Maria Nordinin kolumni: Pysäyttääkö lasten syntymä henkisen kasvun?
Maria Nordin pohtii Kaksplussan kolumnissaan omaa henkistä kasvuaan: vaikka vanhemmuus on kasvattanut häntä muuten, onko se kuitenkin pysäyttänyt henkisen kasvun?
Olen aloittanut projektin. 2017 olkoon minulle henkisen kasvun vuosi. Otin varaslähdön napostelemalla pinon self help -oppaita loppuvuodesta.
Yksi parhaista oli hengellisen ja elämänfilosofisen kirjallisuuden klassikko nimeltä Havahtuminen. Kirjan nimen mukaisesti havahduin siihen, että odotusten vastaisesti henkinen kasvuni pysähtyi lasten saamiseen. Kyllä. Suosittelen varmistamaan, ettei tämä ole yleisempikin ilmiö.
Minusta kyllä tuli vähemmän itsekäs, vastuuntuntoisempi, tehokkaampi, empaattisempi, sitkeämpi ynnä muuta ylevää, mutta todellinen henkinen kasvuni jäi tauolle. Se johtuu siitä, että eksistentiaalituska lieventyi, eikä minulla ollut enää akuuttia henkistä kipua, joka pakottaisi kasvamaan. Lisäksi äitiydestä tuli viitta, jonka alle tämän pysähtyneen henkisen kasvukäyrän sai luvalla kätkeä.
Raskautta edelsi lapsettomuuden pelko
Esikoisen syntymää edelsi kohdallani lapsettomuuden pelko, jonka kanssa samalle viivalle pääsee kuolemanpelko. Tämä pelko pakotti minut pohtimaan minän käsitettä ja etsimään jotain suurempaa. Tutkiskelin tunteitani, luin paljon ja yritin erilaisin keinoin päästää irti lapsettomuuden pelon synkästä helmasta. En koskaan päässyt yli lapsettomuuden tuskasta, koska tulin raskaaksi, eikä minun tarvinnut käsitellä pahinta vaihtoehtoa.
Nyt olen yrittänyt päästä uudelleen käsiksi lapsettomuuteen ja minuuteen. Minä en ole Maria. Enkä minä ole sisäilma-asiantuntija ja kahden lapsen äiti, jolla on kainalokarvat, jotka joskus ajetaan pois.
En ole. Minäni on jotain muuta. Minä olen se, joka tarkkailee sitä tyyppiä, joka näpyttelee konetta jäähtynyt kahvi vierellään ja tarkkailee välillä kelloa, että joko lapset pitää hakea koulusta.
Keskustelua lapsen kanssa minuudesta
Tätä asennetta minuuteen olen yrittänyt opettaa ekaluokkalaiselle, joka on tehnyt koulutöitä jopa liiankin tunnollisesti ja ahdistunut arvosanoista. Kun lapsi kertoi tuntemuksistaan, huomasimme, että jos hän voi kertoa, miltä hänestä tuntuu, täytyy olla joku ”minä”, joka havainnoi niitä tunteita.
Selitin lapselleni, että todellisen minän tehtävä onkin ihmetellä, mitä pienelle pojalle käy, aivan kuin katselisi leffaa. Vaikka mitä tapahtuisi, vaikka arvosana olisi mitä tahansa, todellinen minä on suojassa ja ehjä.
Muistan lapsuudestani ikävimpänä asiana arvostelun. Enkä tarkoita tällä kritiikkiä, vaan yhtälailla kehuja. Olin jo silloin sitä mieltä, ettei kenenkään tarvitse kertoa minulle, millainen olen. Minä vain olen. Minä on energiaa. Tätä muistutan itselleni joka päivä myös kasvattajana.
Kolumni on julkaistu Kaksplussassa 1/17.
Maria Nordin, 33, on tv:stäkin tuttu sisäilmaongelmien ratkomiseen erikoistunut arkkitehti. Marian perheeseen kuuluvat aviomies, muusikko Reino Nordin sekä lapset Fidel, 6, ja Luna, 4.
Jaa oma kokemuksesi