”Haluaisin laihan ja meikkaavan äidin”, totesi Kirsin lapsi – silloin Kirsi ymmärsi, että hänen oma esimerkkinsä ei riitä
Kun oma lapsi alkoi pohtia, miksi äidin keho ei sovi vallitseviin normeihin, Kirsi päätti, että asialle on tehtävä jotakin.
”Haluaisin äidin, joka meikkaa, käyttää korkokenkiä ja on laiha”, puuskahti kirjailija Kirsi Alanivan alakouluikäinen tytär. Lausahdusta edelsi silloisen 6-vuotiaan kiukustuminen jostakin pienestä asiasta, jota Kirsi ei enää muista.
Kirsin oli suunnattava vessaan itkemään ja keräämään itsensä kokoon.
Miten tässä oli näin päässyt käymään, hän pohti. Äitinä Kirsi oli mielestään yrittänyt tehdä kaikkensa, jotta tytär saisi kehopositiivisen kasvatuksen, eikä imisi itseensä media- ja mainoskuvastossa naiskeholle asetettuja odotuksia.
– Silloin ymmärsin, että oma esimerkkini ei riitä. Tarvitaan suurempia toimia, jotta vallitseva kulttuuri ympärillämme muuttuisi sallivammaksi erilaisia kehoja kohtaan.
Kirsi sai rauhoiteltua itsensä. Samalla hän päätti, että aiheesta olisi kirjoitettava kirja – sellainen, joka tarjoaisi ymmärrystä ja avarakatseisuutta sekä lapsille että heidän vanhemmilleen.
”Lapseni on kautta aikain ollut kiinnostunut mahastani”
Kirsi alkoi hahmotella työparinsa, kuvittaja Marjo Nygårdin kanssa teosta, jossa esiintyisi erilaisia vartaloita. Alusta asti oli selvää, että kuvitukset tulisivat tarinan ohella olemaan kirjassa suuressa roolissa.
Niihin tulisi muun muassa suuria mahoja. Kirsi oli huomannut, miten paljon ihmiset tarkkailevat vatsan kokoa, jopa pienet lapset.
– Lapseni on kautta aikain ollut kiinnostunut mahastani. Hän on pienenä makoillut vatsani tyynynään, leikkinyt sillä ja kysellyt, että miksi sulla on iso maha.
Aiemmin Kirsi vastasi lapsen pohdiskeluun toteamalla, että ”siksi, kun siellä on niin paljon suklaata”.
– Jälkikäteen se tuntuu tyhmältä. Tajusin, että se ei ole hyvä vastaus asiaan, joka on oikeasti monisyinen ja mutkikas. Oikeasti kyse on väsymyksestä geeniperimään ja taloudellisiin murheisiin.
Lapsen kysymys ei kuitenkaan ollut arvottava. Hänestä äidin maha oli ihana.
– Se oli kuitenkin lopulta aivan looginen ja johdonmukainen kysymys, sillä en istu vallitsevaan kuvastoon. Häntä kiinnosti, miksi äidin keho poikkesi normista.
Myös elokuvissa lapsi katsahti kauhistuneena äitiään, kun Heinähatussa ja Vilttitossussa pilkattiin poliisin isoa mahaa. Kotona oli puhuttu, että kenenkään ulkonäköä ei saa pilkata, mutta lapselle alkoi valjeta, että äidin vatsassa on jotakin, mille saatetaan nauraa ja mitä kaikki eivät hyväksy.
Ristiriitainen tilanne sai Kirsin sisuuntumaan entisestään. Kehopositiiviselle lastenkirjalle oli selvästi tarvetta. Kokemuksista kumpusi lapsille suunnattu Elli ja sata napaa -kirja.
Kieliikö hiljaisuus pelosta?
Jos kehoon ja ihanteisiin liittyvät ongelmat ovat monimutkaisia, sitä oli myös kirjan saattaminen julkaisuun.
– Saimme tehdä valtavasti töitä, että löysimme kirjalle lopulta kustantajan. Se kertoo mielestäni siitä, että aihe ei ole helppo aikuisillekaan.
Aiemmin Kirsi on kirjoittanut muun muassa kuolemasta. Lastenkirja Luutarhan tarinoita (Karisto, 2020) oli runsaasti esillä mediassa. Siksi Kirsi on ollut yllättänyt, miten hiljaista kiinnostus Elli ja sata napaa -teosta kohtaan on ollut.
Hiljaisuus kielii Kirsin mielestä myös pelosta. Aihepiiri voi olla vaikea aikuisellekin, ja siihen tarttuminen voi tuntua vaivaannuttavalta.
– Instagramissa olen saanut ihanaa palautetta, ja kirja on myös päätynyt useampaan koululaisten lukudiplomilistaukseen, josta lapsi voi valita itselleen luettavaa.
Kirjassa esiintyy muun muassa Ellin äiti, jonka sektioarpea Elli katselee kiinnostuneena. Myös äidin riippuvat rinnat mietityttävät.
”Äiti on nukahtanut. Tissit ovat vierähtäneet kainaloihin kuin puolityhjät vappupallot. Niillä on ruokittu Ellin lisäksi kaikki hänen viisi veljeään. Äiti tuoksuu kuivalta napanöyhdältä ja taskun pohjalle unohtuneilta hedelmäkarkeilta. Ellille tulee siitä aina kotoisa olo.”
Tekstistä välittyy lapsen lämmin ja toteava katse – aikuiselle myös pilkahdus huumoria.
”Itse en ole kiinnostunut meikkaamisesta”
Lapset katsovat mallia itseään vanhemmista lapsista ja saavat myös pohtimaan muun muassa sitä, milloin lapsen keho alkaa muuttua enemmän aikuisen kaltaiseksi. Teoksessa naapurin Noora sukii peilin edessä hiussuortuviaan ja Elli ihmettelee sekä ihastelee vieressä:
”Hän ei tuoksu enää hiekkalaatikolta ja omenapuilta, vaan purukumilta ja puuterilta.”
Kirsi halusi tuoda kohtauksen teokseen, sillä on seurannut vierestä, miten alakouluikäinen tytär kiinnostui meikkaamisesta muutama vuosi sitten.
– Keskustelimme silloin siitä, että itse en ole niin kiinnostunut meikkaamisesta tai ulkonäköasioista muutenkaan. Meikkaaminen on kuitenkin ihana asia, mutta en soisi lapseni vielä aloittavan sitä.
Meikkaamisessa Kirsiä huolestuttaa se, että lapsi ei enää uskaltaisi lähteä kodista ilman meikkiä. Niinpä perheessä on sovittu, että kotona voi kokeilla meikkiä, mutta muualle ei vielä tarvitse meikattuna mennä.
Kaikista tärkeintä kehoa koskevissa asioissa on Kirsin mielestä se, että lapsi oppisi kuuntelemaan omia tuntemuksiaan: Tuleeko jättikarkkipussin syömisestä hyvä olo? Miltä liikunnan jälkeinen raukeus tuntuu?
Kirsi palaa vielä vatsaan ja kommenttiin sen suklaalla täyttymisestä. Hän on oppinut, että ensimmäisenä mieleen tulevia asioita ei aina kannatakaan lausua lapselle vaan ensin olisi hyvä miettiä hetki.
– Selkärangasta tulevat, vähän uhkailevat kommentit, kuten ”lihakset surkastuvat, jos ei liiku”, ovat aika 50-lukua. En itsekään aina onnistu tässä, mutta yritän kuitenkin.
Jaa oma kokemuksesi