”Voi v***u!” kuuluu heleästi kaupan kassalla – minun lapseni suusta! Pitääkö torua vai olla huomaamatta?
Kun lapsi läväyttää v-sanan julkisella paikalla, tekee mieli vajota maan alle. Mutta miten siinä tilanteessa pitää toimia: torua vai olla muka huomaamatta kiellettyjä sanoja?
Kun ymmärtää, miksi lapsi kiroilee, tekoon on helpompi puuttua.
– Kiroilu voi olla lapsen tapa hakea huomiota tai hän voi hakea rajoja, psykologi, lasten psykoterapeutti Lotta Weckström-Lehto selittää.
– Toisaalta kiroilu on aggressiivisuuden esiin tuomista. Se on silti parempi kuin että lapsi huitaisisi ketään. Siinä mielessä kiroilu on harmittomampaa, sillä se menee vähän paremman toimintamallin puolelle.
Mutta miten kannattaa toimia lapsen kiroillessa? Jos sen kieltää tiukasti, se saattaa vain yllyttää kiellettyyn tekoon. Toisaalta jos esittää, ettei kuule mitään, antaako sillä hiljaisen hyväksyntänsä?
Weckström-Lehto huomauttaa, että eri perheissä on ylipäätään eri tavat suhtautua kiroiluun: joissakin perheissä se on ehdottomasti kokonaan kielletty, toisissa se on hyväksytympää erilaisiin tilanteisiin liittyen. Jos esimerkiksi potkaisee varpaan oveen ja kiroaa samalla, se ei ole yhtä paha kuin käyttäisi v-sanaa pilkkuna.
– Ehdoton kieltäminen ja tiukka toruminen kiroilun hetkellä johtaa vain kaksintaisteluun. Tiukka kieltäminen ja tilanteesta kiihtyminen antaa kiroilulle myös arvon, joka sille ei kuulu.
– Tietenkin saa sanoa, että tuo on huono sana ja noin ei saa puhua, mutta kannattaa varoa, ettei tilanne johda kilpailuun.
Mitä, jos yrittäisi huumorilla?
Weckström-Lehto vinkkaa, että toimiva tapa voi olla esimerkiksi lämpimällä huumorilla suhtautuminen. Ei siis niin, että nyt äitiä naurattaa, kun lapsi puhuu kuin merimies, vaan ettei vanhempi hermostu siitä vaan käy tilanteen läpi lapsen kanssa.
– Voi vaikka sanoa, että ymmärrän, että sinua harmittaa joku, mutta noin ei saa puhua.
– Lapsen kanssa voi keksiä esimerkiksi korvaavia sanoja. Jos lapsi sanoo perkele, kun potkaisee jalkansa, voi miettiä sanaa, jossa pääsee oikein korostamaan ärrää ja joka toimisi voimasanana samanlaisessa tilanteessa.
– Jos lapsi taas toistelee vessasanoja, hänelle voi sanoa, että niitä käytetään vain vessassa eikä julkisella paikalla.
Kirosanojen huomiotta jättäminenkin voi toimia, jos niiden taustalla on tapa hakea juuri huomiota. Niin voi käydä esimerkiksi nukkumaan mennessä.
– Nukkumaanmeno on ero lapselle vanhemmasta, ja siksi hän yrittää pitkittää sitä. Se on aika, jolloin lapsi yrittää saada aikuisen huomion kaikin keinoin ja yksi niistä voi olla juuri aggressio.
– Ne ovat vaikeita hetkiä myös vanhemmille, koska myös vanhemmat ovat silloin väsyneimpiä.
Pitkän tähtäimen tapa on miettiä itse, miten puhuu.
– Toki vanhempi saa katsoa peiliin, mistä lapsi on oppinut sanat – mutta kyllä lapsi oppii niitä muualtakin kuin kotoa.
Kommentit (5)
Minä en muista, että lapset olis kiroillut pienenä. Ehkä vältimme silloin lasten kuullen kiroilua ja yleensäkään se ei ole kuulunut meidän väliseen kommunikointiin. Nykyään aikuisten kesken tosi erilaista, ja itsekin puran tiettyjä paineita tyhmillä sanoilla, en tiedä helpottaako. Jos tässä pyörisi lapsenlapsi, en halua, että mummin ja ukin suusta pääsee öyhkä sana. Jos lapsen suusta pääsisi, yrittäisin jotenkin kääntää, että ehkä tilanne ei kuitenkaan ollut voimasanan arvoinen. Onneksi on korvaavia sanoja, kuten: kettu, ketuttaa, kökkö, kerpele, taatana… En hirveämpiä tiedäkään.
Hittoa mulla vahingossa tullu mut ei oo huomattu mitää?! 🤬
Lasten ei kannata antaa kiroilla joskus kyllä minullakin on tullut hittoa vahingossa mutta ei sitä huomata
Meillä tytär oppi kiroilemaan 2 – vuotiaana. Jätettiin sekä kotona, että perhepäivässä huomioittamatta. Loppu kiroilu siihen.
Kotoa 2-vuotias sanansa oppii. Katsokoot vanhemmat peiliin.