Tutkimus: Kun lasta pelottaa, nämä keinot ovat ylitse muiden hänen rauhoittamiseensa
Aikuiset eivät aina tunnista tai ymmärrä lasten pelkoja. Lasten turvallisuuden lisäämiseen on olemassa paljon yksinkertaisia keinoja, joiden käyttöä lasten arjessa kannattaa lisätä.
Suomalaiset esikoululaiset kokevat elämänsä turvalliseksi, toteaa Lapsibarometri. Suurin osa lapsista pelkää kuitenkin joskus.
Tuoreen tutkimuksen mukaan suomalaislapset pelkäävät muun muassa pimeää, painajaisia ja luonnonilmiöitä. Lapsibarometri 2022 selvitti esikouluikäisten suomalaislasten pelkoja.
Lue myös: Johannan lapsi pelkäsi kärpäsiä, kunnes kaikkien nimeksi annettiin Jaakko
Sen mukaan Suomessa asuvista esiopetusikäisistä lapsista 74 prosenttia ajattelee, että heillä on jokin turvallinen paikka, ja 92 prosenttia lapsista ilmoitti, että heillä on turvallinen ihminen elämässään.
– Myönteistä on, että eskarilaisten peloissa eivät näkyneet yhteiskunnallisesti isot, turvallisuuteen vaikuttavat ja paljon uutisissa näkyneet asiat, kuten pandemia tai Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan. Turvattomuuden tunteet liittyivät useimmiten lähiympäristöön, erikoistutkija Terhi Tuukkanen lapsiasiavaltuutetun toimistosta kertoo.
Lapsibarometriin vastanneista eskarilaisista vain 58 prosenttia koki aina olonsa turvalliseksi esikoulussa. Vähän koulutettujen vanhempien lapset tunsivat enemmän turvattomuutta kuin korkeasti koulutettujen vanhempien lapset.
– Tulos on huolestuttava, sillä lähtökohtana tulee olla esikoulu, jossa jokainen voi kokea olonsa turvalliseksi joka hetki. Esiopetuksessa on tärkeää keskustella lasten kanssa turvallisuudesta ja turvallista oloa edistävistä ja vähentävistä asioista. Turvallisuustaitoja voidaan myös harjoitella, Tuukkanen sanoo.
Lasten arkeen tarvitaan lisää hellyyttä
Turvallisuus merkitsee lapsille turvallista elinympäristöä, joka lapsen näkökulmasta myös tuntuu turvalliselta ja jossa on läheisiä aikuisia, hellyyttä ja kivoja kavereita.
Turvallisuutta lisäävinä asioina lapset kertoivat turvallisuutta tuovista leluista (72 % vastaajista), turvapaikoista (74 %) ja turvallisista aikuisista (92 %).
Moni lapsi kertoi, että pelkoon auttaa se, kun läheinen aikuinen halaa, silittää tai ottaa syliin. Myös sisarusten ja kavereiden tuoma turva näkyi Lapsibarometrin tuloksissa.
Barometrin tulokset korostavat läheisyyden ja hellyyden merkitystä lapsille turvallisuuden kokemuksen lisääjänä, erityisesti silloin, kun lasta pelottaa tai jännittää jokin asia.
– Lasten näkemyksiä ei saada selville, jos niitä ei lapsilta kysytä. Lasten kanssa on tärkeää keskustella turvallisuudesta ja peloista, eikä lasten huolia saa vähätellä, Tuukkanen painottaa.
Lapsiasiavaltuutetun toimisto toteuttaa Lapsibarometrin joka toinen vuosi. Tutkimuksessa selvitetään 6–7-vuotiaiden lasten näkemyksiä heidän arkeensa liittyvistä asioista. Tämän vuoden Lapsibarometrin teemana on turvallisuus.
Lapsibarometrin puhelinhaastatteluihin vastasi yli 400 esiopetusikäistä lasta keväällä 2022. Lapsia haastateltiin turvallisuudesta, turvallisuutta lisäävistä ja vähentävistä asioista, peloista ja siitä, miltä kysymyksiin tuntui vastata.
Jaa oma kokemuksesi