Poikansa omaishoitaja Elina nautti omasta ajasta muuttumisleikissä: ”Laitan arjessa muut etusijalle”
Kolmen lapsen äiti Elina Kangas, 34, voitti vuoden ensimmäisen Äidin oma päivä -äänestyksen. Downin syndroomaa sairastavan pikkupojan äidillä ei ole ollut aikaa hemmotella itseään.
Elämä on ollut aikamoista pyöritystä 3-vuotiaan Onnin sairaalareissujen vuoksi. Itsestä huolehtiminen on jäänyt todella vähälle. Ehkä olisin ansainnut yhden hemmottelupäivän arjen keskelle, Elina Kangas, 34, kirjoitti hakiessaan Äidin oma päivä -kilpailuun.
Äänestäjät olivat samaa mieltä.
Kolmen lapsen äidillä on vain harvoin aikaa seistä peilin edessä. Arkiaamuisin hän sipaisee ripsiväriä ja meikkivoidetta ja vetää farkut ja neuleen ylleen.
– En ole ehtinyt ruuhkavuosien tohinassa panostaa omaan hyvinvointiini. Laitan muut etusijalle ja mietin vasta viimeisenä itseäni. Olisi kiva oppia laittautumaan nopeasti, ettei tarvitsisi aina miettiä, kehtaanko lähteä kauppaan.
Erityinen lahja
Jyväskyläläisen perheen elämä meni kolme vuotta sitten uusiksi, kun kuopus syntyi Down-oireyhtymän kanssa. Diagnoosi tuli vanhemmille yllätyksenä, sillä raskaudenaikaisissa seuloissa ei ollut näkynyt mitään poikkeavaa.
Alkujärkytyksen jälkeen Elina ja hänen miehensä Mika opettelivat ajattelemaan, että ovat saaneet erityislaatuisen lahjan.
– Onni on energinen ja hymyileväinen poika. Hän on oppinut jo kävelemään ja osaa sanoa muutamia sanoja. Onnin syntymä on opettanut meille, että on parasta elää tässä hetkessä. Silmänräpäyksessä kaikki voi olla jo ihan toisin kuin oli suunnitellut.
Arki erityislapsen äitinä on raskasta. Onni on sairastellut syntymästään lähtien. Omaishoitajana Elina on joutunut viimeisen vuoden aikana olemaan paljon poissa työstään kiinteistöpalveluyrityksessä.
– Onni on erityisen herkkä infektioille, jopa herkempi kuin Down-lapset yleensä ovat. Flunssat myös kestävät hänellä tavallista kauemmin. Onnilla on astma, refluksitauti ja muita Downiin kuuluvia liitännäissairauksia. Aiemmin hänellä oli myös keuhkoahtauma, joka on onneksi helpottanut.
Hetki omaa aikaa
Kiirettä arkeen tuovat myös 14-vuotiaan Viivin ja 9-vuotiaan Aadan harrastukset. Molemmat tytöt ovat voimistelleet aktiivisesti, ja Aada harrastaa yhä viidesti viikossa rytmistä voimistelua. Puuhaa riittää myös omakotitalon hoidossa ja kahden cairnterrierin kanssa touhutessa. Omaa aikaa ei juuri jää.
– Unohdan liian helposti itseni ja parisuhdeajan Mikan kanssa. Olemme olleet yhdessä 18 vuotta, mutta meillä ei ole yhteistä aikaa.
Äidin oma päivä -kuvauksissa Elina sai vihdoin kaipaamaansa hemmottelua ja omaa aikaa. Hän nautti istuessaan rauhassa meikkaaja Tintti Leppäsen hellässä käsittelyssä.
Elina ennen muuttumisleikkiä…
Ja Elina muuttumisleikin jälkeen!
Meikki ja hiukset: Tintti Leppänen. Tyyli: Oili Urmas.
Jaa oma kokemuksesi