Sini ja Kimmo asuivat kaksin 45 neliön omakotitalossa, kunnes jättiyllätys muutti kaiken: ”Harvinaisempaa kuin voittaa lotossa”
Kun Sini rakensi itselleen mieluisan kodin, hän ei arvannut, että vain kahden vuoden kuluttua sen valmistumisesta talossa asuisivat hänen miehensä sekä kolme esikoista.
Pirkanmaan pienin omakotitalo. Sellaiseksi Sini kutsuu leikillisesti 45-neliömetrin kokoista taloaan, jonka hän rakennutti Valkeakoskelle yksin vuonna 2021. Alun perin ajatuksena talossa oli, että se tarjoaisi omaa rauhaa, mutta nykyään siinä asuu jo viisihenkinen perhe.
Jo valmistumisvuonna taloon muutti Sinin mies Kimmo. Yhdelle rakennettu talo sopi hyvin myös pariskunnalle.
Melko pian yhteenmuuton jälkeen kaksikko alkoi haaveilla perheenlisäyksestä. Pieni lapsi mahtuisi taloon oikein hyvin, joten tilanpuutteesta ei tarvitsisi aivan lähivuosina hermoilla.
Jälkikasvun saaminen ei kuitenkaan ollut pariskunnalle yksinkertaista.
Sini ja Kimmo olivat menettäneet toivon omasta lapsesta jo kolme kertaa parin vuoden aikana, kun he saapuivat Tampereen yliopistollisen sairaalan lapsettomuuspoliklinikalle kesäkuussa 2023. Aiemmat raskaudet olivat keskeytyneet itsestään, mutta keskenmenojen syytä ei tiedetty. Nyt Sini oli raskaana neljättä kertaa.
Sini kipusi tutkimuspöydälle, ja Kimmo asettui tuolille hänen viereensä. Pariskunta seurasi, kun lääkäri tutki kohtua ultraäänellä. Olisiko mitään tehtävissä sen eteen, ettei raskaus tällä kertaa päättyisi?
Lääkäri tutki näyttöä tiiviisti ja oli pitkän aikaa hiljaa. Sini oli varma, että lääkärin vakava olemus oli merkki siitä, ettei kohdusta löytynyt elävää alkiota. Kimmon epäilykset sen sijaan alkoivat herätä: maallikon silmin näytti siltä, että näytölle piirtyi kaksi sikiöpussia.
Lopulta lääkäri käänsi näytön ja avasi suunsa: toisessa sikiöpussissa oli yksi alkio, jonka sydän löi. Toisessa pussissa sen sijaan oli kaksi alkiota, joiden molempien sykettä pystyi tarkastelemaan.
Kimmon ja Sinin olo oli hysteerinen. Molemmat nauroivat epäuskoisina. Heille, pikkiriikkisen omakotitalon omistajille, oli tulossa kolme esikoista. He poistuivat vastaanotolta hämmentyneen onnellisina.
– Todennäköisyys kolmosille on pienempi kuin lotossa voittaminen, etenkin ilman hedelmöityshoitoja, Kimmo pohtii.
Osakeskeytys ei ollut parille vaihtoehto
Jälkikäteen Sini ja Kimmo ovat ihmetelleet, miten huolet eivät vallanneet heidän ajatuksiaan riskiraskaudesta huolimatta. Sini epäilee, että mielialaan vaikutti paljon se, että hän voi hyvin koko raskauden ajan.
– En kärsinyt pahoinvoinnista. Nälkä oli hirveä. Söin päivässä heittämällä enemmän kuin Kimmo, Sini toteaa.
Kotidopplerin Sini päätti kuitenkin hankkia. Vauvojen sydänäänten kuunteleminen vatsan läpi toi mielenrauhaa.
Pariskunnalle esiteltiin myös mahdollisuutta osakeskeytykseen, jossa yksi alkio poistettaisiin kohdusta. Kumpikaan ei kokenut, että se olisi vaihtoehto. Sini ja Kimmo halusivat tehdä kaikkensa, jotta kaikki kolme lasta syntyisivät elävinä, vaikka aluksi ei ollut täyttä varmuutta siitä, oliko identtisillä kaksospojilla omat lapsivesikalvot. Jos omia kalvopusseja ei olisi ollut, olisi napanuorilla riski kietoutua toistensa ympärille.
Sinin veren hyytymistekijöissä oli havaittu poikkeavuutta, minkä epäiltiin olevan syynä aiempiin keskenmenoihin. Niinpä Sini piikitti ja otti suun kautta lääkkeitä, joka estivät veren liiallista hyytymistä. Hoito antoi toivoa siitä, että raskaus jatkuisi normaalisti.
Luku kolme tuntui kuin maagiselta onnenluvulta kaikkien aiempien vastoinkäymisten jälkeen.
– Kolme aiempaa lasta halusivat tulla nyt kaikki yhtä aikaa, Kimmo toteaa.
Yllätyksiä matkassa
Toisella raskauskolmanneksella tunnelma oli odottavainen, sillä kolmoset syntyvät usein ennenaikaisesti.
Raskausviikolla 22 Sini jäi sairaslomalle, sillä hänen verenpaineensa alkoi olla koholla. Vain neljän viikon kuluttua siitä raskausvatsa alkoi kokonsa puolesta vastata yhden sikiön odottajan täysiaikaista vatsaa.
– Ison vatsan kanssa oli hiukan kömpelö olo ja hankala nukkua, mutta en muuten kokenut sitä riesana, Sini kertoo.
Riskiraskautta seurattiin tarkasti ja siksi ultraäänitutkimus tehtiin joka toinen viikko. Rakenneultrassa selvisi, että identtiset kaksoset olivat poikia ja omassa sikiöpussissaan oleva vauva oli tyttö.
Raskausviikolla 27 ultraäänen yhteydessä kävi ilmi, että toinen pojista oli pienikokoisempi kuin kaksi muuta sisarustaan. Myös Sinin verenpaine oli todella korkea ja hänen kohdunkaulansa oli lyhentynyt huomattavasti.
Kotiin ei ollut enää asiaa. Sinillä oli nopeasti etenevä raskausmyrkytys. Hänen kehoonsa alkoi kertyä nestettä puolitoista kiloa vuorokaudessa. Sektio olisi tehtävä jo saman viikon aikana.
Taysin teho-osasto oli kuitenkin täynnä. Hetken verran harkittiin Sinin siirtämistä myös Helsinkiin, mutta seuraavassa ultrassa selvisi, että kohdunsuu oli avautunut entisestään. Vain kahden tunnin kuluttua ultrasta Sini ja Kimmo olivat leikkaussalissa ja kiireellinen sektio oli alkamaisillaan.
Huojentava parkaisu
Synnytysosaston tarkkailuhuoneen seinällä oli suuri monitori, josta Kimmo pystyi seuraamaan vauvojen sydänkäyriä. Häntä huoletti, miksi yksi käyristä ei näkynyt ruudulla. Onneksi huoli oli turha: näytölle mahtui vain kaksi käyrää kerrallaan, ja lääkärien omalle monitorille kaikki kolme sydänkäyrää piirtyivät selkeänä.
Ensimmäisenä maailmaan saapuivat pojat. He olivat hiljaisia nyyttejä, mutta lääkärit kertoivat lasten liikkuvan. Viimeisenä saapui tyttö, joka päästi pienen parkaisun.
– Se oli huojentava ääni. Kun saimme tietää kaikkien olevan elossa, tunteet purkautuivat, Kimmo kuvailee.
Hän pääsi katsomaan lapsia muutaman tunnin kuluttua synnytyksestä. Hetki oli liikuttava. Sini sen sijaan pääsi lasten luokse vasta seuraavana päivänä, mutta sitä ennen Kimmo lähetti hänelle kuvia pienokaisista.
Sini ja Kimmo olivat yrittäneet valmistautua siihen, että ennenaikaisina syntyneet vauvat saattaisivat näyttää hurjilta tai huonovointisilta. Lopulta vauvojen heiveröinen ulkomuoto ei kuitenkaan onnen ja rakkauden huumassa olevia vanhempia kauhistuttanut.
Sinin liikkuminen oli suuren leikkauksen jälkeen vaivalloista, ja toipuminen teki kipeää. Hänen piti odottaa joka päivä Kimmon töiden päättymistä päästäkseen vauvojen luokse, sillä kävellä saattoi vain muutamia askeleita. Usein pariskunta oli lasten luona vasta iltapäivän tuntumassa.
– Vauvojen seitsemän viikon mittainen tehohoitojakso tuntui pitkältä ajalta, Sini ja Kimmo muistelevat.
Kun lapset siirtyivät tarkkailuosastolle, Sini ja Kimmo päättivät yöpyä pienokaistensa luona sairaalassa. Siellä vanhemmat pääsivät myös öisin vaihtamaan esikoisilleen vaippoja, syöttämään heitä ja mikä tärkeintä – pitämään sylissä. Hoitotoimet olivat etenkin Sinille täysin uusia asioita.
– En ollut ikinä ennen vaihtanut vaippaa tai pitänyt vauvaa sylissä.
Kotiutuminen alkaa
Raskainta sairaala-ajassa oli lopulta se, että poikavauvat olivat aiemmin valmiita kotiutumaan kuin tytär. Kimmo ja Sini vuorottelivat sairaalan ja kodin välillä: kun toinen oli poikien kanssa kotona, toinen oli tytön kanssa sairaalassa.
Kaksitoista viikkoa synnytyksen jälkeen tytärkin pääsi viimein kotiin.
– Se hetki oli mieletön, Sini kuvailee.
Ehkä pitkä sairaalajakso onkin vaikuttanut siihen, että Kimmo ja Sini nauttivat nyt täysillä siitä, että saavat olla kolmosten kanssa kotona omissa oloissaan pikkuruisessa kodissaan. Toki omassa kotikunnassaan he ovat kolmosvaunujen kanssa lähes nähtävyys.
– Enemmän meiltä kysellään, saako tulla käymään. Emme kuitenkaan ole suuremmin kaivanneet vieraita, sillä viihdymme kiireisinä pitävien lastemme kanssa näinkin sekä myös suojelemme vauvoja sairauksilta, kuten flunssalta, vatsataudeilta ja rs-virukselta, Sini kertoo.
Vauvoista he tuntevat suurta kiitollisuutta kaikkien vaikeuksien jälkeen. Molemmat vanhemmat odottavat jo, millaisia luonteenpiirteitä kolmosilta paljastuu, millaisia yksilöitä heistä kasvaa.
Tulevaisuus näyttää, miten kolmilapsinen perhe lopulta mahtuu minikokoiseen omakotitaloonsa. Suunnitelmia asian varalle on jo, mutta niiden aika on vasta myöhemmin.
Jaa oma kokemuksesi