Kasvatus 13.03.2018 Päivitetty 31.03.2023

Taas kiukku karkkihyllyllä, en jaksa! – 13 testattua neuvoa lapsen hyvään käytökseen

Salaisuus hyvään käytökseen on oikeastaan aika simppeli. Sinun tarvitsee vain opettaa lapsesi hallitsemaan käyttäytymistään, jotta sinun ei tarvitse tehdä sitä hänen puolestaan.

Teksti
Riikka Heinonen

Kaikki ovat varmasti ainakin kuulleet huhuttavan heistä: hyväkäytöksisistä lapsista, jotka keräävät itse lelunsa lattialta, menevät sänkyyn ilman puolen tunnin iltakarjuntaa, ratkovat sisaruskiistansa ja pyytävät leikkiautoaan kauniisti takaisin sen napanneelta lapselta.

Miten ihmeessä lapsen saa käyttäytymään noin hyvin? Tarvitaanko siihen jäähypenkillä uhkailua tai herkuilla lahjontaa? Ei – riittää, että lapselle opettaa mahdollisimman varhain, mitä häneltä odottaa.

Jo 2-vuotiaalle voi opettaa itsehillinnän alkeita. Myöhemmin pelkkä vanhemman vilkaisu riittää muistuttamaan lasta siitä, että hänen on aika hillitä itsensä.

Kun lapselle tekee pienestä pitäen selväksi, mitä häneltä odottaa, lapsi alkaa vähitellen itsekin odottaa samoja asioita itseltään. Tämä ei kuitenkaan käy kädenkäänteessä, lapsi tarvitsee paljon harjoitusta ja vanhempi sitä kuuluisaa itsehillintää.

Amerikkalainen Parents-sivusto on kerännyt yhteen vinkkejä, joiden avulla voi opettaa lasta hallitsemaan käytöstään, ratkaisemaan ongelmia ja tuntemaan empatiaa.

Kaikki lähtee säännöistä

Lapset, jotka kuvittelevat voivansa tehdä mitä haluavat ja saada kaiken toivomansa, ovat yleensä niitä, jotka kiukuttelevat karkkihyllyn edessä ja heittäytyvät kauppakeskuksen lattialle, jos eivät saa tahtoaan läpi. Sen sijaan lapset, jotka ymmärtävät, että on olemassa rajat ja niiden mukaan toimitaan, oppivat kunnioittamaan niitä ja säätelemään omia tuntemuksiaan.

1. Perustele säännöt lapselle. Sinun ei tarvitse kertoa lapsellesi kaiken kattavaa selitystä sille, miksi odotat häneltä tietynlaista käyttäytymistä. Mutta jos lapsesi ymmärtää, että laatimillesi säännöille on syynsä, hän saattaa hyväksyä ne helpommin.

Voit esimerkiksi kertoa hänelle, että hänen on mentävä iltakahdeksalta nukkumaan, koska hänen elimistönsä tarvitsee paljon unta pysyäkseen terveenä ja vahvana. Hänen on kerättävä itse lelunsa lattialta, jotta hän tietäisi, missä ne ovat sitten, kun hän haluaa seuraavan kerran leikkiä niillä.

2. Kehu lasta. Olipa kyseessä sängyn sijaus, osallistuminen pöydän kattamiseen tai se, että hän antaa sisarensa leikkiä rakkaimmalla lelullaan, kehu lasta hänen hyvästä käytöksestään ja sääntöjesi noudattamisesta. ”Hienoa, että muistit sijata sänkysi. Äiti on niin ylpeä isosta pojastaan!”

Noudata omia sääntöjäsi. Kun laitat takkisi naulakkoon kotiin tullessasi, likaiset astiat tiskikoneeseen etkä huuda ja raivoa väsyneenä, näytät lapsellesi, että noudatat samoja sääntöjä kuin hän. Kun lapsi näkee, että käyttäydyt hyvin, hän haluaa itsekin toimia samalla tavoin.

3. Herättele lapsen omatuntoa. Kun lasta harmittaa, ettei hän ole noudattanut sääntöjäsi, älä kiirehdi heti lohduttamaan häntä. Huono omatunto on tärkeässä roolissa lapsen opetellessa erottamaan oikean väärästä. Juuri siksi sitä kannattaakin käyttää opetusmahdollisuutena. ”Tiedän, että sinusta tuntuu ikävältä. Teemme kaikki virheitä, mutta aina voi oppia toimimaan eri tavalla seuraavalla kerralla.”

lapsen kärsivällisyys

Lapsi opettelee ongelmanratkaisutaitoja vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Aina ei voi tehdä, niin kuin itse haluaa.

Rakenna lapsellesi ongelmanratkaisutaitoja

Yksi suurimmista syistä lapsen huonoon käytökseen on se, että lapsi tuntee itsensä turhautuneeksi ja voimattomaksi. Kun lapsi saa välineet, joita tarvitsee selvittääkseen asiat itsenäisesti, hän alkaa käyttäytyä paremmin. Hänellä on valmiudet selviytyä tilanteista yksin, eikä hän siksi joudu enää hermostumaan aina haasteen kohdatessaan.

4. Anna lapsen tehdä pieniä päätöksiä. Salli lapsen tehdä päätöksiä heti, kun hän on tarpeeksi vanha ymmärtämään eri vaihtoehdot. Voit esimerkiksi kysyä häneltä, haluaisiko hän mieluummin pukeutua kokoyöpukuun vai yöpaitaan ja housuihin? Tai haluaisiko hän syödä välipalaksi mieluummin omenan vai leivän? Kun lapsi oppii selviytymään pienistä päätöksistä, voit vähitellen siirtyä kohti suurempia haasteita. Lapsen kinastellessa sisarensa kanssa älä hermostu itse, vaan kokeile kysyä lapsilta, kuinka he voisivat hoitaa tilanteen toisin. Saatat hämmästyä uudenlaisista ratkaisumalleista, joita lapsesi tarjoavat.

5. Rohkaise ”yritä, yritä vielä uudelleen” -asenteeseen. On toki helpompaa ja nopeampaa tehdä kaikki hänen puolestaan. Siitä huolimatta olisi tärkeää antaa lapsen oppia ja onnistua ilman sekaantumistasi. Oli sitten kyse kenkien laittamisesta, lelujen keräämisestä tai sukkien viemisestä pesukoneeseen.

6. Kannusta lasta ajattelemaan itse. Opeta lapsesi etsimään ja löytämään itse vastauksia kysymyksiinsä. Kun lapsesi kysyy sinulta, miten joku asia kannattaisi tehdä, vastaa hänelle kysymyksellä: miten arvelet, että se kannattaisi tehdä? Kun hän vastaa kysymykseesi, hänen itseluottamuksensa alkaa kasvaa ja vähitellen hän oppii luottamaan siihen, että keksii itsekin vastauksen.

Tylsyys on hyvä asia

7. Harjoita lapsen kärsivällisyyttä. Kukapa nauttisi odottamisesta? Eivät ainakaan pienet lapset, jotka ovat tottuneet ilmaisemaan tarpeensa välittömästi. Juuri siksi onkin tärkeää, että vanhemmat alkavat opettaa lapselleen kärsivällisyyttä taaperosta lähtien. Haluat varmasti, että lapsesi oppisi kasvattamaan kärsivällisyyttä kärsimättömyyden tunteensa tilalle, eikä käyttäytyisi huonosti tai toimisi harkitsemattomasti tulevaisuudessa.

8. Anna hänen odottaa. Älä kiikuta lapselle kaikkea heti, kun hän pyytää. Anna hänen tuntea odottamisen tuskaa, koska sillä jos millä on mahtava muutosvoima. Kun et anna hänelle mehua välittömästi, autat häntä kontrolloimaan kärsimättömyyttään, jotta se voisi hiljalleen kasvaa kärsivällisyydeksi.

9. Kerro lapselle, mitä hän tuntee. Lapsi ei osaa ilmasta turhautumistaan siitä, että joutuu odottamaan, mutta voit auttaa häntä nimeämällä hänen tunteitaan ja kehumalla, jos hän kykenee kärsivällisyyteen. Kun lapsi odottaa vuoroaan, voit sanoa hänelle: ”Tiedän, että on hankalaa seistä, mutta se sujuu sinulta tosi hienosti. Olet tosi kärsivällinen, hieno juttu!” Kun huomioit lapsesi kamppailun jonkun hänelle hankalan asian kanssa, hän todennäköisesti innostuu yrittämään entistä lujemmin.

10. Tarjoa lapsellesi aktiviteetteja, jotka kasvattavat hänen kärsivällisyyttään. Kannusta lastasi tekemään asioita, jotka eivät tarjoa välittömiä tuloksia. Sellaisia voivat esimerkiksi olla legojen rakentaminen, palapelin kokoaminen tai kukan istuttaminen siemenestä ja sen kasvun seuraaminen.

lapsen empatia

Opeta lapsi rakastamaan ja näyttämään tunteitaan omalla esimerkilläsi.

Kasvata lapsesi kykyä empatiaan

Lapset syntyvät kuvitellen, että maailma pyörii heidän ympärillään. Mitä nopeammin opetat heidät ymmärtämään, että kaikilla muillakin on tunteet, sitä epätodennäköisemmin he käyttäytyvät toisia loukkaavalla tavalla.

11. Iloitse lapsen ystävällisyydestä. Lasta voi kannustaa empatiaan eri tilanteissa, kuten vaikkapa silloin, kun hän peittelee nukkeaan. Hän huolehtii silloin jonkun muun kuin itsensä tarpeista, joten kannustus on ehdottomasti paikallaan.

12. Kysy, älä luennoi. On hankalaa yrittää selittää empatian käsitettä lapselle, mutta häntä voi auttaa ymmärtämään toisten tunteita. Jos lapsesi ei esimerkiksi anna kaverinsa leikkiä pehmoleluillaan, voit lähestyä tilannetta kysymällä lapselta, miltä hän arvelee käytöksensä tuntuvan kaverista, joka jää nyt ilman pehmoleluja.

13. Opeta lapsi lukemaan elekieltä. Eleiden ja ilmeiden tulkitseminen ja ymmärtäminen on tärkeä osa empatian kehittymistä. ”Huomasitko, miltä Maria näytti, kun annoit hänelle puolet keksistäsi? Näitkö, miten hän hymyili? Teit hänet tosi iloiseksi.” Saattaa olla, että lapsesi ei heti opi tulkitsemaan eleitä ja ilmeitä, mutta kun oppii, hän innostuu toisten reaktioista ja huomaa jatkossa paremmin, miten hänen oma käytöksensä vaikuttaa kanssaihmisiin.

Lähde: The Surprising Secret to Raising a Well-Behaved Kid

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X