Maria Nordinin kolumni: Lapsesta pitää päästää irti, vaikka pelottaa

Tytär leikkii Frozen-paitaisen kaverinsa kanssa Elsaa ja Annaa. Leikkipuiston kiipeilyteline on muuttunut satumaiseksi jäälinnaksi. Tytöt ovat turvallisesti leikin maailmassa. Tyttöjen isoveljet roikkuvat meidän, äitiensä hihoista. Meillä aikuisilla on jotain, mitä ekaluokkalaiset haluavat todella paljon: puhelimet ja Pokemon Go. Leikkipuiston aitojen ulkopuolella, kirkon takana on pokestoppi.

Lupaamme pojille puhelimet ja pojat sujahtavat portista matkaan. Tämä vielä menettelee. On antoisaa seurata kun lapsi ottaa itse vastuuta, varsinkin, jos kyse on läksyistä tai kotitöistä. Silloin tavoitteellinen äiti sisälläni hihkuu: olen onnistunut vanhempana! Tosin myös haikeus ja minun tapauksessani riipivä irtipäästämisen pelko kuuluvat asiaan.

Lue myös: Ylisuojeleminen vahingoittaa lapsen kehitystä – näin hellität kontrollointia

Huoli lapsesta tuntuu fyysisenä kipuna

Pojat tulevat juosten takaisin ja sanovat menevänsä nyt poke-gymille, joka on muutaman korttelin päässä. Ystäväni, toisen pojan äiti antaa luvan. Hänen poikansa on vuoden vanhempi ja kulkenut jo yksinään.

Hengitän syvään ja kyykistyn niin, että kasvoni ovat lapseni tasolla. Muistutan vielä liikennesäännöistä ja vannotan, että puhelin on laitettava taskuun suojatien ylittämisen ajaksi.

Katson loittonevia askelia ja hapuilen tukea taskussa olevasta puhelimestani – soitan pojille heti, jos heitä ei kuulu takaisin. Taskun pohjalla on vain rypistynyt nenäliina, annoinhan puhelimen juuri pojalle mukaan! Sydän ottaa muutaman ylimääräisen lyönnin. Pelko ja irtipäästäminen tuntuvat fyysisenä riipimisenä.

Käyn läpi kaikki riskit: lapsi voi jäädä auton alle tai joku voi kaapata hänet kyytiinsä. Aika epätodennäköisiä vaihtoehtoja. Ehkä oikeasti pelkäänkin, että tulen pian tarpeettomaksi. Se on väistämätön suunta. Lapset eivät ole täällä meitä varten. Me vanhemmat olemme täällä lapsia varten – ja vain hetken.

Lue myös: Demi Auloksen kolumni: Olen pumpulipuikkokasvattaja

Vanhemmuus on itsekästä

Lapseni on minulle erityisen tärkeä koska hän on minun lapseni, koska olen nähnyt paljon vaivaa hänen eteensä. Olen tehnyt onneni riippuvaiseksi lapsen läsnäolosta. Varsin itsekästä siis. Jos ajattelen loogisesti, minun pitäisi olla yhtä huolissani hänen kaveristaan.

Kestän viisitoista minuuttia. Sitten otan pyörän alle ja suuntaan poikien perään. Näen pojat kaueampana nurmikentän laidalla puhelimet kädessä. Jompikumpi on kertonut hauskan jutun, sillä molemmat nauravat. Taskussa olevalle nenäliinalle tulee käyttöä. Pyyhin kyyneleet poskiltani ja käännän etupyörän pois. Menen takaisin leikkipuistoon, istun hiekkalaatikon laidalle. Tytöt laulavat ”Let it go, let it go, ei elämää voi pidättää”.

Lue myös: 8 asiaa, joita et ikinä antaisi lapsesi tehdä, vaikka itsellesi ne olivat lapsena arkipäivää

Maria Nordin, 33, on tv:stäkin tuttu sisäilmaongelmien ratkomiseen erikoistunut arkkitehti. Marian perheeseen kuuluvat aviomies, muusikko Reino Nordin sekä lapset Fidel, 6, ja Luna, 4.