Meriam ei mahdu muottiin ja se on monille ongelma - Kätilön sanat satuttivat: ”No niin, tästä onkin hyvä alkaa pudottamaan painoa”
Sekä paino että äitiys ovat aiheita, joista ihmisillä riittää mielipiteitä. ”On aika karua, miten äitien kehoista puhutaan”, sanoo toimittaja ja taiteilija Meriam Trabelsi.
Eräänä päivänä Meriam Trabelsi sai tarpeekseen.
Elettiin vuotta 2013. Meriam työnteli parikuista esikoistaan vaunuissa Jumbo-ostoskeskuksessa Vantaalla.
Tuore äiti oli linjannut, ettei hän hankkisi itselleen uusia vaatteita tai hemmottelisi kehoaan millään tavalla, ennen kuin hän olisi laihtunut tietyn tavoitteen verran.
Ostoksilla Meriamin huomio kuitenkin kiinnittyi kivan näköiseen imetyspaitaan. Nyt minä ostan tämän, hän päätti, vaikka se oli vastoin kaikkia hänen laatimiaan sääntöjä.
Irti marginaalista
Tätä nykyä Meriam Trabelsi on 31-vuotias toimittaja, taiteilija ja aktivisti. Työssään hän keskittyy laajentamaan representaatioita marginalisoiduista kehoista.
Representointi tarkoittaa sitä, miten ihmisiä kuvataan mediassa, taiteessa, kirjallisuudessa ja valokuvissa. Marginaaliin sen sijaan putoavat kehot, joita ei yhteiskunnassa ja valtakulttuurissa pidetä ihanteellisina tai joita suorastaan paheksutaan.
Esimerkiksi äitien kuvaaminen on erittäin normitettua.
– Meillä Suomessa äitiyskuvasto ylistää vaaleaihoisia, pitkähiuksisia ja hoikkia heteronaisia. Ihanneodottajalla on puolestaan täydellisen kiinteä raskausvatsa. Odotuksen pitäisi olla onnellista ja eteeristä aikaa, sellaista, että juostaan heinäpellolla valkoisessa mekossa hiukset hulmuten.
Meriam naurahtaa. Tällaisen heinäpeltohenkilön vastakohta on, no, vaikka hän itse.
– Sijoitun hyvin kauas siitä ideaalista. Olen ruskea, queer enkä fyysisestikään istu siihen muottiin. Eikä kumpikaan raskauksistani ollut minulle silkkaa onnen aikaa.
Odottaessaan kuopustaan Meriam olisi kaivannut vertaistukea. Hän olisi tahtonut nähdä kuvia synnyttäjistä ja odottajista, jotka näyttäisivät samalta kuin hän. Sellaista materiaalia ei meinannut löytyä edes etsimällä, ja se oli lannistavaa.
Lue myös: Kolorismi alkaa jo vauvaiässä: ”Se tunne ei lähde pois, että on erilainen”
Meriamilla on kaksi lasta. Esikoinen on nyt 9-vuotias, kuopus reilun vuoden.
Molempien lastensa odotusaikana Meriamille valkeni, että jos keho ei vastaa äitiyden ihanteita tai edes hyväksyttyjä normeja, saa osakseen epäkunnioittavaa ja asenteellista kohtelua.
Eikö sinun kannattaisi laihduttaa?
Esikoisen raskausaikana neuvolan terveydenhoitaja oli vakuuttunut siitä, että Meriamilla oli raskausdiabetes. Mitkään mittaukset eivät viitanneet siihen, mutta Meriam määrättiin useita kertoja sokerirasituskokeeseen, joka tavallisesti tehdään vain kerran raskausaikana.
Lastenneuvolassa Meriamille esiteltiin sokeripaloista kasattuja pinoja ja tentattiin, että tietäähän Meriam, kuinka paljon yhdessä jogurttipurkillisessa on sokeria. Tavallisesti neuvolassa oli käynyt lapsen isä. Kun Meriam kysyi tältä, oliko tämä saanut vastaavan esitelmän, vastaus oli ei.
Meriam esikoisensa kanssa.
Kuopusta odottaessa Meriamin paino pysyi samana koko raskauden ajan, mutta häntä silti muistuteltiin ruokaympyrän periaatteista.
Kuopus syntyi loppuvuonna 2020. Meriam oli päässyt siirtymään vuodeosastolle, kun kätilö tuli rohkaisevasti sanomaan, että ”no niin, tästä onkin hyvä alkaa pudottamaan painoa”.
– Se oli häkellyttävä kommentti, koska laihdutus ei ollut pyörinyt mielessäni vuosiin. Ei siihen osannut vastata mitään. Se oli jälleen raju muistutus siitä, miltä kenenkin kehon pitäisi muiden mielestä näyttää.
Punnitukset, ruokapäiväkirjat ja sävy, jolla Meriamille neuvolassa puhuttiin, olivat suistaa hänet takaisin syömishäiriökierteeseen. Meriam sairasti bulimiaa vuosien ajan ennen äidiksi tuloaan, mutta hän ei tuolloin saanut tarvitsemaansa apua.
Kuusitoistavuotiaana Meriam oli hakeutunut kouluterveydenhoitajalle ja kertonut oireilustaan. ”Ei sinulla voi olla syömishäiriötä, sinähän olet ylipainoinen”, tuomio oli kuulunut.
Nykyisin syömishäiriö on nukuksissa jossain taka-alalla, Meriam kertoo. Kuopuksen odotusaikana sairaus kuitenkin nosteli päätään.
– Mieleni teki kontrolloida kehossani tapahtuvia asioita syömisellä. Onneksi sain juteltua asiasta läheisilleni ja neuvolan ammattilaisille, enkä sortunut.
Karua puhetta
Jos painosta ja äitiydestä puhutaan samassa lauseessa, keskiössä ovat useimmiten raskauskilot. Tarkemmin sanottuna se, miten niistä pääsisi äkkiä eroon.
– Ajattelen, että on aika karua, miten äitien kehoista puhutaan. Äidin keho on käynyt läpi niin ison tapahtuman. Silti ensimmäinen asia, mitä meille toitotetaan on se, että kehojemme täytyy muuttua ja pienentyä.
Kehot muuttuvat koko elämän ajan, Meriam huomauttaa. Jostain syystä kuitenkin ajattelemme, että pitäisi mahtua farkkuihin, jotka olivat käytössä ennen raskautta. Miksi pitäisi pyrkiä entiseen, vaikka elämä on jo vienyt eteenpäin?
Katseet ovat ennen kaikkea vatsassa. Harva harmittelee, jos reidet tai lantio ovat muuttuneet synnytyksen jälkeen täyteläisimmiksi. Kunhan vain vatsanahka palautuisi entiselleen, arvet olisivat mahdollisimman haaleita ja vatsa litistyisi. Se on ihanne, jota kohti kurkotellaan.
Meriam Trabelsi laajentaa aktiivisesti näkemyksiä kauniista kehoista, koska sellaisilla käsityksillä on suuri merkitys ihmisten ajatteluun.
Esimerkkien voima
Hypätään takaisin vuoteen 2013, jolloin Meriam kierteli Jumbossa ja päätti ostaa itselleen paidan.
– En vain jaksanut vihata itseäni ja kehoani enää. Eihän siinä ollut mitään järkeä, että kuljin joissain ihmeen retkuissa vain siksi, etten ollut mielestäni laihtunut tarpeeksi.
Tämän ajatuksen syntyyn oli ollut pitkä matka, eikä se olisi syntynyt ilman ulkopuolisia vaikutteita. Meriam oli alkanut lukea blogeja, joissa puhuttiin terveydestä laihuuden tavoittelun sijaan. Hän etsi aktiivisesti esimerkkejä ihmisistä, jotka eivät täyttäneet ihanteita mutta elivät silti hyvää elämää.
Meriamin maailma mullistui, kun hän näki, että Peppi ja Mimmi -blogin ylläpitäjät jakoivat kuvia omista ruoka-annoksistaan. Blogi on sittemmin lakkautettu, mutta kuvilla oli iso merkitys. Julkinen herkuttelu ei nimittäin ole lihaville sallittua, Meriam kertoo.
Ventovieraat ovat tulleet lukemattomia kertoja kommentoimaan myös Meriamin syömisiä, jos hän on nauttinut esimerkiksi suklaapatukan junassa. Kommentoijien kirjo on laaja, mutta nuoria ei kommentoijien joukossa ole näkynyt.
– Me annamme tosi vähän tunnustusta nuorille siitä, kuinka paljon pidemmällä heidän mielissään eri näköisille ihmisille on tilaa.
Yhteinen vastuu
Edelleenkin Meriam työstää kehosuhdettaan. Ote on kuitenkin lempeämpi ja hyväksyvämpi kuin ennen.
– Olen ymmärtänyt, ettei minun tarvitse mukautua hoikkuutta ihannoivaan yhteiskuntaan, vaan voin olla tyytyväinen itseeni näin.
Normien ja ihanteiden mukaiset representaatiot vaikuttavat mieltymyksiimme, ajatuksiimme ja toimintaamme. Asenteemme puolestaan vaikuttavat siihen, miten kohtaamme toiset.
Meriam ajattelee, että jokaiselle meistä tekisi hyvää tunnistaa ja tunnustaa omat etuoikeutemme ja ennakkoluulomme, pitää ääntä huonommassa asemassa olevien puolesta sekä altistaa itsemme monipuolisolle kuvastolle.
– Vasta, kun pidämme itsemme ja toisemme vastuussa, pystymme viemään tätä yhteiskuntaa eteenpäin.
Kommentit (8)
Niin. En tahdo uskoa, että terkkari halusi ulkonäön vuoksi painoa arvostella, vaan terveydellisten asioiden vuoksi. Hyvät terveystottumukset toimii myös esimerkkinä lapselle. Ja joskus ajattelen, että nykypäivän äidit odottavat vain aivan kaiken (epäterveellisenkin) hyväksymistä. Ei terveydenhoitajan tule ole ylin ystävä, vaan nimen omaan terveyden edistäjä ja huolehtija.
Mutta
Se, miten asiasta puhutaan on hyvän terkkarin mitta. Mitkä on ne taikasanat jotka saavat toiset muuttamaan toimintaansa terveellisemmäksi ja mitkä sanat saa toiset loukkaantumaan.
Mikä on tukemista ja mikä tuntuu kuulijasta arvostelemisesta.
ihmisen mittainen ammatti ihmisten maailmassa.
Olen juuri kuullut tutkimuksesta, jossa on todettu, että huomattavasti ylipainoiset äidit synnyttävät usein tavallista suuremman lapsen. Tämä tavallista suurempi lapsi kasvaa vuorostaan usein ylipainoiseksi ja kun on hänen vuoronsa saada lapsia, tulee näistä vielä suurempia. Eli ei se äitien painosta huolehtiminen on erittäin tärkeää hwidän omien lastensa terveyttä ajatellen.
Huomautan, että sokerirasitus tehdään rutiinisti(tähän tietyt kriteerit) osalle äideistä kahdesti raskauden aikana.
Ensimmäinen RV 12-16, ja jos se on normaali, toinen RV 24-28.
Hyvin monessa jutussa reippaasti ylipainoiset puhuvat laihoista ja hoikista, ihme kyllä tässä jutussa ei mainita anorektisuutta…
Kun on se kultainen keskitie, normaalipaino. Pystyy liikkumaan paremmin ilman ähinöitä, menee mielellään pyöräilemään/leikkimään lapsen kanssa ulos ja on aktiivinen ja näyttää sille lapselleen että liikkuminen on mukavampi harrastus kun karkin syönti ja passiivinen sisällä istuminen.
Aika karua luettavaa nyt ainaki toivon etta en ois raskaana. Koska satun painamaan yli 70kg ja lihominen pelottaa koska sita lokaa tulee niskaan. En muutenkaan syo paljon mutta en haluais kuulla jatkuvasti sita et voi ku olet lihava. Mulla se paino ei koskaan pysy se palaa aina 60kg sta 74kg tein mita tahansa. Mutta en syo epaterveellisesti ja liikun mutta nyt tosissaan alko tuntua etta en jaksa samaa.
”Se oli jälleen raju muistutus siitä, miltä kenenkin kehon pitäisi muiden mielestä näyttää.”
Ei kyse ole siitä, että miltä kukakin NÄYTTÄÄ. Ihminen ei ole mikään koriste-esine, vaan kyse on terveyden ja toimintakyvyn ylläpitämisestä. Aikuisen ihmisen kuuluu ottaa vastuu omasta terveydestään. Tietenkin tätä toitotetaan neuvolassa, koska vanhemmat ovat vastuussa myös lapsensa ruokavaliosta.
Se on vielä edes jotenkin hyväksyttävää, että jos haluaa tietentahtoen paskoa oman terveytensä epäterveellisellä ruoalla. Mutta on suorastaan sadistista toimintaa pilata siinä samalla myös lapsensa terveys syöttämällä sille paljon roskaruokaa, eineksiä ja karkkia.
Itse en lapsuudessa saanut kotona terveellistä ruokaa, koska kumpaakaan vanhemmista ei ruoanlaitto kiinnostanut alkuunkaan. (Minut kasvatettiin eines-lasagnella, perunamuusilla ja Fazerin sininen -suklaalla.) Tästä syystä olen sitä mieltä, että jos terveellisen ruoan tekeminen ei kiinnosta, silloin ei kannata hankkia lapsia ollenkaan. En pystyisi olla töissä pikaruokalassa ja katsoa, kun ylipainoiset vanhemmat ostavat ylipainoisille lapsilleen epäterveellistä moskaa.
Neuvolan työntekijät tietenkin haluavat herätellä vanhempia parhaansa mukaan, että kansanterveys pysyisi edes jotenkin raiteillaan (ja se kyseinen lapsi saisi mahdollisimman hyvät valmiudet terveelliseen elämään). Kaikki sellainen valistus on tärkeää työtä. Tällöin vanhemmat, joilla on ylipainoisia lapsia, eivät ainakaan jälkeenpäin voi väittää, että ”ei me tiedetty, että jogurtissa on niin paljon sokeria”. Silloin kyse on vain puhtaasta välinpitämättömyydestä, kun sitä neuvolan valistustyötä ei otettu kuuleviin korviinsa.
Niin. Tämä on toisen osapuolen ja yhden ihmisen kertomus tapahtumista. Millainen mahtaisi olla jos kysyttäisiin hoitajilta?
Kun odotin esikoista v. 2001, ei neuvolan th meinannut uskoa, ettei minulla olisi taskausdiabetesta. Olin odotuksen alkaessa ylipainoinen (BMI vähän yli 30) ja mun veljillä on 1-tyypin diabetes. Epäili sokerirasituskokeen jälkeen, että onkohan tulos varmasti minun.