Kasvatus 31.10.2021 Päivitetty 26.11.2021

Rekkaspottausta ja nakuilua – Lasten rakastama TikTok kannustaa haasteisiin, joista moni aikuinen ei tiedä mitään

TikTokin videohaasteet leviävät ympäri maailmaa. Haasteeseen osallistumalla voi kerätä valtavasti tykkäyksiä, mutta osallistumiseen liittyy myös riskejä.

Teksti
Mervi Juusola
Kuvat
iStock

TikTok on lasten ja nuorten suosima videosovellus, jonka alkuperäisenä ideana on ollut lyhyiden, hauskojen videoiden julkaisu. Erilaiset haasteet ovat keskeinen osa TikTok-kulttuuria.  Haasteet ovat useimmiten liikkeitä tai temppuja, jotka laajentuvat nopeasti maailmanlaajuisiksi ilmiöksi. Niiden kautta lapsi saa helposti valtavasti tykkäyksiä ja huomiota. Monet haasteet ovat hauskoja ja harmittomia. Osa haasteista jopa kannustaa tekemään hyvää.

Lue myös: Joko näit päiväkotimeemit, jotka villitsivät somen?

TikTok-haaste rekkaspottaus on hengenvaarallinen leikki

Parin viime vuoden aikana TikTokissa on alkanut levitä entistä enemmän haasteita, jotka kannustavat lapsia ja nuoria tekemään vaarallisia, rikollisia tai yleistä järjestystä häiritseviä tempauksia.

Poliisi tiedotti viime keväänä Suomessakin yleistyneestä lasten ”rekkaspottaus” -harrastuksesta. Lapset ja nuoret roikkuvat silloilta moottoriteiden päällä tai hivuttautuvat vaarallisen lähelle ajorataa saadakseen rekat tööttäämään tai vilkuttamaan valoja. Tilanne kuvataan ja julkaistaan esimerkiksi TikTokissa, Youtubessa tai Instagramissa.

– Rekan ohjaamosta on vaikea havaita 140-senttistä lasta, varoittaa vanhempi konstaapeli Daniel Kalejaiye Itä-Suomen poliisilaitoksesta.

Rekkaspottaus voi myös stressata osaa raskaiden ajoneuvojen kuljettajista ja aiheuttaa häiriötä liikenteeseen. Rekan äänimerkki on voimakas ja se voi saada muutkin ajoneuvojen kuljettajat säikähtämään. Kun kuljettajan keskittymistä häiritään, syntyy vaaratilanteita. Tätä lapsi ei välttämättä vielä ymmärrä.

Kalejaiye ylläpitää Tiktokissa KonstaapeliDaniel -videokanavaa, jossa hän kertoo erityisesti nuorille ja lapsille mutta myös aikuisille rikoksiin syyllistymisen ja rikoksen kohteeksi joutumisen riskeistä. Konstaapeli Danielin kanavalta löytyy videoklippejä myös TikTok-haasteiden seurauksista. Näitä videoita vanhempien kannattaa katsoa yhdessä lapsen kanssa.

Lue myös Kotilieden juttu: TikTok on lasten ja nuorten nettisovellus, jossa piilee omat vaaransa -nämä asiat vanhempien on hyvä tietää suosikkisomesta

Moni aikuisille hauska haaste on haitaksi lapsille

TikTok-haasteissa saatetaan esimerkiksi kannustaa ottamaan allergialääkettä tai muskottipähkinää niin paljon, että se aiheuttaa hallusinaatioita – ja hengenvaaran.

Skull breaker -haasteessa tehdään temppu, jossa kolme kaverusta seisoo rinnakkain. Laitimmaiset kaverit hyppäävät vuorotellen ilmaan. Viimeisenä ilmaan hyppää keskimmäinen kaveri, jolta kaksi muuta vetävät jalat alta niin, että keskimmäinen iskee päänsä maahan.

Pistorasia-haasteessa pistorasiaan laitetaan puhelimen laturi, sitten pistorasian sähköhaaraa kosketetaan kolikolla. Haasteen toteuttaminen voi aiheuttaa oikosulun ja tulipalovaaran.

Jotkut haasteet kannustavat tuottamaan eroottista sisältöä, esimerkiksi riisumaan vaatteet ja kuvaamaan oman vartalon siluettia tummanpunaisen filtterin läpi. Haaste voi olla hauska aikuisille, mutta sen näkevät ja sitä kokeilevat myös lapset.

TikTok on mainittu useissa sadoissa rikosilmoituksissa

TikTokin ikäraja on 13 vuotta. Sovellus ladataan usein myös tätä nuorempien älypuhelimeen, koska se mielletään harmittomaksi videokikkailu-sovellukseksi.

– Suomessa poliisin tietoon on tullut muutamia tapauksia, joissa nuoret ovat rikkoneet, töhrineet tai varastaneet jotakin TikTok-haasteen innoittamana. Useissa sadoissa rikosilmoituksissa on kuitenkin mainittu TikTok osana tekoa, vanhempi konstaapeli Daniel Kalejaiye kertoo.

Hän kehottaa vanhempia keskustelemaan lasten kanssa TikTokista ja sosiaalisen median vaaroista hyvissä ajoin, jo siinä vaiheessa kun lapsi saa ensimmäisen älypuhelimensa.

–  Mitä aiemmin riskit otetaan puheeksi, sitä parempi. Kun lapselle saa heti alusta asti iskostettua päähän oikeat käyttäytymistavat netissä, se kantaa pitkälle. Seuraukset TikTok-haasteeseen mukaan lähtemisestä voivat olla merkittävät. Vaikka nuori ei itse olisi mukana teossa, hän voi syyllistyä rikokseen yllyttäjänä tai avunantajana, jolloin rangaistus on sama kuin itse tekijällä.

Kalejaiye suosittelee keskustelemaan lasten kanssa rikosten ja vahingontekojen seurauksista niiden oikeilla rikosnimikkeillä. Esimerkiksi kallonmurskaus-haaste voi olla pahoinpitely ja kolikon laittaminen pistorasiaan vaaratilanteen aiheuttaminen.

– Seurausten liiallisella pehmittelyllä ei välttämättä saada viestiä perille.

Vaikka vaaraa tai häiriötä aiheuttavaan haasteeseen osallistuminen ei läheskään aina ole rikos, silti lapsen on hyvä oppia ymmärtämään, mitä harmia haaste voi aiheuttaa itselle ja toisille ihmisille. Psychology Today -lehti kehottaa artikkelissaan opettamaan lapselle kolme mediakriittistä kysymystä, jotka kannattaa kysyä itseltä ennen videohaasteeseen osallistumista:

  1. Loukkaako tämä jotakin ihmistä?
  2. Jos osallistun tähän, kadunko sitä myöhemmin?
  3. Mitä hyötyä ja haittaa tällaisen videon julkaisemisesta voi olla?

Vanhemmat ja lapsi voivat myös sopia säännön, että mitään haastetta ei lähdetä kuvaamaan ilman vanhemmilta saatua lupaa.

Hyviäkin TikTok-haasteita on

Haasteet ovat keskeinen osa lasten ja nuorten mediakulttuuria. Lapsi voi herättää haasteiden kautta keskustelua itselle tärkeistä asioista.

–  TikTok -haasteella voi haastaa kaverit esimerkiksi kiusaamisen ehkäisyyn tai vaikka auttamaan toisia ihmisiä, kertoo mediakasvatuksen asiantuntija Paula Aalto Mannerheimin Lastensuojeluliitosta.

Usein kuitenkin haasteeseen osallistumisen motiivina on saada lisää seuraajia, jakoja ja tykkäyksiä.

– Monesti osallistujat ovat alakouluikäisiä, jotka eivät välttämättä ihan käsitä, minkälaisia seurauksia haasteen tekemisellä voi olla. Lapset saattavat kehitysvaiheensa takia olla erityisen yllytyshulluja ja elämyshakuisia.

Aalto kehottaa keskustelemaan lasten kanssa myös siitä, että harvat julkaisevat pieleen menneitä haasteita tai kertovat ikävistä seurauksista TikTokissa.

– Vanhempien kannattaa mennä itse TikTokiin ja tutustua sisältöön avoimen kiinnostuneena. TikTok on näköalapaikka lasten ja nuorten kulttuuriin. Siellä voi tulla tietoiseksi lapsen elämään vaikuttavista ilmiöistä, jotka eivät muuten tule arjessa näkyväksi, hän kertoo.

Aallon mielestä TikTok on aika poliittinen media. Lapset ja nuoret jakavat siellä muun muassa ympäristökriisiin ja yhteiskunnallisiin aiheisiin, kuten koronaepidemiaan liittyvää sisältöä. Otsikoihin päätyy yleensä TikTokin kaikkein haitallisin sisältö.

TikTok on saanut kritiikkiä siitä, että sen algoritmi ei juurikaan rajoita julkaisujen näkyvyyttä. Mikä tahansa video voi saada miljoonia katsojia ympäri maailmaa.

– Vanhemmat voivat muokata lapsen kanssa sometilin yksityisyysasetuksia ja asettaa sisältöön liittyviä estoja. Mitkään estot ja asetukset eivät kuitenkaan korvaa median käytöstä keskustelua. Lapsen mediataidot eivät kartu, jos niistä ei keskustella.

Juttele lapsen kanssa TikTokista

Yksi lapsen tärkeimmistä mediataidoista on se, että hän osaa tulla puhumaan aikuiselle verkossa kohtaamistaan haastavista tai mieltä painavista asioista. Lapselle kannattaa puhua siitä, miten pitää toimia, jos vieras henkilöä ottaa somessa yhteyttä, jokin some-tilanne tuntuu ahdistavalta tai kaverit yllyttävät kuvaamaan jotain nettiin.

Lapsen on tärkeä kuulla vanhemmalta, miksi tämä ei halua lapsensa näkevän ja tekevän tietynlaista some-sisältöä. TikTok -keskustelun voi aloittaa kertomalla lapselle, ettet tiedä kovin paljon tästä sovelluksesta ja haluaisit tietää enemmän:

  • Millaista sisältöä sovelluksesta löytyy, minkälaisia keskusteluja lapsi käy siellä ja kenen kanssa?
  • Minkälaiset haasteet ovat lapsesta hauskoja ja miksi?
  • Onko lapsi joskus törmännyt haasteisiin, jotka voivat olla vaarallisia? Mitä niissä tehdään ja miksi lapsi luulee, että moni silti osallistuu niihin?

Lasta voi myös kannustaa kivojen ja hyödyllisten haasteiden äärelle.

– Lapselle voi opettaa, että mediankäytön avulla hän saa tärkeää tietoa itselleen tärkeistä asioista ja voi käyttää ääntään sekä vaikuttaa yhteiskunnalliseen keskusteluun, mediakasvatuksen asiantuntija Paula Aalto painottaa.

Lue myös: Mervi Juusola: Lapsen olisi tärkeää erottaa rohkeus huomiohakuisuudesta

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X