Irene koki vaikean hyperemeesin, erosi ja päätyi uuteen suhteeseen: ”Aloitin matkani kahden lapsen äitinä totaalisen romuna”
Irene uskaltui esikoisensa isästä erottuaan uuteen suhteeseen onnellisten sinkkuvuosien jälkeen. Puolen vuoden kuluttua tapaamisesta Irene oli vastarakastunut, raskaana - ja edellistäkin vaikeamman hyperemeesin kourissa.
Kun on kerran kokenut erohehkun ja voimaantunut parisuhdekriisin jälkeen, haluaisi saman olotilan säilyttää.
Siksi voi tuntua kiperältä ryhtyä uuteen suhteeseen ja alkaa haaveilla raskaudesta. Etenkin, jos edellinen raskaus on ollut vaikea ja suhde lapsen isään on päättynyt siksi, että on kokenut jääneensä vaille rakkautta.
Esikoisensa odotusaikana Irena Naakka, 37, kärvisteli hyperemeesin eli hyvin vaikean raskauspahoinvoinnin kourissa. Pahimpina aikoina hän oksensi päivittäin useita kymmeniä kertoja.
Loppuraskaudessa vointi oli helpottamaan päin ja Irene pystyi jopa nauttimaan olostaan. Parisuhde kuitenkin säröili jo tuolloin. Sitä Irene ja hänen puolisonsa eivät vielä tiedostaneet.
He olivat olleet useita vuosia yhdessä, tavanneet parikymppisinä ja rakastuneet. Yhteistä rakkauden kieltä ei kuitenkaan useista vuosista huolimatta ollut löytynyt.
– Kaipasin suoria rakkauden ilmaisuja. Sitä, että toinen sanoisi rakastavansa ja kehuisi ihanaksi.
Suhteen aikana Irene huomasi, että asiat, joiden hän ajatteli kuuluvan lapsiperhearjen konseptiin, eivät tehneetkään häntä onnelliseksi, kun tyytyväisyys parisuhteeseen puuttui.
Irene ja hänen ex-puolisonsa olivat hankkineet rivitalonpätkän, jonka kirsikkapuita kasvavan pihamaan valkeiden aitojen sisäpuolella koira sai juoksennella vapaana. Mies osti farmariauton.
Häät olivat näyttävät, ja alle vuoden kuluttua esikoinen olikin jo syntynyt.
Elämän auvolle oli olemassa kivijalat, mutta se ei kuitenkaan riittänyt.
“Oli selvää, että olisimme eronkin jälkeen perhe”
Lopulta koittaneen eron keskellä Irene oli vihainen. Hänestä tuntui, ettei hänen puolisonsa ollut valmis yrittämään tarpeeksi.
Oman eroni aikaan nyyhkin katkerana, että ihmiset eroavat liian heppoisesti. Ei edes yritetä, puuskahtelin ja yritin itse niin helvetisti. Nykyään ajattelen, että ihmiset eroavat aivan liian myöhään, liikaa yritettyään, hän kirjoittaa uudessa teoksessaan Ärhäkkä kuin äidiksi tullut.
Viha kuitenkin laimeni, kun Irene alkoi pohtia, mitä hän itse kaipaisi ja mitkä syyt olivat eroon johtaneet.
– Nyt näen, että hänellä oli oma tapansa osoittaa rakkautta. Se oli erilainen kuin itselläni.
Irene koki, että otti enemmän vastuuta kodinhoidosta ja lapsen asioista ennen eroa. Asetelma ei tuntunut tasavertaiselta.
Suhteemme toimi, kun olimme kaksi erillistä, itsenäistä yksikköä yhdessä. Kun lapsen synnyttyä olisi pitänyt alkaa puhaltaa vahvasti yhteen hiileen koko perheen onnellisuuden takaamiseksi, emme osanneetkaan.
Eroaminen kuitenkin muutti asetelmaa vanhempina. Lapsi oli niin Irenen kuin isänsä luona aina pari päivää kerrallaan. Vastuu kodista ja lapsesta ei luisunut enää samalla tavalla Irenen harteille.
Kun erosta oli kulunut tovi, Irenen ja ex-puolison välit alkoivat parantua. Nykyään Irene mieltää entisen miehensä osaksi perhettään, vaikka kaikki eivät ole asiaa sulattaneet.
Meille oli molemmille selvää, että olisimme eron jälkeenkin perhe. Näin siitä huolimatta, että joku anonyymi seuraajani koki asiakseen ilmoittaa minulle, etten voi viitata meihin eron jälkeen enää sanalla perhe. Moinen väite tiivistää monta merkillistä suhtautumistapaa perheisiin ja suhteisiin: ne määritellään varsin tarkkarajaisesti tietynlaisiksi jostakin ylhäältä, Irene kirjoittaa.
Asian hahmottaminen tuntuu olevan ulkopuolisille muutenkin hankalaa. Ireneltä onkin kyselty, miksei hän sitten ole exänsä kanssa yhdessä, jos välit ovat lämpimät.
– Kysymys on huvittava. Parisuhteeseen vaaditaan kuitenkin enemmän kuin ystävyyssuhteeseen. Tulemme toimeen ystävinä, mutta parisuhteessa meillä on liian erilaiset tarpeet.
Näytä tämä julkaisu Instagramissa
Vastarakastuneesta ankaran pahoinvoinnin kouriin
Reilu vuosi sitten Irene tapasi nykyisen puolisonsa, “family manin“, kuten hän itse toteaa.
Ennen sitä Irene oli ehtinyt viettää kaksi vuotta sinkkuna ja nauttia viimein tasa-arvoisesta vanhemmuudesta, jossa lapsen hoitovastuu jakautui tasan entisen puolison kanssa.
Juhlapyhiä Irene vietti edelleen lapsensa ja exänsä kanssa yhdessä, toisinaan myös Irenen vanhempien luona.
Elämässä oli sijaa rakkaudelle, ja Irene myös tiesi haluavansa vielä toisen lapsen. Kumppanin kuitenkin tulisi olla samaa mieltä siitä, mitä tasa-arvoinen vanhemmuus tarkoittaa.
Uusi kumppani oli innokas järjestämään vanhempainvapaat puoliksi. Muun muassa se sai Irenen vakuuttumaan, että he voisivat olla rakastavaisten lisäksi vanhempia yhteiselle lapselle.
Jo puolen vuoden seurustelun jälkeen Irene oli raskaana.
Irene ja hänen puolisonsa tiesivät, että hyperemeesi saattaisi uusia toisen lapsen odotusaikana. Sitä he eivät kuitenkaan osanneet arvata, kuinka raju se tällä kertaa olisi.
Ensimmäisessä raskaudessa Irenestä oli tuntunut, että hän oli vielä tässä maailmassa, vaikka jatkuva oksentaminen veikin voimia.
Toisessa raskaudessa oireet olivat entistä voimakkaampia. Irene toivoi, että olisi voinut olla vain yksin: pahimpina kuukausina hän ei pystynyt kuin maata sohvalla ja juosta vessassa oksentamassa.
Esikoinen oli tuohon aikaan enemmän isällään.
– Minusta ei ollut mitään iloa silloin.
Vastarakastuneelle pariskunnalle Irenen sairastuminen hyperemeesikseen oli kova pudotus. Elämä oli ollut mahtavaa, ja kertarysäyksellä se oli muuttunut hirvittäväksi selviytymiseksi.
Irene kohtasi lukuisia lääkäreitä, jotka vähättelivät hänen vaivaansa. “Pahoinvointi kuuluu raskauteen“, saattoi lääkäri todeta.
Lopulta hän ei halunnut enää yrittää hakea apua. Hän ei kestäisi enää yhtäkään kohtaamista, jossa hänen kärsimykseensä suhtauduttaisiin olan kohautuksella.
Aloitin matkani kahden lapsen äitinä totaalisen romuna. Valtava mullistus elämässäni alkoi, kun sekä kehoni että mieleni olivat ruhjottuina kahdeksan kuukauden taukoamattomasta kärsimyksestä, Irene kirjoittaa.
Hyperemeesi laukaisi masennuksen
Irenen toinen lapsi on nyt kahdeksan kuukauden ikäinen. Hän on kaikkea, mitä Irene on toivonut.
Vaikka rinnalla on nyt eri puoliso, tuli Irenelle silti jälleen kerran yllätyksenä, kuinka raskasta pienen vauvan äitiys voi olla.
Vielä raskaana ollessani ajattelin, että kaikki muuttuisi helpommaksi, kunhan lapsi ei olisi enää sisälläni. Että voisin jakaa äitiyden taakan tasavertaisesti jonkun kanssa. Mutta ei se onnistunut vieläkään. On niin täydellisen eri asia tulla äidiksi kuin isäksi, Irene kirjoittaa.
Näytä tämä julkaisu Instagramissa
Hyperemeesi oli laukaissut raskausaikana masennuksen, joka jatkui edelleen vauvan synnyttyä. Henkinen toipuminen jatkuu edelleen, vaikka Irene voi jo hiukan paremmin.
Kun vauva oli kaksiviikkoinen, Irene palasi töiden pariin ja hänen puolisonsa jäi hoitamaan lasta. Irene teki pääosin kotona töitä, jotta puoliso saattoi tuoda vauvan äidilleen imetettäväksi.
Mielialalääkkeiden ja terapian avulla Irene on saanut voimiaan takaisin.
Lempeä terapeutti muistutti, että oli aika keskittyä itseen ja vain itseen – sen mitä nyt välttämättömiltä vauvanhoidollisilta askareilta ehti. Ei ollut vielä aika vastata kenenkään muun toiveisiin ja vaatimuksiin kuin vauvan. Sain luvan korjata itseäni pala palalta ja tunsin toiveikkuutta.
Parisuhteen korjaamisen aika ei kuitenkaan ole vielä tullut.
Aiemmin elämässään, etenkin ennen eroaan esikoisen isästä, Irene huolehti aina ensimmäiseksi muiden tarpeista. Tällä kertaa hän osaa laittaa itsensä edelle.
– Minun täytyy ensin toipua itse ennen kuin voimme elvyttää parisuhdetta.
Kursivoidut otteet ovat Irenen teoksesta Ärhäkkä kuin äidiksi tullut (Minerva Kustannus, 2023). Irenellä on alkamassa myös samanniminen podcast, jonka ensimmäinen jakso ilmestyy 17. maaliskuuta 2023.
Jaa oma kokemuksesi