisenaan

Minkälainen lapsi sinulla on? Johanna Matikka on huomannut, että moni vanhempi vastaa tähän kysymykseen kertomalla lapsen tekemisistä.

Mutta myös persoona kaipaa kehuja. Lapsen itsevarmuus vahvistuu vaikkapa sellaisista lauseista kuin sinulla on mahtava huumorintaju tai hymysi valaisee huoneen.

Jokainen toivoo myös kuulevansa, että on rakastettu ja hyväksytty sellaisena kuin on, ilman saavutuksia. Nämä sanat vanhemman voi kuitenkin olla vaikea saada putoilemaan suusta lapsen läsnäollessa. Tai ujompi lapsi voi kokea olonsa tukalaksi joutuessaan kehuttuna valokeilaan.

Tällaisissa tilanteissa voi hyödyntää vaikka puhelinta.

– Oman teinini kanssa olen huomannut, että sanat menevät paremmin perille Whatsapp-viestin välityksellä. Tärkeintä on, että lapsi tulee omana itsenään nähdyksi ja kuulluksi, Matikka korostaa.

Itsevarmuus: Kokeile myös näitä

“Sä oot ihan parasta seuraa.”

“Vielä ei jaksettu kävellä ihan päiväkotiin asti. Ehkä huomenna tuohon risteykseen saakka, jos haluat?”

“Sepä oli mielenkiintoinen ajatus, ei olisi mun vanhaan päähäni tullut ikinä mieleen.”

“Tuutko keittiöapuriksi?”

“Mun pitää tarkistaa puhelimesta yksi asia. Ai, täällähän lukee että meidän Eeli on ollut tänään aivan erityisen noheva! Hyvä sinä!”

“Tämä onkin kiva leikki, kun käytät siinä niin hauskasti sun mielikuvitusta.”

“Mun sydän hymyili, kun puit äsken itse.”

“Sulla on niin hienosti kasvanut itsevarmuus tässä kiipeilytelineessä.”

“Tulepa niin kuiskaan salaisuuden: Toi oli sulta tosi kauniisti tehty.

“Nyt soitan kyllä papalle ja kuulutan, että meidän Olivia söi kaiken ja otti lisää!”

“Oi, mistä sä keksit tehdä noin kivasti?”

“Katsopa, miten onnelliselta näytän! Se on sun tekosia.”

“No nyt on mahtava lopputulos, kylläpä kaikki se rehkiminen kannatti.”

Lue myös: Ethän siirrä huonoa itsetuntoa lapseen? Huomaa nämä vaaran merkit

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X