Minun tarinani 11.10.2019 Päivitetty 11.01.2020

Lapsettomuudesta kärsinyt bloggaaja Desire Nyman: ”Moni on ihmetellyt, miksemme adoptoi”

Kun Desire ja Andreas alkoivat seurustella, he haaveilivat heti yhteisestä lapsesta. Andreaksella oli kuitenkin salaisuus, joka vaikeutti vauvan saamista.

Teksti
Liisa Järvinen
Kuvat
Mirva Kakko

Pappa! Belle, 2,5, hihkaisee kuullessaan ulko-oven käyvän ja juoksee eteiseen vaaleat hiukset hulmuten.

Jos on lukenut tytön äidin, Desire Nymanin, 26, suosittua blogia, voi aavistaa, kenen avain on lukossa kääntynyt.

Olemme Desiren ja Bellen kotona Hinthaarassa, noin tuhannen asukkaan kylässä Porvoon kupeessa. Eteisestä ilmestyy keittiöön maalitahraisiin työvaatteisiin pukeutunut talon kolmas asukas, Andreas Nymark, 35, jonka Belle hukuttaa haleihin.

– Kun Andreas tulee kotiin, minua ei enää ole olemassa, Desire sanoo ja nauraa.

Andreas ei ole Bellen biologinen isä, vaikka tyttö kutsuukin tätä isäkseen. Tytön biologisesta isästä Desire erosi odottaessaan Belleä raskausviikolla 13. Vaikka Belle kutsuu Andreasta isäkseen, hän tapaa myös biologista isäänsä joka toinen viikonloppu.

Rakennusalan yritystä pyörittävä Andreas kumartuu suutelemaan Desireä. Desire ojentaa miehelle kahvikupin. Umpirakastunut kaksikko tapasi Tinderissä puolitoista vuotta sitten.

”Totesin, että on Andreaksen on paras nähdä heti, millaista arkemme on,”

– Olin ollut sinkkuna 2,5 vuotta, ja Desire oli ensimmäinen nainen, jonka kanssa oli hyvä olla, Andreas sanoo ja siemaisee kahvia.

– Andreaksesta taas huomasi heti, että hän on oma itsensä eikä esitä mitään, Desire jatkaa.

Heti ensimmäisellä tapaamisella Desire teki selväksi, että jos hänen kanssaan halusi seurustella, pakettiin kuuluisi myös vauva, kymmenkuinen Belle. Jo toisella tapaamisella Belle olikin mukana.

– Totesin, että on Andreaksen on paras nähdä heti, millaista arkemme on, Desire sanoo.

Vaikka Andreaksella oli opettelemista vaipanvaihdoissa ja syöttämisissä, hän ja Belle kiintyivät toisiinsa nopeasti.

Lue myös: Kuka toi Desiré Nyman on?

Ihastus Desiren ja Andreaksen välillä syveni rakkaudeksi, ja molemmille oli hyvin pian selvää, että vierellä oleva tyyppi on se oikea. Sellainen, jonka kanssa voisi perustaan perheen.

Mutta Andreas ei ollut kertonut Desirelle itsestään ihan kaikkea. Hänellä oli salaisuus, joka pahimmassa tapauksessa ajaisi heidät erilleen.

Salaisuus jalkojen välissä

Kun Andreaksen toinen kives alkoi muistuttaa tennispalloa 15 vuotta sitten, hänen oli pakko mennä lääkäriin. Kiveksestä löytyi kasvain, ja koko kives poistettiin. Poistetun kiveksen tilalle laitettiin oikeaa kivestä muistuttaa proteesi.

Parikymppisenä nuorena miehenä Andreas ei joko osannut tai halunnut käsittää tilanteen vakavuutta.

– Tapani käsitellä asiaa oli työntää se syrjään ja unohtaa, Andreas muistelee.

Unohtaminen toimikin muutaman vuoden, kunnes 24-vuotiaana kivessyöpä uusiutui. Lääkärit yrittivät pelastaa jäljellä olevan kiveksen, mutta sekin jouduttiin poistamaan kokonaan. Leikkauksen jälkeen Andreas ui syvissä vesissä.

Andrean Nymark on Bellen isäpuoli.

– Pidän miehiä niin alkukantaisina eläiminä, että koen kivesten olevan yhteydessä egoon. Häpesin kivesten puuttumista ja ajattelin olevani huonompi kuin muut miehet, Andreas sanoo.

Tuomitsemisen ja pilkkaamisen pelossa Andreas ei kertonut kokemastaan kenellekään. Kun hän tapasi Desiren, hän ihaili sitä, miten avoin ja rehellinen nainen oli. Salaisuus olisi pakko paljastaa, sillä fakta oli tämä: Andreas ei ikinä voisi saada lapsia luonnollisella tavalla ilman hoitoja.

Mitä vaihtoehtoja on?

Andreas pudotti pommin parin kuukauden seurustelun jälkeen, joulukuussa 2017. Pariskunta istui iltaa Desiren luona, ja jossain vaiheessa tuli puhetta lapsista.

– Totesimme, että haluamme yhteisen lapsen. Yksin vietetyn raskauden ja vauva-ajan jälkeen minulle oli kuitenkin jäänyt pelko, että sama toistuisi, Desire sanoo.

– Andreaksesta olin jo nähnyt, että hän pysyi rinnallani ja oli tukenani, vaikka Belle itki koko ajan, kun hän oli kipeä tai teki hampaita. Luotin siihen, että mies ei jättäisi minua yksin, jos saisimme yhteisen lapsen.

Omassa päässään Andreas oli kyllä ihmetellyt lapsiperheen meininkiä ja miettinyt, että onkohan lapsen kanssa aina tällaista säätöä. Silti oma lapsi tuntui ilahduttavalta ajatukselta.

”Olin varma, että Desire lähtee, kun kerron asiasta.”

– Minua pelotti tosi paljon kertoa taustastani Desirelle, koska olin varma, että Desire lähtee, kun kerron asiasta, Andreas sanoo.

Tuona iltana Andreas päätti puhua syövästä kiertelemättä ja tokaisi, että minä en muuten voi saada lapsia perinteisellä tavalla.

Hänen pelkonsa Desiren lähtemisestä oli turha, sillä Desire suhtautui uutiseen rauhallisesti ja ratkaisukeskeisesti, vaikka tieto oli täysi yllätys. Desire ei ollut huomannut kivesten puuttumista, sillä niiden tilalle oli asennettu aidonnäköiset proteesit.

– Hetken hiljaisuuden jälkeen totesin vain, että ok, mitä vaihtoehtoja meillä on, Desire sanoo.

Lue myös: Tämän haluatte tietää meistä – Desire Nyman

Vaihtoehtoja onneksi oli. Kiveksen poistamisen yhteydessä kivespussista oli otettu talteen seitsemän putkilollista siittiöitä. Lasta olisi mahdollista yrittää lapsettomuushoitojen avulla.

Desire muistelee huvittuneena, millainen vieraiden termien viidakko heille aukesi, kun he alkoivat ottaa selvää eri hoitomuodoista.

– Inssi, ICSI ja IVF tulivat kyllä äkkiä tutuiksi.

Piinaavaa odotusta

Odottaminen. Se on Desiren mielestä lapsettomuushoidoissa ikävintä.

– Tiedän, että joillekin lapsettomuushoidoissa oleville toimenpiteiden välinen aika on helpottavaa, kun voi keskittyä muuhun elämään. Itse en kestä sitä, kun mitään ei tapahdu, Desire sanoo.

Odottamista kesti yli kesän, ja syksyllä 2018 alkoi tapahtua. Syyskuussa Desirellä ja Andreaksella oli ensimmäinen suunnittelukäynti, jossa täytettiin lomakkeita ja tarkistettiin Desiren veriarvot. Lisäksi Desiren munanjohtimet tutkittiin tukkeutumien varalta.

Kaikki oli kunnossa. Lääkärin mukaan Andreaksen siittiötkin olivat hyvälaatuisia. Aina optimistinen Andreas oli toiveikas.

– Itse olen aika pessimistinen ihminen, mutta silloin muistan ajatelleeni, että tämähän on ihan läpihuutojuttu, Desire sanoo.

Keinohedelmöitys eli inseminaatio, tuttavallisemmin inssi, on usein ensimmäinen lapsettomuuden hoitomuoto. Toimenpiteessä siittiöt ruiskutetaan kohtuonteloon, jonka jälkeen niiden tehtäväksi jää uida munasolun luo.

Mutta sitä ennen oli odotettava. Inseminaatio tehdään ovulaation aikaan, ja Desire jäi kärkkymään seuraavia kuukautisiaan.

Sanoinkuvaamaton viha

Kun kuukautiset alkoivat, Desiren piti yhdeksän päivän ajan piikittää vatsaansa hormonia, joka stimuloi munasarjoja tuottamaan enemmän munasoluja.

Desiren pahan neulakammon takia piikkien pistäminen jäi lopulta Andreak­sen kontolle.

Desire Nyman asuu Porvoossa perheensä kanssa.

– Piikittäminen oli hirveää, ja sain sivuoireena migreenin. Päätäni särki koko ajan, en kestänyt valoa, väsytti ja turvotti, Desire kertoo.

Inseminaatio tehtiin lokakuussa 2018. Andreas jäi Bellen kanssa odottamaan käytävälle, ja Desire meni toimenpidehuoneeseen yksin. Hän oli hädin tuskin ehtinyt asettua selälleen, kun lääkäri jo kertoi huonot uutiset: ”Valitettavasti siittiöt eivät kestäneet sulatusta kovin hyvin.” Toimenpide olisi todennäköisesti täysin turha.

– En pystynyt sanomaan muuta kuin, että aha, Desire muistelee.

– Olin sanoinkuvaamattoman vihainen siitä, että homma meni pieleen.

Lääkäri ruiskutti silti siittiöt Desiren kohtuun, ja toimenpide oli nopeasti ohi. ”Soita sitten, kun kuukautiset alkavat”, hoitaja huikkasi. Desire nieleskeli kiukkuaan, marssi ovesta ulos ja paineli Andreaksen ja Bellen ohi sanomatta sanaakaan.

”En syyllistänyt Andreasta, mutta purkauduin hänelle siitä, että miksi kaikki toimenpiteet pitää tehdä minulle.”

– Siinä vaiheessa olin jo oppinut, että kun De­sire on vihainen, on paras olla kysymättä mi­tään, Andreas sanoo.

Itku tuli kotimatkalla autossa, kun Desire kertoi uutiset Andreakselle. Desireä turhautti, että kovat odotukset petettiin.

– Ensin yksi lääkäri sanoi, että siittiöt ovat hyvälaatuisia, ja sitten toisen mukaan ne eivät olleetkaan. Tuntui, että kenenkään sanaan ei voinut luottaa, Desire kertoo.

– Minua ärsytti sekin, että olin turhaan kärsinyt piikityksistä. En syyllistänyt Andreasta, mutta purkauduin hänelle siitä, että miksi kaikki toimenpiteet pitää tehdä minulle. Miksi minun pitää olla neulatyynynä?

Jälleen negatiivinen testi

Odotus jatkui. Desiren kuukautiset alkoivat odotetusti, ja pariskunta ilmoittautui koeputkihedelmöitys- eli IVF-jonoon. Toimenpiteessä naiselta kerätään munasoluja, joita viljellään siittiöiden kanssa tai viedään siittiö suoraan munasolun sisälle (mikrohedelmöitys eli ICSI). Hedelmöittyneistä alkioista yksi viedään kohtuun tuoreeltaan ja loput pakastetaan myöhempää käyttöä varten.

Lue myös: Fiilikset ennen pakastealkion siirtoa – Desire Nyman

Syksy vaihtui talveksi, vanha vuosi uudeksi. Vaikka odottaminen oli turhauttavaa ja hoidot mielessä lähes koko ajan, Desire ja Andreas yrittivät keskittyä muuhun elämään.

– Remontoimme taloa, juhlimme uutta vuotta ja joulua sekä minun ja Bellen synttäreitä, Desire sanoo.

Tämän vuoden maaliskuussa Desirelle tehtiin ICSI.

– Pelkäsin munasolupunktiota hirveästi etukäteen. Olin lukenut kauhutarinoita neulasta, joilla ne kerätään, Desire sanoo.

Belle Nyman ja Desire-äiti sekä isäpuoli Andreas Nymark.

Lukuun ottamatta toimenpiteestä seurannutta alavatsakipua kaikki meni hyvin. Desireltä kerättiin 22 munasolua, joista 18 hedelmöittyi ja 11 selvisi jatkoviljelystä. Tuoresiirto tehtiin muutaman päivän kuluttua.

Siitä alkoivat piinaviikot. Raskaustestin pystyi tekemään vasta kahden viikon kuluttua.

– Elimme elämää, jossa tänään ei ole torstai vaan kiertopäivä se ja se, Desire sanoo.

Andreas kävi töissä, Desire touhuili Bellen kanssa ja purki tuntemuksiaan blogikirjoituksiin. Tukilääkkeet, joilla pyritään edistämään alkion kiinnittymistä, aiheuttavat raskausoireiden kaltaisia tuntemuksia, joten Desire ei voinut kuulostella kehoaan. Andreas oli tapansa mukaan optimistinen.

– Olin itsekin tosi toiveikas, mutta pari päivää ennen raskaustestin tekemistä aloin epäillä, Desire muistelee.

Vaisto osui oikeaan: testi oli negatiivinen.

Aina valmiina

Kun Andreas sai Desireltä viestin, hänen ei tehnyt mieli jutella kenenkään kanssa, vaikka onkin luonteeltaan so­siaalinen ja puhelias.

– Teki mieli lähteä töistä kotiin ja vetää peitto pään yli, Andreas sanoo.

Lue myös: Milloin oikeasti voi tulla raskaaksi?

Desiren olo oli tyhjä. Kyynelten mukana nousi lannistuneita ajatuksia. Mitä väliä näillä hoidoilla on? En jaksa enää uutta kiertoa.

– Jälkeenpäin olen ymmärtänyt, että reaktioni oli turhan dramaattinen. Meillähän oli asiat hyvin, sillä pakastimessa oli vielä yhdeksän alkiota, Desire sanoo.

– Ja siittiöitäkin oli jäljellä vielä viisi putkea, Andreas lisää.

Epäonnistuneen hoidon jälkeen Desiren piti pitää yksi välikierto, jotta keho saisi levätä. Sen jälkeen sai alkaa taas metsästää ovulaatiota.

– Ovulaatiotesti piti tehdä joka aamu, ja positiivisesta tuloksesta piti ilmoittaa Naistenklinikalle ennen kello kymmentä, Desire sanoo.

On sattumankauppaa, mille päiville ovulaatio osuu. Esimerkiksi viikonloppuisin ja pyhäpäivinä alkionsiirtoja ei tehdä. Huonolla tuurilla siirto voisi lykkääntyä kierrosta toiseen monta kuukautta.

Andreas Nymark Desire Nyman

Lapsettomuushoidot alkoivat määritellä Desiren ja Andreaksen elämänrytmiä, ja heidän oli oltava koko ajan varuillaan.

– Emme varailleet etelänmatkoja ja juhlakutsuihin vastasimme, että tulemme, jos emme ole hoidoissa, Andreas kertoo.

Ovulaatiota odotellessa oli aika miettiä tulevaa.

– Kärsin ensimmäisessä raskaudessa hyperemeesistä eli vakavasta raskauspahoinvoinnista. Aloin valmistautua siihen, että se tulisi uudestaan. Siispä tein suunnitelmia, että tarvittaessa voisin laittaa Bellen päiväkotiin ja viettää päivät vanhempieni luona, Desire sanoo.

Blogista vertaistukea

Desiren työ onneksi joustaa perhetilanteen mukana. Työ on sitä, että Bellen mentyä nukkumaan Desire avaa läppärin ja ryhtyy hommiin. Hän kirjoittaa Kaksplussalla suosittua blogia, jonka postauksia luettiin viime vuonna 1,2 miljoonaa kertaa.

Toukokuussa Desire naputti postauksen otsikoksi Syy meidän lapsettomuuteen. Ennen kuin Desire saattoi painaa julkaise-nappia ja antaa tekstin satojentuhansien lukijoiden käsiin, sitä edelsi pitkä keskustelu Andreaksen kanssa.

Desire on alusta asti ollut blogissaan avoin ja rehellinen, eikä hän halunnut tehdä poikkeusta tässäkään asiassa: Andreak­sen kivessyöpä oli syy lapsettomuuteen, ja siitä tulisi kertoa myös lukijoille.

– Ymmärsin lopulta, että tilanteessani ei ole mitään hävettävää. Enhän voi sairaudelleni mitään, eikä se tee minusta huonompaa ihmistä, Andreas sanoo.

”Sain blogin kautta tosi hyviä neuvoja esimerkiksi pistoksiin. Ja kun puhun a­sioista avoimesti, minun ei tarvitse esittää mitään.”

Osaa lukijoista Desiren avoimuus ihmetytti, mutta enimmäkseen hän sai kiitosta teksteistään. Lapsettomuushoidoista kertominen tarjosi vertaistukea lukijoille, ja homma toimi myös toiseen suuntaan.

– Sain blogin kautta tosi hyviä neuvoja esimerkiksi pistoksiin. Ja kun puhun a­sioista avoimesti, minun ei tarvitse esittää mitään. Pystyin esimerkiksi jättämään vauvakutsuja väliin, jos tuntui, ettei huvittanut mennä, Desire sanoo.

Blogin kautta tuli myös neuvoja, jotka Desire ohitti. Moni kysyi häneltä, miksei hän hanki lasta adoption kautta. Adoptio ei kuitenkaan tule kysymykseen Andreaksen syöpämenneisyyden takia.

Muita vaihtoehtoja pari ei sulkenut pois. Hoitojen aikana he miettivät, että jos raskaus ei alkaisi Andreaksen siittiöillä, he voisivat kokeilla hedelmöitystä vielä luovutetuilla siittiöillä.

– Eihän Bellekään ole biologinen lapseni, mutta silti olen hänelle isä, Andreas sanoo.

Testituloksia odottaessaan pari järkeili myös, että maailma ei kaatuisi siihen, jos yhteinen lapsi jäisikin vain haaveeksi.

– Jossain vaiheessa pitää vain hyväksyä tosiasiat ja mennä eteenpäin, Desire sanoo.

– En murehdi asioita etukäteen ennen kuin ne ovat käsillä. Vaikka en saisi vauvaa, olen silti onnellinen, Andreas jatkaa ja katsoo Desireä silmiin.

– Olen saanut jo kaiken, kun olen tavannut sinut. Kaikki muu on plussaa.

Desiren ovulaatio alkoi kiertopäivänä 17, ja pakastealkion siirto tehtiin 10.6. Raskaustestin Desire teki heti juhannuksen jälkeen. Se
oli positiivinen.

Juttu julkaistiin Kaksplus-lehdessä 5/19.

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X