”Luulin menettäneeni vauvani, mutta keskenmenoa ei ollutkaan tapahtunut”
Emman raskaus oli edennyt seitsemännelle raskausviikolle, kun keskenmenon oireet alkoivat. Sairaalassa raskauden jatkumiselle ei annettu toivoa.
Emma oli äitinsä kanssa kaupungilla, kun keskenmenon oireet alkoivat. Hänen housunsa kastuivat yhtäkkiä läpimäriksi.
– Se tuntui siltä, kuin lapsivedet olisivat menneet. Pelästyin tilannetta kovasti. En tiennyt, miten keskenmenon alkaessa pitäisi toimia, joten lähdimme äitini kanssa sairaalaan, Emma kertoo.
Lääkäri arveli, että raskaus olisi todennäköisesti keskeytymässä ja alkio poistuisi kohdusta itsekseen muutaman päivän sisällä.
– Lääkärin mukaan oli hyvin epätodennäköistä, että alkio selviäisi. Sydänäänet kuuluivat siinä vaiheessa hyvin heikosti. Minulle sanottiin kuitenkin, että jos oireet jostain syystä loppuisivat, edessä olisi joko kaavinta tai raskauden jatkuminen, Emma kertoo.
Oireet hävisivät
Emma suri keskeytymässä olevaa raskauttaan. Tilannetta helpotti kuitenkin se, että odotus oli vielä sen verran tuore, ettei hän ollut ehtinyt muodostaa suurta tunnesidettä vauvaan.
– Hyväksyin asian helpommin, koska olin tiennyt raskaudesta vasta viikon. En olisi voinut edes murtua täysin, koska minun oli huolehdittava esikoisestamme.
Muutaman päivän kuluttua keskenmenon oireet kuitenkin katosivat ja runsas verenvuoto tyrehtyi. Emma soitti lääkäriin ja ihmetteli, ettei ollut huomannut alkion poistuneen kohdusta. Hän sai lääkäriajan viikon päähän, jolloin tilanne tutkittaisiin uudelleen.
Viikon kuluttua selvisi, että Emma oli edelleen raskaana. Raskausviikkoja oli nyt kahdeksan, alkion syke tuntui voimakkaana ja alkio oli kasvanut. Keskenmenoa ei ollutkaan tapahtunut.
Emman oli vaikea uskoa sitä todeksi.
– Se tuntui aivan uskomattomalta. Olin varma, että raskaus oli keskeytynyt, eikä alkio vain ollut jostain syystä poistunut.
Keskeytymisen syytä ei tiedetä
Emma ei pystynyt alun keskenmenoepäilyn vuoksi iloitsemaan raskaudestaan pitkään aikaan.
– Odotin koko ajan, että raskaus menisi kesken. Vasta ensimmäisen raskauskolmanneksen jälkeen odotus alkoi tuntua todelliselta. Kunnolla rentouduin, kun 23 viikkoa oli täynnä. Silloin uskalsin ajatella, että vauva selviäisi, jos hän syntyisi nyt.
Lääkäri arveli, että raskaus olisi todennäköisesti keskeytymässä ja alkio poistuisi kohdusta itsekseen muutaman päivän sisällä.
Lääkärit eivät halunneet lähteä arvuuttelemaan, mistä keskenmenon oireet ja verenvuoto johtuivat.
– Minulle sanottiin vain, ettei asiaa lähdetä sen enempää tutkimaan. En tiedä, mistä kaikki lopulta johtui, Emma miettii.
Emma on nyt 33. raskausviikolla. Raskaus on edennyt alkuvaikeuksien jälkeen täysin normaalisti. Häntä kehotettiin alussa kuitenkin seuraamaan tilannetta ja hakeutumaan lääkäriin herkästi, mikäli jotain poikkeavaa ilmenisi.
– En ole tarvinnut neuvolakäyntien lisäksi muita vierailuja lääkäriin, koska raskaus on jatkunut niin normaalisti.
Malttia keskenmenoepäilyihin
Naistenklinikan osastonylilääkäri Oskari Heikinheimon mukaan keskenmeno ei voi keskeytyä, vaan Emman tapauksessa on tehty keskenmenodiagnoosi turhan herkästi. Heikinheimo arvelee, että kyseessä on ollut alkuraskauden verinen vuoto, joka on odottajilla varsin yleistä.
– Alkuraskauden veristä vuotoa on yhdellä neljästä odottajasta. Kohdun verenkierto on voimakasta heti alkuraskaudessa, siksi edellytykset vuodolle ovat suuret. Esimerkiksi kohdunsuun koskettaminen yhdynnän aikana voi aiheuttaa vuotoa, Heikinheimo toteaa.
Lääkärin mielestä on ymmärrettävää, että moni odottaja huolestuu verisestä vuodosta.
– Raskautta on toivottu ja suunniteltu, mutta yhtäkkiä joudutaankin pelkäämään sen keskeytymistä. Huoli on siinä mielessä täysin ymmärrettävää. Kannattaa silti muistaa, että silloin, kun kohdussa on todettu olevan elävä sikiö, on keskenmenon todennäköisyys verenvuodosta riippumatta enää vain pari prosenttia. Suurin osa raskauksista jatkuu onnellisesti loppuun saakka, Heikinheimo muistuttaa.
Heikinheimo toivoisikin odottavilta äideiltä ja hoitavilta lääkäreiltä sekä hoitohenkilökunnalta malttia.
– Mikäli raskaus on hyvin alkuvaiheessa, ei keskenmenodiagnoosin suhteen kannata hätiköidä. Potilaan kannalta on tärkeää, että asiassa edetään rauhallisesti. Kaikki raskaudet eivät myöskään etene oppikirjan mukaan. Vaikka raskaus olisi edennyt kuudennelle viikolle, mutta ultrassa alkion mitat eivät vastaakaan viikkoja, kannattaa malttaa mielensä. Seuraavalla viikolla tilanne voi olla jo toinen ja silloin alkio voi olla mitoiltaan juuri oikean mittainen.
Lue lisää Emma Karolinan raskauden vaiheista hänen blogistaan.
Jaa oma kokemuksesi