Salkkarit-tähti Mia Ehrnrooth: ”Olimme suunnitelleet hankkivamme koiran, mutta meille tuleekin vauva”
Kulunut vuosi on tuonut näyttelijä ja malli Mia Ehrnroothin elämään monta mullistusta ja uuden alkua. Avioeron jälkeisen tuoreen ihmissuhteen, oman yrityksen ja uuden kodin. Merkityksellisin uusi alku kasvaa hänen sisällään.
Montako suurta elämänmuutosta ehtii tapahtua reilun vuoden aikana? Aika monta, jos kysytään näyttelijänä ja mallina työskentelevältä Mia Ehrnroothilta, 30. Tarkasti ottaen ainakin viisi, sillä lyhyen ajan sisällä Mialle on tullut avioero, hän on perustanut oman muotialan yrityksen, löytänyt uuden parisuhteen, ostanut uuden kodin ja tehnyt positiivisen raskaustestin.
Viimeisenä mainittu tulee todennäköisesti hämmentämään soppaa kaikkein eniten.
Vaikka uudessa elämäntilanteessa riittääkin sulateltavaa, Mia odottaa tulevaa innostuneena ja luottavaisin mielin. Salatuissa elämissä vuosina 2009–2014 Cindy Rintalaa näytelleen Mian laskettu aika on vuoden 2018 alussa. Huoli siitä, miten raskaus ja äitiys käyvät yksiin Mian kiireisen työn kanssa, on osoittautunut toistaiseksi turhaksi.
– En voi vielä mitenkään tietää, millaista äitiys tulee olemaan, voin vain arvailla. Siksi pelko ja ennakkoluulot ovat tässä vaiheessa turhia, Mia pohtii.
Näyttelijänä ja mallina Mia on tottunut käyttämään kehoaan työvälineenä. Siispä raskaus vaikuttaa olennaisesti siihen, miten hän pystyy työskentelemään.
– Toistaiseksi kaikki on kuitenkin sujunut hyvin ja raskaus on avannut uusiakin mahdollisuuksia. Oma ajatusmaailma on raskauden myötä avartunut ja se heijastuu myös työn tekemiseen. Odotus tuo oman hehkunsa naiseen.
Yllätysvauva
Suunniteltua odotus ei ollut. Vuosi sitten Mia palasi hetkeksi Salattuihin elämiin. Lyhyen tv-vierailun jälkeen hän on työskennellyt sosiaalisen median konsultoinnin parissa, tehnyt mallin ja näyttelijän töitä sekä perustanut oman yrityksen.
Aiemmin samana vuonna Mian pitkä parisuhde oli päättynyt avioeroon. Tovin sinkkuna oltuaan Mia kohtasi kuntosalilla Joel Roosin, 40-vuotiaan yrittäjän. He huomasivat samankaltaisuutensa: molemmat nauttivat urheilusta ja matkustelusta ja olivat tottuneet yrittäjän itsenäiseen elämäntyyliin.
Vastarakastunut pari päätti hankkia yhteisen kodin kesällä 2017. He julistivat asunnon ”kahden itsenäisen ihmisen unelmakodiksi”. Sellaisena se ei kuitenkaan pitkään pysynyt, sillä Mia huomasi yllätyksekseen olevansa raskaana.
– Olimme suunnitelleet hankkivamme koiran, mutta testin tehtyäni tajusin, että meille tulisikin vauva.
Asunto nimettiin nopeasti uudelleen ”kahden aikuisen ja vauvan kodiksi”.
Vaikkei raskautta oltukaan täysin suunniteltu, vauvauutinen oli pariskunnalle varsin tervetullut ja iloinen asia.
– Olimme ehtineet oikeastaan vasta puhua siitä, että jossain vaiheessa olisi kiva perustaa perhe. Olen yllättynyt ja kiitollinen, että se tapahtui näin nopeasti. En ole koskaan pitänyt lasten saamista itsestäänselvyytenä.
Ei vauvahysterialle!
Hehkusta ja kiitollisuudesta huolimatta, raskaus ei ole saanut Miaa höperöitymään. Hän ei ole käynyt hiplailemassa pikkiriikkisiä vauvanvaatteita, eikä liioin lukenut kasvatusoppaita.
– En ole vielä osannut lähteä mukaan vauvahysteriaan. Vasta nyt olen ylipäätään sisäistänyt sen, että olen oikeasti raskaana. Se tuntuu konkreettisemmalta, kun vatsa on alkanut kunnolla näkyä.
Vaikkei Mia ole ostanut vielä tulevalle pienokaiselle potkuhousuja, hän on kuitenkin tutkinut äitiyspakkauksen sisältöä netistä ja hämmästynyt siitä, miten hienoja vaatteita ja tarvikkeita Kelan jakamassa pakkauksessa on. Tulevaan vauva-arkeen hän on valmistautunut myös pohtimalla logistisia ratkaisuja kotiinsa: minne laitetaan vauvan pesupiste ja missä säilytetään vauvan vaatteita.
– Toivon, ettei vauva muuta minimalistista sisustustamme täysin, vaikka entistä käytännöllisempiä ratkaisuja varmasti tuleekin tehtyä.
Vauvan kanssa töihin
Mia on parhaillaan lanseeraamassa uutta muotialan start up -yritystä, eikä hänellä ole yrittäjänä mahdollisuutta jäädä töistä pois kovinkaan pitkäksi ajaksi.
Hän on kuitenkin järjestellyt aikataulujaan sellaisiksi, että hänen on helpompi jäädä kotiin vauvan synnyttyä – ainakin hetkeksi. Äitiyslomallakin hän tosin aikoo olla tavoitettavissa puhelimella.
Koska työ merkitsee Mialle paljon, hän toivoo, että vauva myös mukautuisi hänen liikkuvaan elämäntyyliinsä, jotta hän voisi palata synnytyksen jälkeen pian takaisin töihin – yhdessä vauvan kanssa.
– Haluan saada yritykseni maailmalle ja menestymään, joten tämä vauva tulee kyllä kulkemaan pienestä pitäen mukana niin palavereissa kuin työmatkoillakin. Hän saa taatusti runsaasti sosiaalisia kokemuksia ja voi jopa oppia eri kieliä.
Koska tulevan lapsen isä on myös yrittäjä, hän voi joustavien aikataulujensa vuoksi osallistua vauvan hoitoon silloin, kun Mia on töissä. Jos tarve niin vaatii.
– Mieleeni ei tosin tule montaa tilaisuutta, johon en voisi ottaa lasta mukaani.
Siispä töiden pariin palaaminen ei Mian kohdalla tarkoita sitä, että hän panisi päiväkotihakemuksen heti vetämään.
– Olisi kiva, että vauva voisi tutkia maailmaa kanssani mahdollisimman pitkään. Tietysti tilanne voi muuttua haastavaksi sitten, kun lapsi oppii liikkumaan. Silloin olisi kyllä hyvä, ettei hän ainakaan kiipeilisi lavasteissa.
Muuttuuko tuore suhde?
Kun Miaa pyydettiin täyttämään neuvolassa lomake, jossa kysyttiin raskauden aikaisista peloista, hän havahtui siihen, ettei oikeastaan pelkää mitään. Joku muu saattaisi stressaantua esimerkiksi siitä, miten tuore suhde kestää vauva-arjen, mutta Miaa se ei huoleta.
– Parisuhde muuttuu varmasti vauvan myötä, mutta voihan muutos viedä suhdetta hyväänkin suuntaan. Lapsen saaminen on iso yhteinen kokemus, joka rikastuttaa elämää.
Mian mielestä ratkaisevinta on, että suhteen molemmat osapuolet ovat valmiita tekemään töitä perheen hyvinvoinnin eteen.
– On myös tärkeää, etten vaadi itseltäni liikaa, vaan hyväksyn sen, että koti saattaa olla hetken vähän sotkuisempi.
Koska Mian mielestä on turha murehtia asioita, joihin ei pysty vaikuttamaan, hän pyrkii valmistautumaan kunnolla niihin tilanteisiin, joihin voi varautua. Hän haluaa käydä hyvissä ajoin ensiapukoulutuksen, jotta osaa toimia rauhallisesti, jos lapsi sattuu murtamaan jalkansa tai nielaisemaan Lego-palikan.
Vaikka tulevaisuus ei pelota, Mia on havahtunut siihen, että äitinä hän tulee olemaan todella vastuussa pienen ihmisen elämästä.
– Ystäväni vauva sai niin pahan nuhan, ettei pystynyt kunnolla hengittämään. Se herätti minut miettimään, miten itse toimisi vastaavassa tilanteessa. Vaikka vastuu ei varsinaisesti pelota, suhtaudun siihen vakavasti. Siksi haluan ottaa kunnolla selvää vauvojen terveyteen liittyvistä asioista.
Sitä tietoa olisi netti ja neuvola pullollaan, mutta Mia uskoo, että lapsi avaa mukanaan uuden maailman, jonka käsittelemiseen hän tulee tarvitsemaan netin lisäksi myös muiden äitien apua.
– Siskollani ja monilla ystävilläni on lapsia, joten voimme kahvitella ja käydä kävelylenkeillä lasten kanssa. En usko ratkaisevani tätä äitiyden mysteeriä yksin, vaan tarvitsen toisten äitien neuvoja ja vinkkejä.
Mia Ehrnrooth uskoo, että tarvitsee tulevaisuudessa muilta äideiltä neuvoja siihen, että hän olisi hyvä äiti lapselleen. Mutta minkälainen on hyvä äiti? Kuinka kauan hyvä äiti on kotona, kuuluuko hyvän äidin vaatimuksiin leikkiä lastensa kanssa?
Lue uusimmasta Kaksplussasta 10/2017, mitkä äitiyteen liittyvät kliseet Mia on tässä vaiheessa valmis allekirjoittamaan ja mitkä puolestaan kumoamaan!
Lue muita Kohtaaminen-artikkeleita:
Aino-Kaisa Saarinen: ”Äitiys sai pohtimaan uran lopettamista”
Hyvinvointivalmentaja Tara Lange opastaa: Rentoutukaa äidit ja voitte paremmin
Jaa oma kokemuksesi