Laulaja Manna: ”Vasta äitiys opetti minut rakastamaan”
Laulaja Manna Jäntti haluaa antaa lapsilleen vakaan kodin, pysyvät rutiinit ja hyvän itsetunnon. Eli asioita, joita hänen omasta lapsuudestaan puuttui.
Rahtialuksen märällä kannella mustiin farkkuihin ja poolopaitaan pukeutunut Manna Jäntti laulaa ja tanssii Kerkko Koskisen kollektiivin musiikkivideon kuvauksissa.
Vie mut heiluvaan Tallinnan lauttaan, missä aikuiset kompuroi. Teinit mulkoilee pöydästä niitä, me ei olla ikinä niin kuin noi.
On maaliskuun alku vuonna 2014.
Parin päivän kuluttua Manna äänittää kotistudiollaan viimeisen kappaleen Blackbird-levylleen. Seuraavana päivänä, kolme viikkoa etuajassa, syntyy poikavauva. Ajoitus ei olisi voinut olla parempi. Laulut ovat purkissa, nyt on aika keskittyä vauvaan.
Lue myös: Tällaista on muusikko Erja Lyytisen vauva-arki
Unettomia öitä
Alfredin vauvavuosi on nyt takana, mutta edelliseen yöhön on mahtunut taas useampi uneton tunti.
Manna, 38, istahtaa kahvilan pöytään Helsingin Punavuoressa ja kaataa kahvia pahvikuppiin. Huonouninen yö ei ole poikkeus. Oikeastaan Manna on enemmän tai vähemmän valvonut koko viime vuoden.
Alfred on Mannan toinen lapsi. Hänellä on myös kaksitoistavuotias tytär edellisestä avioliitostaan.
Edellisen vauva-ajan väsymys ei ollut kymmenessä vuodessa unohtunut, ja sitä Manna jännitti pojan synnyttyä eniten. Manna on herkkäuninen eikä heräämisen jälkeen nukahda kovin helposti.
– Tiesin, että ne päivät, kun ajatus katkeaa eikä univelan vuoksi muista mitään, kuuluvat asiaan. Nyt olen osannut suhtautua vauva-ajan vaativuuteen rauhallisemmin, eikä se tullut enää samalla tavalla sokkina. Tiedän myös, että tämä aika katoaa nopeasti, ja pian tätä on jo ikävä.
Kun unettomia öitä kertyy useampi, Manna on joko alakuloinen tai käy ylikerroksilla.
– Nyt tiedostan sen ja osaan käsitellä asioita. Osaan erottaa väsymyksen varjon todellisista tunteistani. On helpottavaa tunnistaa täysin samoja tunteita kuin tyttäreni vauva-aikana. Ensimmäisellä kerralla väsymys tuntui uhkaavammalta ja jopa pelotti.
Lue myös: Lapsen epilepsia varjostaa arkea: ”Jokainen kohtaus vie kehitystä taaksepäin”
Miten se nyt menikään?
Lasten ikäerosta johtuen moni vauva-ajan ihmeellisyys oli unohtunut. Manna on joutunut opettelemaan uudelleen, mikä kehitysvaihe tulee minkäkin jälkeen. Raskausaikana hän yritti pinnistellä muistaakseen, minkä ikäisenä vauva alkaa maidon lisäksi syödä soseita.
– Ei tämä mennytkään ihan niin kuin pyörällä ajo. Luin taas kaikki samat vauvakirjat ja jopa ne ensi kertaa äidiksi -oppaat läpi, Manna sanoo.
Mannan piti myös hankkia kaikki vauvatarvikkeet uudelleen, ihanimmat unilelut ja kirjat sentään löytyivät vanhoista kätköistä.
– Ystäväni saivat pari vuotta sitten lapsensa, joten he kierrättivät vauvanvaatteita ja tavaroitaan minulle. Nyt minä puolestani olen antanut niitä eteenpäin.
Ikäerossa on hyvätkin puolensa, ja nyt Manna saa seurata kahden aivan eri ikäisen lapsen kehitystä.
– On ihanaa tarkkailla yksivuotiaan kasvua, kun jo kuukausi muuttaa kaiken: konttaamisesta tulee kävelyä ja kävelystä juoksua. Isompi on vielä niin pieni, että en tietenkään valjastaisi häntä vauvanhoitoon, mutta on ollut liikuttavaa katsoa, miten rakastava ja suojeleva tuollainen 12-vuotias tyttö voi olla. Sitä en osannut kuvitellakaan etukäteen, mikä hellyys sisarusten välille muodostuu.
Pikkuveli on huomioinut isosiskonsa rakkaudenosoitukset, eikä Mannan mukaan hymyile tai naura tai anna samaa katsetta kenellekään muulle samalla tavalla kuin siskolleen.
Lue myös: Tiktakin ex-solisti Petra Gargano: ”Otan äitiydestä helposti paineita”
Täydellinen ajoitus
Vaikka Manna on aina tiennyt haluavansa lapsia, hänen täytyi miettiä muusikon uraansa pohtiessaan asiaa.
– Ammattini on sellainen, että tietty julkaisutiheys olisi suotavaa. Tiesin, että vauva tarkoittaisi hetken rauhoittumista suhteessa työhöni. Minulla ei ollut epärealistisia kuvitelmia siitä, kuinka paljon vauvan hoitaminen vaatii läsnäoloa. Ja kuinka paljon minä haluan sitä vauvalle pyhittää. Siksi aikataulutin levyn julkaisun niin tarkkaan.
Levy, jonka viimeisen kappaleen Manna äänitti synnytystä edeltävänä päivänä, julkaistiin pojan ollessa seitsemän kuukauden ikäinen. Sen välin Manna sai keskittyä kokonaan vauvaan.
Musiikki on Mannalle ammatin lisäksi henkireikä lapsiperhearjen keskellä. Hän vetäytyy useamman kerran viikossa työhuoneelleen kirjoittamaan ja säveltämään.
– Vauvan syntymä on jollain hassulla tavalla vaikuttanut luovuuteeni, ja minulla on vähintään yhtä kova tarve tehdä musiikkia kuin ennen. Kun minulla on omaa aikaa, osaan tehdä työtäni tehokkaasti ja tiivistää asioita, sillä sisälläni kytee koko ajan ja prosessoin tekstiä päässäni jatkuvasti. Kun sitten pääsen seuraavan kerran työn ääreen, kappale saattaa olla jo pitkällä.
Musiikin tekemisessä yhdistyvät sekä työ että yksinolo, joka on Mannalle tärkeää.
– Työskennellessä lataan akkujani, ja se on jollain tapaa hoivaavaa. Hiljaisessa tilassa soittelua voisi verrata meditointiin. Toki tämä on priorisointia: voisin käyttää oman aikani myös lepäämiseen.
Lue myös: Äidin persoonallisuushäiriö johti vauvan huostaanottoon: ”Pelkäsin tekeväni itselleni jotain”
Rakastamaan oppiminen
Lapset ovat Mannalle kaikki kaikessa. Äidiksi tuleminen on ollut hänelle mullistavaa, ja hän jakaakin elämänsä kahteen osaan: elämä ennen lapsia ja aika sen jälkeen.
– Elämällä on nyt joku itseään suurempi tarkoitus. Voi kuulostaa ehkä dramaattiselta, mutta olen oppinut rakastamaan vasta tyttäreni saatuani. Silloin oivalsin, että en ollut ennen välittänyt kenestäkään muusta enemmän kuin itsestäni. Tämä tietenkin kertoo omasta elämästäni, eikä kaikista ihmisistä. Nyt elämän perustana on muiden suojeleminen, hän kertoo.
Viis siis unettomista öistä, kiitollisuus ja ylpeys omista lapsista menevät kaiken edelle. Äitinä Manna kokeekin olevansa helposti liikuttuva.
– Tyttäreni saattaa sanoa, että älä sitten itke siellä kevätjuhlan todistustenjakotilaisuudessa, mutta siellä minä vetistelen.
Vastuu ja tietoisuus siitä, miten suuri vaikutus äidillä on kaikkeen, on ollut haastavinta.
– Ei ole päivää, jolloin en mittailisi tekojani ja sanojani suhteessa lapsiini. Mietin, miten asiat vaikuttavat tyttäreeni pidemmällä tähtäimellä. Minkälaisen esimerkin luon teoillani ja sanoillani, ja minkälaista naiseuden mallia näytän. Nämä ovat vanhemmuuden perusjuttuja, mutta tärkeitä sellaisia.
Vuodet ennen lapsia eivät suinkaan olleet tyhjiä. Niiltä vuosilta Manna kaipaa omaa aikaa ja tilaa.
– Minulla on onneksi aivan ihana äiti, joka on ollut tyttäreni vauva-ajasta lähtien suuri tuki. Tämä ammatti ei olisi mahdollinen ilman luotettavaa tukiverkkoa. Konsertit ovat öisin, enkä halua raahata lapsiani keikkamatkoille, sillä kotona heillä on parempi olla.
Lue myös: Suosikkibloggaaja Demi Aulos: ”Luulin, että yksi lapsi riittäisi Ilkallekin”
Hippiperheen kasvatti
Parhaat opit äitinä olemiseen Manna on saanut muistelemalla omaa lapsuuttaan: mikä siinä oli hyvää ja mikä huonoa. Hän syntyi 1970-luvulla Pariisissa suomalaisen äidin ja algerialaisen isän perheeseen.
Boheemissa perheessä äiti piti kasvisravintolaa ja isä työskenteli kulttuuriministeriössä.
Vanhempien pariisilainen ystäväpiiri oli kirjava, ja siihen kuului kaikenlaisia ihmisiä taiteilijoista toimittajiin ja lääkäreihin. Erilaisista elämäntavoista ja taustoista huolimatta kaikki hyväksyivät toisensa ja kävivät mielenkiintoisia keskusteluja.
– Opin heidän kauttaan, että on erilaisia tapoja elää ja tehdä valintoja. Se tuttu ja turvallinen ei ole ainoa hyvä tapa. Haluan opettaa lapsillenikin rohkeutta valita oma tie.
Myös terveen itsetunnon rakentamista hän pitää tärkeänä, jotta lapsista tulisi itselleen armeliaita. Häneltä puuttui lapsena hyvä itsetunto.
– Kahden kulttuurin välillä jouduin rakentamaan itsetuntoni vasta aikuisiällä. Olen kokenut tietynlaista ulkopuolisuutta aina. En ollut koskaan tuntenut itseäni täysin suomalaiseksi, mutta en myöskään algerialaiseksi. Muutto Pariisista Suomeen vanhempieni avioeron yhteydessä olikin vaikea. Kaikki kielestä ympäristöön muuttui hetkessä.
Boheemista taustasta huolimatta Manna kasvattaa lapsiaan perinteisemmässä elämänrytmissä ja luottaa siihen, että toistot ja rutiinit tuovat turvaa ja lapset tarvitsevat niitä.
– Ne liittyvät kaikkeen, nukuttamisesta kodin ilmapiiriin. Maailma heiluu ympärillä, mutta jokin ankkuri pysyy paikallaan.
Manna ei edes yritä sovittaa lastensa rytmiä omaan rytmiinsä, vaan elää lasten mukaan.
– Kuuntelen, mitä lapsi tarvitsee. Päiväunet nukutaan tiettyyn aikaan, koska olen huomannut, että lapsi voi silloin parhaiten. Uskon, että pikkulapsivaihe helpottuu, kun hyväksyy lapsen tahdin eikä yritä liikaa vastustella sitä. Mielestäni on hankalaa, jos pyrkii siihen ajatukseen, että mikään ei muutu, kun lapsi syntyy. Toki rutiineista pitää välillä poistua ja opettaa lapsille luottamusta siihen, että elämä kantaa.
Kasvattajana hänelle on myös tärkeää läsnäolo ja se, että on kiinnostunut oikeasti lapsestaan.
– Olen nyt huomannut tyttäreni kanssa, että lapsi kuuntelee todella tarkkaan, mitä vastaan hänen kysymyksiinsä. Ei pitäisi vastata puolihuolimattomasti, vaan olla oikeasti läsnä ja käydä keskustelua asioista. Lapsi saattaa muistaa sellaiset keskustelut koko loppuelämänsä.
Juttu on julkaistu Kaksplussassa 6/2015.
Lue myös: Sanna Kiiski: ”Jouduin uupumuksen takia sairaslomalle, kun Ben-pojan syöpä oli selätetty”
Jaa oma kokemuksesi