Minun tarinani 05.08.2016 Päivitetty 05.12.2022

Bloggaajasiskot Eveliina ja Emilia Huttunen: ”Emme puhuneet vuosiin toisillemme”

Samasta perheestä on singahtanut äitiysblogien taivaalle kaksi tähteä: Mutsis on -blogia kirjoittava Emilia Huttunen ja Hedelmistään puu tunnetaan -blogia pitävä Eveliina Huttunen. Siskokset ovat kuitenkin kulkeneet aivan omia teitään: vasta äitiys sai heidät lähentymään monen vuoden välirikon jälkeen.

Teksti
Lilli Berghäll
Kuvat
Suvi Elo/Otavamedia

Kun Emilia Huttusesta 19-vuotiaana tuli äiti ja blogijulkkis, hänen siskoaan Eveliina Huttusta ei olisi voinut vähempää kiinnostaa. Emilia oli aloittanut bloggaamisen Avan odotusaikana, eikä oma perhe tiennyt koko blogista ensimmäiseen vuoteen.

Kun It’s all about Ava -blogi siirtyi Kaksplussalle vuonna 2013, se alkoi saada julkisuutta. Tuolloin 16-vuotias Eveliina saattoi koulun käytävällä kuulla siskon elämästä asioita, joita muut olivat lukeneet blogista.

Se ei hetkauttanut Eveliinaa. Siskokset eivät nimittäin olleet edes puheväleissä.

Emilia: ”Pariin vuoteen emme sanoneet toisillemme sanaakaan. Emme olleet missään tekemisissä muuten kuin silloin, kun oli pakko.”

Eveliina: ”Avan synnyttyä olimme niin etäällä toisistamme, ettei vauva herättänyt minussa mitenkään älyttömän voimakkaita tunteita. Muistan kyllä, että kävimme katsomassa Avaa sairaalassa.”

Eveliinalle, joka oli aloittamassa ammattikoulussa turvallisuusalan perusopintoja, ajatus omasta vauvasta tuntui kovin kaukaiselta. Vähänpä hän saattoi aavistaa, että muutaman vuoden kuluttua hän seuraisi siskonsa jalanjälkiä. Kun Eveliina oli 18-vuotias, hän alkoi odottaa Adeliinaa ja perusti blogin.

Lue myös: Mutsis on -Emilian tarina: Koulukiusatusta tähtibloggaajaksi

Neljä lasta, kaksi blogia

Turkulaisessa kerrostalokodissa Emilian luona käy hurja vilske, kun neljällä alle viisivuotiaalla on vauhti päällä. Kahdessa vuodessa on tapahtunut paljon: Eveliina on ehtinyt saada toisenkin lapsen, Alexanderin, ja erota lasten isästä. Hedelmistään puu tunnetaan -blogi on siirtynyt Kaksplussalle ja saanut tuhansia lukijoita, jotka seuraavat 21-vuotiaan yksinhuoltajaäidin elämän suruja ja iloja.

Emilian blogi on tunnettu jo vuosia nimellä Mutsis on, ja sen aiheet käsittelevät paljon muutakin kuin äitiyttä ja lapsia. Tyyli on pysynyt koko ajan samana: se on rehellinen ja avoin päiväkirja. Myös Emilian perhe on kasvanut toisella lapsella, Nompulla. Emilia ja avomies Topias ovat eronneet ja palanneet yhteen.

Mutta ennen kaikkea: riitaisat siskokset ovat aikuisiällä lähentyneet eri tavalla kuin koskaan lapsuudessaan. Heidän lapsensa ovat kuin sisaruksia toisilleen, onnellisen tietämättömiä äitiensä menneistä erimielisyyksistä.

Emilia: ”Lastemme isätkin ovat hyviä kavereita, joten lapset leikkivät yhdessä monta kertaa viikossa.”

Eveliina on lisätty jälkikäteen kummitädiksi Avalle, ja Emilia puolestaan on Alexin kummi.

Äitiys oli se, mikä Emilian ja Eveliinan lopulta yhdisti.

Lue myös: Baby Bear -blogin Xenia Andersson: ”Olisinpa toisen lapsen kanssa rennompi”

Siskokset yhtä aikaa raskaana

Eveliinan ja Emilian lapsuudessa Huttusen perhe asui omakotitalossa Liedossa. Neljästä tyttärestä jostain syystä juuri esikoinen Emilia ja kolmas lapsi Eveliina ottivat rajusti yhteen. He olivat samanlaiset niin ulkomuodoltaan – tummemmat hiukset ja ihonväri kuin kahdella muulla siskolla – kuin temperamentiltaankin. Riitaa aiheutti kaikki mahdollinen, vaikka se, kuka milloinkin varasti kenenkin meikit tai vaatteet.

Emilia: ”Muistan, miten kerran mottasin Eveliinaa koulussa. Siitä alkoi niin hirveä riita, etten uskaltanut mennä kotiin. Sitten me vain lakkasimme puhumasta kokonaan.”

Kerran Avan synnyttyä Emilia vei vauvan hoitoon lapsuudenkotiinsa ja kielsi Eveliinaa hoitamasta tätä. Tyttöjen äiti pahoitti mielensä. Silloin Emilia ajatteli ensimmäistä kertaa, että pitäisiköhän riidat sopia.

Emilia: ”Oman lapsen myötä aloin tajuta, mitkä asiat elämässä ovat oikeasti tärkeitä.”

Sitten kävi niin, että Emilia alkoi odottaa toista lastaan ja tajusi pian, että myös sisko oli raskaana.

Emilia: ”Eveliina nukkui koko ajan. Tunnistin hänen vaatteensa äitiysvaatteiksi, koska käytin itse samoja mallistoja.”

Äiti ei suostunut uskomaan Emilian arveluita vaan väitti, että Eveliina oli ostanut mammavaatteet vahingossa. Lopulta isosisko marssi Eveliinan huoneeseen ja paukautti tälle päin kasvoja: Sä olet raskaana!

Eveliina: ”Meillä ei ollut kiirettä kertoa läheisille kummastakaan raskaudesta. Lähipiirin reaktiot vähän jännittivätkin. Kaikki oli uutta ja epävarmaa itsellekin, halusimme rauhassa tunnustella omia fiiliksiä. Emme olleet osanneet ajatella, että vauva voisi tulla niin pian. Adeliina oli toivottu yllätysvauva.”

Samanaikainen raskaus sulatti nuorten naisten riidat.

Emilia: ”Sanoin Evelle, että olisiko aika lopettaa tappelu ja aloittaa alusta.”

Eveliina: ”Varmasti sekin vaikutti, että olimme muuttaneet kotoa ja saaneet omaa tilaa ympärillemme.”

Lue myös: Maria Nordin: ”Käynnistin synnytykseni itse”

Isosisko tienraivaajana blogimaailmassa

Vanhemmille Eveliinan raskaus ei ollut suuri järkytys, vaikka se yllättikin. Emilia oli raivannut tietä, ja olihan tyttöjen äiti itsekin saanut esikoisensa 20-vuotiaana. Läheiset olivat nähneet, että nuorella äidillä voi sujua ihan hyvin.

Emilia oli suorittanut yo-kirjoitukset viimeisillään raskaana. Eveliina puolestaan kävi ammattikoulua kolmatta vuotta Adeliinaa odottaessaan. Vielä pari päivää ennen synnytystä hän istui uhkatilanteiden hallitsemisen kurssilla. Koulunsa tuore äiti hoiti loppuun vauvan kanssa ja valmistui samaan aikaan kuin muutkin oppilaat.

Emilia on toiminut pikkusiskon poluntasoittajana perheen sisällä myös bloggaamisen suhteen.

Emilia: ”Kukaan suvussamme ei ymmärtänyt bloggaamista ennen kuin kävi ilmi, että siitä voi saada palkkaakin. Eivät vanhempamme edelleenkään lue blogejamme ikinä. Äiti ei tykkää yhtään eivätkä muutkaan perheenjäsenet ymmärrä blogijulkisuutta. He ovat sitä ikäpolvea, joka ei tajua, miksi omat asiat pitää jakaa netissä. Vasta kun bloggaamisesta on tullut työ, he ovat sen pikkuhiljaa hyväksyneet.”

Emilia on huomannut, että jos kotona puhutaan henkilökohtaisista asioista, vanhemmat saattavat sanoa: Älä sitten kirjoita tätä blogiin!

Emilia: ”Heitä täytyy muistuttaa, etten ole tyhmä. Vanhemmat ajattelevat, että blogissa jaetaan ihan kaikki.”

Kotoa on toki tullut hyvääkin palautetta ja onnitteluja esimerkiksi Emilialle myönnettyjen palkintojen myötä.

Yllätys: kirjoittaminen yhteinen intohimo

On hassu sattuma, että saman perheen siskoksista on molemmista tullut paitsi äitejä nuorena myös suosittuja äitiysbloggaajia. Varsinkin, kun kumpikaan ei koskaan ole juuri toisen blogia lukenut.

Eveliina: ”En koskaan seurannut Empun blogia silloinkaan, kun hänestä tuli blogimaailmassa julkkis. En ylipäänsäkään lukenut blogeja, enkä oikeastaan vieläkään, paitsi satunnaisesti.”

Hänen oma tiensä bloggaajaksi ei alkanut siskon ihannoimisesta vaan omasta halusta taltioida esikoisen odotusajan muistot. Kuten niin monelle bloggaajalle, Eveliinallekin blogi oli alun perin henkilökohtainen päiväkirja. Kunnes eräänä päivänä hän päätti painaa julkaise-nappia.

Eveliina: ”Vasta oman blogin myötä aloin vierailla Empun blogissa. On ollut motivoivaa nähdä läheltä, miten blogi voi lähteä lentoon.”

Yksi selitys siskosten menestymiseen blogimaailmassa lienee se, että he hallitsevat kirjoittamisen taidon. Molemmat ovat lapsesta asti suhtautuneet kirjoittamiseen intohimoisesti, nauttineet äidinkielentunneista, haaveilleet kirjoittamisesta työnä ja kirjoittaneet pöytälaatikkoon.

Eveliina: ”Olen pienestä pitäen kirjoittanut omia ”kirjoja”. Ala-asteella kirjoitin ponityttösarjaa.”

Emilia: ”Hei niin minäkin! En edes tiennyt, että meillä on ollut näin paljon yhteistä. Hassua, että emme silti tulleet toimeen.”

Eveliina: ”Ehkä joskus vielä kirjoitamme jotain yhdessä.”

Blogeissa paljastetaan kipeätkin asiat

Toinen suosion syy on varmasti juuri se avoimuus, jota vanhemmat eivät ymmärrä. Blogien seuraajat ovat saaneet elää mukana näiden nuorten naisten erokivut, odotusajan mielenmyllerrykset ja Emilian masennuksen.

Eveliina: ”Olen nuorena aloittanut oman elämän, sitoutunut, ostanut talon ja perustanut perheen. Monia varmasti on kiinnostanut nähdä, miten pärjään – tai en pärjää.”

Emilia: ”Samoin silloin, kun minä perustin blogin, moni halusi seurata, miten tässä käy. Harva pysyy yhdessä lukiorakkauden kanssa.”

Molemmat kertovat, että avoimuus kirjoittajana on heille luontaista.

Eveliina: ”Aina ennen julkaisemista mietin, haluanko kertoa asiat aivan kaikille. Joku lukija voi olla vaikka tuleva pomoni. Kerran poistin uimapukukuvan Adesta, mutta muuten en ole tullut katumapäälle.”

Emilia: ”Jotkut ihmettelevät, miksi kerron kaiken, mutta itse ajattelen, että mitä se haittaa.”

Avoimuudessa on toki haittapuolensa, sen he tietävät kumpikin. Mutsis on -blogin profiiliin ilmestyi vuosi sitten teksti ”Blogin kommentointia valvoo ulkopuolinen moderaattori, joka poistaa suoraan kaiken asiattoman ja tökerön, joten minä itse tulen näkemään vain ne seulan läpäisseet kommentit. So don’t bother!”. Emilia kyllästyi lukemaan kommentteja, joissa toivottiin hänen kuolevan, jotta ”sun miehen ei tarvi katsoa sun läskejä”.

Eveliina: ”Suurin osa kommentoinnista on positiivista ja fiksua. Ulkonäön mollaamista en osaa ottaa itseeni, mutta lasten haukkuminen kolahtaa. Erooni liittyen on tullut paljon negatiivista palautetta. Kyllä kritiikkiä saa antaa, mutta asiatonta palautetta en julkaise.”

Bloggaamisen myötä molemmat ovat saaneet huomata, miten raadollisia äidit ovat toisiaan kohtaan.

Emilia: ”Itselleni äitiys on opettanut, miten paljon toista voi rakastaa. On ollut hirveä sokki ymmärtää, miten äitien maailma voi olla niin julma – kaikesta arvostellaan.”

Isosisko on tiukkis, pikkusisko ituhippi

Vaikka teiniäitiys tai dramaattinen ero voivat tuoda lukijapiikin, ei bloggaajankaan elämä toki ainaista draamaa ole. Tällä hetkellä Emilia elää aika tavallista pikkulapsiperheen arkea, ja Eveliinankin elämä on tasoittunut eron jälkeen. Lasten hoito ja tapaamiset on saatu hyvin sovittua eksän kanssa. Haaveet ovat tavallisia nuorten äitien haaveita: että saisi opiskelupaikan, että löytyisi ihana uusi koti, että lapsen uhma helpottaisi.

Vierellä elämässä on oma sisko, jonka kanssa voi jakaa niin bloggaamisen haasteet kuin äitiydenkin. Vaikka he eivät ole samaa mieltä esimerkiksi kasvatusasioista, erimielisyydet eivät enää äidy riidoiksi.

Emilia: ”Eve on sellainen ituhippi-vegaani, paljon rennompi kasvattaja kuin minä.”

Eveliina: ”Emilian mielestä olen liian löysä! Voimme kuitenkin puhua ihan avoimesti. Voin sanoa hänelle, että et vie mun lasta jäähylle.”

Emilia: ”Ollaan löydetty hyvä balanssi. Pilkkaamme toisiamme mutta hyväntahtoisesti.”

Molemmat nauravat.

Juttu on julkaistu Kaksplussassa 7/2016.

Lue Eveliinan blogia Hedelmistään puu tunnetaan!

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X