Miltä vauvasta tuntuu, kun äiti tai isä ei huomaa?
Nykyään tiedetään, miten paljon varhainen vuorovaikutus vaikuttaa lapsen kehitykseen. Silti kännyköitä käytetään entistä enemmän. Psykologian tohtori Sari Ahlqvist-Björkroth kertoo, miksi kannattaa keskittyä vauvaan puhelimen sijaan.
– Vanhempi on vauvan peili. Hän heijastelee vauvan tunnetiloja ja sitä kautta säätelee niitä, psykologian tohtori Sari Ahlqvist-Björkroth sanoo.
– Puhelinta tuijottava äiti on ilmeetön, eikä näin ollen auta vauvaa tulemaan toimeen omien kokemustensa kanssa.
Jatkuvasti ilmeettömät hoitajan kasvot voivat saada vauvan uppoamaan yksinjäämisen kokemukseen.
– Vauva tulee levottomaksi ja joutuu hämmennyksen ja ihmetyksen tilaan. Hän kokee, että minua varten ei ole ketään.
Jätä puhelin sivuun
Nykyään tiedetään, että vauva on kykenevä vuorovaikutukseen heti syntymästään lähtien. Jo vastasyntyneellä on orastava kokemus omasta minuudesta.
Etenkin alkuvaiheessa vastuu vuorovaikutuksesta ja sen säätelystä on kuitenkin pääosin vanhemmalla. Ei siis riitä, että vanhempi ottaa vauvaan kontaktin vain silloin, kun tämä itkee tai jokeltelee.
– Jos vanhempi ei tee vauvan maailmaa rikastuttavia ja laajentavia aloitteita, vauva voi tylsistyä, Ahlqvist-Björkroth sanoo.
Pienet vauvat nukkuvat paljon, ja Ahlqvist-Björkrothin toive olisi, että vanhempi käyttäisi sen ajan omien akkujensa lataamiseen. Kun vauva on hereillä, Ahlqvist-Björkroth kannustaa vanhempia jättämään puhelimen sivuun.
– Vastasyntyneen vauvan rytmit muuttuvat jatkuvasti, ja menee aikaa, että vanhempi oppii tuntemaan vauvan. Pieni vauva vaatii aika intensiivistä läsnäoloa, jotta vanhempi pysyy muuttuvien tilanteiden tasalla ja sopeutuu niihin, Ahlqvist-Björkroth sanoo.
Siis mitä pienempi vauva, sitä intensiivisempää läsnäoloa. Pikkuhiljaa lapsen tarve välittömälle läsnäololle vähenee. Ahlqvist-Björkrothin mukaan on tärkeää vauvan hyvinvoinnille, että vanhempi pystyy ennakoimaan vauvan tarpeita ja esimerkiksi huomaa jo pienistä vinkeistä, että vauvalla on nälkä.
– Vauva huomaa kyllä, jos vanhempi vilkuilee puhelinta välillä eikä ole täysin läsnä. Silloin osa vauvan viesteistä menee ohi ja vanhempi voi tulkita vauvan tarpeet väärin.
Vauvan etu on tärkein
On jonkin verran tutkimusnäyttöä siitä, että vanhempien älylaitteiden käyttö lisää lasten negatiivista käyttäytymistä.
– Voi olla, että vanhempi kiinnittää huomiota lapseen vasta, kun tämä käyttäytyy negatiivisesti. Silloin tietämättään vahvistaa juuri negatiivista käyttäytymistä, Ahlqvist-Björkroth sanoo.
Toisaalta Ahlqvist-Björkroth uskoo, että kun on kyse varhaisesta vuorovaikutuksesta, älylaitteet eivät sinällään ole ongelman ydin.
– Varhaisen vuorovaikutuksen onnistuminen on enemmän kiinni äidin hyvinvoinnista: kykeneekö äiti asettamaan vauvan edun oman etunsa edelle, Ahlqvist-Björkroth sanoo.
Kun äidillä on asiat hyvin, vauvan kanssa oleminen tuntuu hänestä tärkeältä ja mielekkäältä. Puhutaan intuitiivisesta vanhemmuudesta: vauva täyttää mielen, ja vanhemmuuteen uppoutuu.
Jos äidistä tuntuu, että hän ei saa mitään vuorovaikutuksesta vauvan kanssa ja kokee sen raskaaksi ja hankalaksi, hälytyskellojen pitäisi soida.
– Tässä kohdassa olisi tärkeää ymmärtää hakea apua, vaikka mitään isoa ongelmaa ei tuntuisi olevankaan.
Ahlqvist-Björkroth ymmärtää, että on tilanteita, joissa on houkuttelevampaa olla puhelimella kuin leperrellä vauvalle.
– Sosiaalinen media voi olla tärkeä kontakti, tuki ja turva kotona olevalle äidille. Mutta se tarkoittaa, että oma tarve menee vauvan tarpeen edelle.
Ole läsnä etenkin alussa
Paitsi nukkuen, pieni vauva viettää paljon aikaa myös rinnalla tai pullolla. Syömismaratonien aikana olisi houkuttelevaa tarttua puhelimeen, mutta onko siitä haittaa varhaiselle vuorovaikutukselle?
Avainsana on tässäkin asiassa hyvinvointi: hyvinvoivat vanhemmat jaksavat olla intensiivisessä vuorovaikutuksessa. Jos puhelimen selailu imettäessä on äidille henkireikä ja auttaa jaksamaan vuorovaikutusta muulloin, silloin siitä on turha kantaa syyllisyyttä. Ahlqvist-Björkroth haluaa muistuttaa, että syömisessäkin vauvat ovat yksilöitä.
– Yksilöllinen vauvan hoiva rakentuu vauvan viestien lukemisen kautta. Jotkut vauvat sulkevat silmänsä imiessään, eivätkä kaipaa kontaktia. Toiset taas haluavat katsoa vanhempaa, jos vaikka pitävät tauon syömisessä.
Ahlqvist-Björkrothin mielestä jokainen vanhempi tietää, mikä on parasta omalle vauvalle.
– Siksi on tärkeää olla läsnä alussa, kun vauva on vielä vieras. Myöhemmin voi tehdä omia yksilöllisiä valintoja, Ahlqvist-Björkroth vinkkaa.
– On hyvä myös pitää mielessä, että kukaan ei pysty sataprosenttisesti vastaamaan vauvan kaikkiin tarpeisiin, hän muistuttaa.
Jaa oma kokemuksesi