Kasvatus 02.03.2018 Päivitetty 29.01.2021

Vieläkö se valvoo?! Kokeile tänä iltana lapseesi unikouluttajien käyttämiä lauseita

Lapsen saaminen iltaunille voi olla aikamoinen työmaa. Kokeile tänä iltana näitä unikouluttajan testaamia lausahduksia.

Teksti
Maria Soininen

Tenavan saattelu höyhensaarille saattaa tuntua turhauttavalta taistelulta, joka toistuu ilta toisensa jälkeen. Vaikka onnistuisitkin nukuttamaan lapsen ja saamaan ottelussa erävoiton, hetken päästä huoneesta kuuluu pyörimisen ääniä ja pian näetkin hänetkin ovenraossa huutelemassa — milloin painajaisiaan, janoaan tai leikkiponiaan. Niin, tai sitten hän huutelee vain huutelemisen ilosta.

Vanhemman kärsivällisyys ja johdonmukaisuus ovat koetuksella nukutustilanteessa. Hermojen menettäminen voi toisaalta vaikeuttaa lapsen unensaantia entisestään. Onneksi turhauttavaan nukutusongelmaan on monia ratkaisuja. Kokeile tänä iltana ”Nyt pää tyynyyn!” -käskyn sijasta näitä unikouluttajien käyttämiä lausahduksia:

1. ”Palaan kymmenen minuutin kuluttua.”

Ajojahti lapsen kanssa ei kannata. Älä odota, että lapsesi kipittää sängystään olohuoneeseen jossain vaiheessa, vaan vakuuta sinä hänelle, että palaat vierelle 5–10 minuutin kuluttua. Lapsi kokee olonsa turvalliseksi, kun hän voi luottaa siihen, ettei hän jää yksin — vaikka ehtona onkin, että lapsi pysyy sängyssään.

2. ”On aika mennä omaan sänkyyn ja untenmaille. Niin tekee äitikin.”

Tai tekee ainakin kolme tuntia myöhemmin, kunhan keittiö on siivottu, pyykit ripustettu kuivumaan, laskut maksettu ja rästiin jääneet salkkarit katsottu. Pieni valkoinen valhe ei satuta ketään, jos lopputuloksena on hyvät yöunet nukkunut lapsi. Esimerkilläsi osoitat lapselle, että oma sänky tarkoittaa nukkumista kaikille muillekin. Ja kun kyse on äidistä ja isästä, lapsi ottaa mallia erityisen innokkaasti.

3. ”Saat nousta ylös yhden kerran, jos tarve vaatii. Sen jälkeen et voi enää tulla olkkariin, paitsi jos on hätätilanne.”

Vartin ihana hiljaisuus – kunnes kuuluu vaimeita askeleita. Lapsesi on noussut ylös viidennen kerran, ja nyt hän olisi vailla toista iltasatua. Vaikka on tärkeää varmistaa lapsen turvallisuus, jokaiseen hänen pyyntöönsä vastaaminen voi tehdä nukkumaanmenosta levotonta ja katkonaista. Sopikaa, että lapsi saa nousta sängystä pois tietyn määrän. Rajoitus auttaa lasta miettimään, kuinka usein hän voi huutaa äidin perään.

Kauniita unia — viimeinkin.

4. ”Jos et mene nukkumaan tänä iltana, emme ehkä pääse huomenna HopLopiin, koska olemme liian väsyneitä.”

Kommentin ei ole tarkoitus olla uhkaus tai rangaistus, joten se on syytä esittää lapselle enemmänkin huolestuneena pohdintana kuin vihaisena puuskahduksena. Lauseella muistutat lasta siitä, että hyvät yöunet tekevät seuraavasta päivästä mukavamman. Ohje itsessään ei vakuuta pientä lasta, mutta kun vetoat hänelle tärkeään asiaan, se auttaa lasta ymmärtämään, miksi kannattaa nukkua tarpeeksi.

5. ”Jos suostut nyt menemään nukkumaan, jaksamme mennä huomenna ehkä jopa hampurilaiselle Hoplopin jälkeen.”

Enemmän unta, enemmän energiaa, enemmän kivoja asioita seuraavana päivänä. Kun lapsella on jotain, mitä odottaa huomisessa, hän saattaa suhtautua nukkumiseen paremmin. Ole silti tarkkana, ettet ala käyttää lausahdusta lahjomiskeinona.

6. ”Sovitaanko, että on sinun tehtäväsi mennä ajoissa nukkumaan — voimmeko luottaa siihen, että teet sen?”

Kun annamme lapselle vastuuta, hän tuntee olonsa tärkeäksi ja merkittäväksi. Tehkää nukkumaanmenosta lapsen ikioma juttu, josta hänen itsekin on hyvä huolehtia — näin se ei tunnu enää yhtä pelottavalta tai ylivoimaiselta. Voit antaa lapselle tehtäväksi huolehtia siitä, että myös pehmolelut menevät nukkumaan. Voisiko hän nukuttaa ne?

7. ”Kaikki on hyvin, olen tässä vierellä.”

Rohkaiseminen on tärkeää myös silloin, kun lapsi harjoittelee nukkumista. Vaikka jatkuvat nukuttamisyritykset turhauttavat, koita olla näyttämättä ikäviä tunteitasi. Lapsi aistii kireän tunnelman ja kokee paineita nukahtamisesta — ja nukahtaminen vaikeutuu entisestään. Rauhallinen vanhempi tekee myös lapsen olon rauhalliseksi, ja nukkumaanmeno näyttäytyy mukavana, kiireettömänä hetkenä.

8. ”Mikä huolettaa?”

Yleisiä syitä nukahtamisongelmiin ovat lapsen kokema eroahdistus ja pelko yksin nukkumisesta. Varmista, että lapsella on mahdollisuus puhua peloistaan. Älä ota mörköjä ja painajaisia puheeksi vasta iltasatuhetkellä, vaan juttele hänen kanssaan jo aiemmin päivällä.

9. ”Jos pelottaa liikaa, voit tulla vanhempien luo nukkumaan.”

On tärkeää, että lapsi tietää voivansa tarvittaessa tulla vanhempien luo nukkumaan. Jo pelkkä tieto vanhempien turvasta ja läsnäolosta rentouttaa lasta. Pyri kuitenkin siihen, että lapsi oppii nukahtamaan omaan huoneeseensa.

Lähde: motherly

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X