Minun tarinani 12.06.2019 Päivitetty 28.08.2023

Lapsettomuus mullisti kolmikymppisen Sadun elämän: ”En ikinä ajatellut, että näin voisi käydä”

Kun yritystä oli takana kolme kuukautta, Satu Lindholm ajatteli, ettei tästä tule mitään. Silloin hänellä ei ollut aavistustakaan siitä, miltä lapsettomuus tuntuisi. Ja että pahinta olisi juuri epävarmuus.

Teksti
Piia Sainio
Kuvat
Heli Hirvelä, Satu Lindholmin kotialbumi
3 kommenttia

Lapsettomuus teki järjestelmäasiantuntija Satu Lindholmista kirjailijan. Projekti vauva – Kaikki mitä olet aina halunnut tietää lasten tekemisestä on juuri valmistunut.

Sitä varten Satu on tehnyt perusteellisen pohjatyön: selvittänyt kaiken oleellisen siitä, miten raskaaksi voi tulla, ja mistä syistä lapsia ei niin vain tehdäkään. Kirjassa hän kertoo myös oman tarinansa.

Se alkaa unelmasta, jonka Satu Lindholm ja hänen kumppaninsa Pyry Pakkanen rohkenivat lausua ääneen alkusyksystä 2014. Häät oli juuri vietetty. Raskaus saisi alkaa, perhe saisi kasvaa.

Satu oli 28-vuotias, terve ja normaalipainoinen. Miksei raskaus pian alkaisi?

Sadun ja Pyryn häät

Satu ja Pyry juhlivat häitään heinäkuussa 2014. Melko pian sen jälkeen he päättivät alkaa yrittää lasta. Kuva: Jasmin Rauha.

Jo kolmen kuukauden jälkeen Satu oli kärsimätön. Kolme kuukautta on toki ihan tavallinen aika yrittää lasta, samoin kuin puoli vuotta tai vuosikin, mutta sitä Satu ei silloin tiennyt.

Tuolloin Satu ei tiennyt lapsettomuudesta vielä mitään.

Puolen vuoden kohdalla ystävä kyseli hyväntahtoisesti, toivooko pariskunta lapsia. Satu puuskahti, että ei niitä meille varmaan koskaan tule. Kärsimättömyys oli muuttunut epätoivoksi.

Ensimmäisenä hääpäivänä tunnelma oli synkkä. Pariskunta mietti vaihtoehtoja; entä jos meille ei tulekaan lasta. Adoptio vaikutti mahdolliselta ratkaisulta, mutta sitä ennen he halusivat kokeilla lapsettomuushoitoja.

Lapsettomuus: Kevyempiä ja raskaampia hoitoja

Marraskuussa 2015 Satu ja Pyry kävivät ensimmäistä kertaa Naistenklinikalla lapsettomuuteen erikoistuneen lääkärin luona. Silloin takana oli vuosi yrittämistä.

Käyntiä seuranneiden kahden ja puolen vuoden aikana Sadulle tehtiin viisi lääkkeellistä hoitoa, joita sanotaan ovulaatioinduktioiksi eli munarakkulan kypsytyshoidoiksi, sekä kolme inseminaatiota ja yksi koeputkihedelmöitys eli IVF-hoito.

Raskaaksi tuleminen oli Sadun mielessä koko ajan, myös sen takia, että hoitoihin liittyviä käytännön asioita piti hoitaa päivittäin.

Alkuun pari kävi läpi niin sanottuja kevyempiä hoitoja, joihin liittyi muun muassa ajoitettuja yhdyntöjä. Sitten tulivat raskaammat hoidot, kuten IVF-hoito, joka tuntui viimeiseltä oljenkorrelta.

Satu oli helpottunut, kun puoliso hoiti lääkeruiskujen kokoamiset ja lääkkeiden sekoittamisen. Paineita oli liikaa ja pinna kireällä, eikä Satu pitänyt ruiskujen kanssa sähläämisestä. Kaikki piti tehdä täsmälleen oikein ja lääkkeet ottaa juuri tiettyyn aikaan.

Pahinta oli epävarmuus. Ei ollut mitään takeita, tulisiko perheeseen koskaan lasta.

Aamulämmön mittaaminen ja muita konsteja

Hoitojen aikana Satu vietti yhä enemmän vapaa-aikaansa tietokoneella. Hän etsi tietoa siitä, miten hedelmöittyminen ylipäätään tapahtuu ja mitkä asiat siihen vaikuttavat.

Entä mitä hän itse voisi tehdä edistääkseen raskaaksi tulemista?

Koneelle kertyi tietoa yhä enemmän. Olisipahan tallessa, jos joku läheinen kokisi saman. Ajatus kirjasta kypsyi.

Hän muutti elintapojaan terveellisemmiksi, vähensi alkoholin käyttöä. Osti purkkikaupalla vitamiineja ja karsi kodista turhia kosmetiikkatuotteita ja siivousaineita. Osti tuoksuttomia tilalle. Hän hankkiutui eroon keittiön muovisista astioista. Piti villasukkia ja joi greippimehua.

Hän kokeili netistä löytämiään, pähkähulluilta kuulostavia ideoita, mutta myös asiallista tietoa kertyi koko ajan enemmän.

Hän oppi mittaamaan aamulämmön ja tutkimaan kohdunkaulan liman koostumusta. Nyt hän jo tiesi, että tärkeintä oli selvittää, milloin ovuloi. Vain siten pystyi ajoittamaan yhdynnät oikein.

Sadun koneelle kertyi tietoa yhä enemmän. Olisipahan tallessa, jos joku läheinen vielä joskus joutuisi samaan tilanteeseen. Ajatus kirjasta kypsyi pikkuhiljaa.

Satu olisi halunnut lukea suomenkielisen kirjan, jossa kaikki lapsettomuuteen ja hoitoihin liittyvä olisi selitetty niin, että maallikkokin ymmärtäisi, mistä on kyse. Sellaista kirjaa ei ollut.

Niin Satu kirjoitti sellaisen itse, olihan hänellä runsaasti aikaa kulutettavanaan. Kun ajatukset kiersivät kehää, oli hyvä keskittyä faktoihin. Tiedon kerääminen oli myös keino hallita tunteita.

Lääkäri sanoi viimein: 2-viikkoinen vauva jää henkiin

Lopulta pariskunnalla oli onnea. Ensimmäinen alkionsiirto toi heille lapsen.

Mette syntyi helmikuussa 2018. Epävarmuus ei kuitenkaan päättynyt siihen, vaan kasvoi entistä suurempiin mittoihin. Vasta kolmen viikon kuluttua synnytyksestä Satu sai vauvan ensi kertaa syliinsä.

Viisi viikkoa ennen laskettua aikaa oli selvinnyt, että vauva ei ole kunnossa. Tehtiin sektio ja vauva kiidätettiin suoraan teho-osastolle. Lääkärit eivät tienneet, selviytyykö lapsi.

Satu oli sokissa. Vaikka pienen pieniä edistysaskelia lapsen tilassa tapahtui päivittäin, joka hetki hän valmistautui ottamaan vastaan tietoa lapsen kuolemasta.

Kahden viikon päästä eräs lääkäri uskalsi sanoa, että vauva todennäköisesti jää henkiin.

Kotiin pieni perhe pääsi lopulta päivä lasketun ajan jälkeen.

Satu, Pyry ja Mette

Neljättä hääpäiväänsä Satu ja Pyry juhlistivat yhdessä pikkuisen tyttärensä Meten kanssa.

Tänä päivänä Mette on terve yksivuotias, joka nauttii puuhakkaista päivistä kotona isänsä kanssa.

Ja sitten suurin yllätys

Kaksplussan kirjailijahaastatteluun saapuu Satu Lindholm, kolmikymppinen nainen vaaleassa kesämekossa.

Hän on viimeisillään raskaana.

Ei voi olla. Ja voi sittenkin. Mette syntyi helmikuussa 2018, ja nyt on vuoden 2019 kesäkuu. Välissä on 15 kuukautta.

Entä hoidot? Ennen esikoista pariskunta kävi lapsettomuushoidoissa yli kaksi vuotta.

Satu Lindholm

Koska Satu ja Pyry olivat vähällä menettää ensimmäisen lapsensa, toinen raskaus on ollut täynnä huolta.

Laskettu aika on elokuun alussa. Satu kertoo hyväntuulisena, että tällä kertaa hän ei todellakaan tehnyt juuri mitään tullakseen raskaaksi, vain ”sen minimin”.

– En ajatellut, että raskaus olisi mahdollinen ilman hoitoja, hän sanoo.

– Tämä tuntuu ihan hullulta. En ole käyttänyt mitään järkevää ehkäisyä sitten vuoden 2012 eikä mitään raskautta näkynyt paitsi tuo IVF-alkuinen. En ikinä ajatellut, että näin voisi käydä.

Mysteeri myös lääkäreille

Syy Sadun ja Pyryn lapsettomuuteen ei koskaan selvinnyt. Se on mysteeri, jota lääkäritkään eivät osaa selittää.

Osaltaan siihen ovat voineet vaikuttaa munasarjojen monirakkulaisuus ja jonkinlaiset häiriöt hormonitoiminnassa, esimerkiksi lyhyt kierto.

– Mutta minulla ei ole kuitenkaan diagnosoitu monirakkulaoireyhtymää ja ovulaatiokin tapahtui monesti ilman lääkettä.

Myös toisen raskauden alkaminen ilman mitään hoitoja jää selityksiä vaille.

– Nämä ovat niin ihmeellisiä juttuja. Toki on spekulaatioita siitä, että kun on käynyt läpi yhden raskauden ja synnytyksen, kehon hormonitoiminta muuttuu jotenkin, Satu kertoo.

– Tai sitten vain jokin epätodennäköinen asia tapahtui juuri tämän kerran.

”Pyysin kaikki ylimääräiset tutkimukset”

Satu nojautuu penkin selkämystä vasten. Pieni kesäflunssa vaivaa, mutta hän on jaksanut olla töissä. Mies on ollut kevään hoitovapaalla esikoisen kanssa. Sadun loma häämöttää muutaman viikon päässä.

Miten hän on onnistunut ottamaan toisen raskauden niin rennosti kaiken kokemansa jälkeen?

”Olen pyytänyt kaikki ylimääräiset tutkimukset, jotka vain on ollut mahdollista saada.”

– En kyllä oikein ole pystynyt, Satu naurahtaa.

– Olen ollut tosi huolissani. Olen pyytänyt kaikki ylimääräiset tutkimukset, jotka vain on ollut mahdollista saada.

Kromosomitestin Satu kävi teettämässä yksityisellä klinikalla. Esikoisen kohdalla kromosomitutkimus tehtiin rakenneultrassa, kuten tapana on. Silloin havaittiin paksuutta niskapoimussa ja ajateltiin, että se voisi merkitä kromosomipoikkeamaa.

Satu muistaa, miten stressaavaa tuloksia oli odotella tuolloin raskauden puolivälissä. Jos kromosomipoikkeama olisi löydetty ja todettu sikiön elinmahdollisuudet heikoiksi, olisi jäänyt vain niukasti aikaa keskeyttää raskaus.

Kromosomipoikkeamaa ei ollut, mutta Satu päätti, että jos hän vielä joskus olisi raskaana, hän haluaisi tehdä testin aikaisemmassa vaiheessa.

Julkisella puolella sitä ei kuitenkaan nähty tarpeelliseksi, koska edellisessäkään raskaudessa ei ollut poikkeamaa.

–  Tavallaan ymmärrän sen päätöksen, mutta oman mielenterveyteni takia halusin silti testin.

Testien lisäksi hermojen hallinnassa on auttanut tietoinen ikävien ajatusten poissulkeminen.

Sen sijaan, että Satu ajattelisi kaiken menevän huonosti, hän on onnistunut ohjaamaan ajatuksiaan siihen suuntaan, että kaikki voi mennä myös hyvin. Se helpottaa elämää. Eikä asioita edes ehdi pohdiskella, kun käy töissä ja kotona odottaa yksivuotias.

– Lopulta on ihan sama, mitä minä tästä ajattelen. Se ei vaikuta lopputulokseen.

Lapsettomuus vaikuttaa edelleen

Lapsettomuus on yksi niistä elämän suurista kriiseistä, joista ei selviä olankohautuksella, vaikka tilanne olisikin ohi.

– Jonkinlaisen jäljen se jättää ajatusmaailmaan, asioihin suhtautuu hieman eri tavalla.

Sadun on esimerkiksi vaikea kuunnella vitsailua lapsen ”tekemisestä”.

Satu Lindholm

Parasta tukea lapsettomuuden kanssa kamppaileva saa niiltä, jotka ovat kokeneet saman. Kaksi vuotta hoidoissa käytyään Satu haki apua Simpukka ry:n vertaistukiryhmästä.

– Verenpaine nousee aina, kun kuulen jonkun miettivät, mikä olisi paras kuu synnyttää tai että pitäisikö tehdä vielä yksi lapsi, kun edellinen oli ”väärää” sukupuolta.

Toisaalta kokemukset ovat tuoneet Sadulle ymmärrystä erilaisista ihmiskohtaloista. Empatiaa riittää myös heille, jotka päästelevät suustaan sammakoita: vitsailun takana voi olla traagisia kokemuksia.

– Useimmat tietävät, ettei niitä lapsia noin vain tilata.

Selviytyjän syyllisyyttä on vaikea karistaa

Ajoittain Satua vaivaa selviytyjän syyllisyys. Hän miettii, miksi hän ja Pyry onnistuivat mutta moni muu ei. Se tuntuu kurjalta.

Perhe-elämän ihanuutta se ei ole kuitenkaan vähentänyt. Päinvastoin: muutos pariskunnasta lapsiperheeksi on sujunut kitkatta ja Satu on nauttinut uudesta elämänvaiheesta, joka pyörii kodin ja leikkipuiston ympärillä. Hän ei kaipaa muuta.

– Olen saanut kurkistaa sille toiselle puolelle. Aavistan, millaista olisi voinut olla, jos emme olisi ikinä saaneet lasta.

Pelko vauvan menettämisestä on vaikuttanut suuresti siihen, millainen äiti Satu on.

– Pienet asiat eivät minua hetkauta. Jos jostain rupean stressaamaan, palailen niihin alun tunnelmiin ja mietin, onko tällä asialla oikeasti niin väliä. Harvalla on väliä siihen nähden, että tässä me olemme. Elossa.

Pitääkö huolestua, jos vauvaa ei kuulu vaikka ehkäisy on jätetty pois?

Kommentit (3)

Ihmeetti, olet juuri niitä jotka eivät ymmärrä lapsettomia kun itsellä kaikki on käynyt helposti. Ylimielinen, ymmärtämätön ja empatiakyvytön suhtautuminen.

En ihan ymmärrä miksi pitää suuttua tai ”verenpaineen nousta” jos joku voi ja haluaa suunnitella lapsen syntymäaikaa. Eiköhän myös toisen sukupuolen yrittäminen ole enemmänkin vitsailua. Ymmärrän kyllä Sadun rankan kokemuksen mutta miksi muiden pitäisi kurjailla jos asiassa ei ole ollut ongelmaa?

Et varmaan ymmärtänyt, että pointti oli se, että monet eivät ymmärrä, että lapsia ei saada tuosta vain. Ei ole kyse kateudesta tai vihasta vaan ihan normaalista lapsettomuuden kokeneen tunteesta, että eihän niitä lapsia vain ”tehdä”. Punaista voi nähdä ja se on ihan normaalia. Todella hankala selittää jos ei ole samaa kokenut. Minäkin näin punaista kun kollega tokaisi, että ”kyllähän me nyt toinen lapsi tehdään”. Lapsettomuudesta kärsineen/kärsivän korvaan tuollainen kuulostaa jotenkin todella omituiselle ajatusmallille – ihan kuin tyyppi ei tajuaisi, että ei niitä nyt vaan noin vain tehdä ja että saa ja pitää olla kiitollinen kun niitä saa. Ajatusmalli saa näkemään punaista, ei toisten onnistuminen.

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X