Kasvatus 09.06.2017 Päivitetty 21.11.2022

”Vauvan hoidosta tulee miehen kanssa kiistaa” – asiantuntija neuvoo, miten kasvattaa sovussa

Vauvaa voi hoitaa monella tavalla. Joskus nämä eri tavat aiheuttavat riitoja äidin ja isän välillä. Lue psykoterapeutin neuvot sopuisaan kasvatukseen.

Teksti
Toimitus
Kuvat
PAULA KUKKONEN / otavamedia

”Meille tulee miehen kanssa kiistaa vauvan hoidosta. Minua häiritsee, kun mies istuttaa vauvaa polvella syöttäessään, vaikka parempi olisi, jos vauva olisi syöttötuolissa. Lisäksi tuntuu, että miehen vaihdettua vaipan vaippa vuotaa, ja pöksyt ovat pissassa. Mies sanoo, etten anna hänelle mahdollisuutta hoitaa vauvaa omalla tavallaan. Miten saisimme arjen sujumaan kinastelematta?”

Väestöliiton Vanhemmuus-tiimin esimies, psykoterapeutti Suvi Laru vastaa:

Kinastelu on tavanomaista perheissä. Olemme kaikki erilaisia, ja siksi myös tavat toimia ovat omanlaisensa. Nämä tavat näkyvät myös vanhemmuudessa ja lapsen kasvatuksessa.

Joskus näissä vanhempien kinastelutilanteissa on kyse jostain muusta asiasta. Kenties siitä, että koetaan, että vain toisella vanhemmalla on pääsääntöinen hoitovastuu.

Vastuu pienestä ihmisestä voi saada vanhemman tekemään kaikkensa, että oman lapsen hoito sujuisi mahdollisimman oikein. Toisinaan epävarmuus saa meidät korostamaan tätä halua toimia tiettyjen sääntöjen ja ohjeiden mukaan.

Lapsen etu on oppia tuntemaan molemmat vanhempansa, näiden kosketus, vuorovaikutus ja tapa toimia. Lapsi oppii tuntemaan molemmat vanhempansa ja tämä luo hänelle turvaa, vaikka tapa toimia olisi hiukan erilainen. Myöhemmin lapsi oppii toimimaan erilaisten ihmisten kanssa.

Oleellista lapsen kannalta on se, että hänen tarpeensa tulevat täytetyiksi, hänen kanssaan ollaan vuorovaikutuksessa, hänelle annetaan lohtua ja häntä hoidetaan turvallisesti auttaen häntä kasvamaan omaksi upeaksi itsekseen.

Toimintatavat voivat olla erilaisia, kunhan päämäärä on sama: halu hoitaa ja olla yhteydessä vauvaan.

Psykoterapeutti Suvi Laru on äiti sekä Väestöliiton Vanhemmuus-tiimin esimies, ja hän vastaa kuukausittain Kaksplus-lehden palstalla lukijakysymyksiin. Julkaisemme vastauksia myös netissä. Lähetä Suville kysymys osoitteeseen kaksplus(a)otavamedia.fi. 

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X