Minun tarinani 16.07.2016 Päivitetty 06.05.2024

Syömishäiriötä 20 vuotta sairastanut äiti: ”Vasta lapsi teki minusta terveen”

Kukaan ei tiennyt Hennan salaisuutta. Hän kävi töissä, ohjasi vapaa-ajalla jumppatunteja, oli iloinen ja reipas. Vasta itsemurha-ajatukset saivat hänet havahtumaan. Paras lääke lähes 20 vuotta kestäneeseen syömishäiriöön oli lopulta äidiksi tulo.

Teksti
Otso Karhu
Kuvat
iStock

Henna, 35, keittää kahvia kotinsa keittiössä. Hän naureskelee iloisesti, vaikka olemme palaamassa aiheeseen, mikä on varjostanut yli puolta hänen elämästään. Hennan vakava syömishäiriö kesti teini-iästä aina viime vuosiin saakka.

Hennan 2,5-vuotiaan tyttären Saagan valokuvat koristavat kirjahyllyä. Tyttö on nyt isänsä luona, mutta asuu taas ensi viikon Hennalla.

Saaga tietää äidin olleen kipeä. Sitä hän ei vielä ymmärrä, että lääke äidin sairauteen oli hän itse. Eikä sitä, kuinka pienestä kaikki oli kiinni.

Sairaus puhkesi nuoruuden traumasta

Vaikka syömishäiriön puhkeaminen on aina monen osan summa, Hennan oireet alkoivat kertaheitolla: poikaystävä raiskasi Hennan, kun tämä oli 17-vuotias.

Henna yritti sulkea traumaattisen tapahtuman mielestään, mutta ahdistus valtasi ajatukset. Hän ei enää tuntenut hallitsevansa mieltään. Vain kuntoillessaan Henna pystyi kontrolloimaan elämäänsä. Mutta mitä enemmän hän tavoitteli täydellistä kroppaa, sitä enemmän kehonkuva vääristyi.

Henkisen pahoinvointinsa hän peitti fyysisellä kivulla. Ystävän huolettoman kehotuksen seurauksena Henna alkoi oksentaa ruoan ulos heti sen syötyään.

Lopulta Henna hakeutui psykologin vastaanotolle, mutta ei saanut sieltäkään keskusteluapua syömishäiriöönsä.

– Psykologi sanoi minulle, että vaihtoehtoni ovat masennuslääkkeet tai erittäin kallis terapia. Valitsin pillerit, hän muistelee.

Henna valmistui lukiosta kiitettävin arvosanoin ja pääsi ammattikorkeakouluun opiskelemaan liiketaloutta, johdon assistentiksi. Seurasi muutto Seinäjoelta Espooseen. Illat täyttyivät töistä ja spinning-ryhmän ohjaamisesta.

Ulkopuoliset näkivät Hennassa aikaansaavan ja kunnianhimoisen nuoren naisen, joka piti huolta kunnostaan ja ulkonäöstään. Hän saattoi olla liikkeellä aamusta iltaan ja syödä päivän aikana vain vähän hedelmiä.

– Liikemaailma oli täynnä paineita, mutta täydellisyyden tavoitteluni tuotti tulosta. Olin kuori, joka kävi töissä, teki asioita ja hymyili. Sisältä olin kuitenkin kuollut.

Opiskeluvuosina Henna tutustui myös Saagan isään, Leoon. Hän salasi oksentelun mieheltään ja seurasi tarkasti tämän kotiintuloaikoja, jottei jäisi kiinni. Viiteen vuoteen niin ei tapahtunutkaan.

Lue myös: Synnytyksen jälkeinen masennus: näin ehkäiset, tunnistat ja hoidat

Soitto veitsi ranteella kriisipuhelimeen

Henna oli umpikujassa. Hän oli polttanut itsensä loppuun ja joutui sairauslomalle.

– Sairausloma oli kestänyt pari viikkoa, kun huomasin tulleeni tieni päähän. Päätin, että joko haen apua tai päätän päiväni. Jostain tuli ajatus, että elämäni ja tehtäväni ei voinut olla tässä, tämän oli pakko olla vain välivaihe. Veitsi ranteella soitin kriisipuhelimeen, että autatteko vai lopetanko itseni.

Puhelu oli hänen elämänsä tärkein. Kaksi tuntia Henna purki mieltään psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa. Kun puhelu päättyi, hän tunsi, että joku välitti.

– Hoitaja oli loistava, todella inhimillinen ja ymmärtävä. Ei tullut oloa, että joku teoreettinen psykiatri piirtää minusta kartan ja ulkoistaa ongelmani.

Henna sai jatkohoitosuunnitelman ja ajan psykologille.

Sairausloma loppui, Henna jatkoi töissä ja kävi säännöllisesti mielenterveystoimistossa. Viimein hän myönsi sairauden itselleen.

– Kyllä, minulla oli syömishäiriö. Olen 160 cm pitkä ja painoin noin 37 kiloa. Olin jo vakavasti alipainoinen.

Kahden kuukauden jonotus Meilahden syömishäiriöpoliklinikalle oli tuskallista aikaa. Leo jaksoi kuitenkin tukea Hennaa.

– Hän oli tukenani 110-prosenttisesti. Voin vain kuvitella, kuinka hirveää odotus on jollekin, jolla tukiverkkoa ei ole.

Kevät kului klinikalla, missä 5–10 hengen potilasryhmä söi ja kokkasi yhdessä, sai tietoa sairaudesta ja jakoi kokemuksiaan. Bulimia rauhoittui: Henna ei enää ahminut eikä oksentanut poliklinikka-ajan jälkeen.

Samasta paikasta Henna sai myös kimmokkeen tulevaisuuden ammattiinsa. Assistentin työt vaihtuivat ensin kokemusasiantuntijan, sittemmin sosionomin koulutukseen.

– Sairausaikana en olisi voinut kuvitellakaan, että hyppäisin tyhjän päälle: luopuisin sen hetkisestä urasta ja toimeentulosta ja alkaisin opiskella uutta alaa.

Lue myös: Äidin persoonallisuushäiriö johti huostaanottoon

Yllättäviä uutisia lääkäriltä Naistenklinikalla

Ajatus lapsesta oli aiemmin ollut Hennalle liian kaukainen, jopa yhdentekevä. Hän tiesi sairauden vaikeuttavan lapsen saantia, mutta sulki asian mielestään. Hän heräsi pohtimaan sitä vasta klinikalla.

– Hoitojakson aikana minulle kerrottiin, että lapsen saanti voi olla mahdotonta. Se oli kova paikka minulle ja Leolle. En ollut jaksanut tai osannut ajatella asiaa, vaikka se olikin itsestäänselvää.

Kun lääkäri vuonna 2012 kertoi, että Hennan syömishäiriö oli muuttunut oireettomaksi, toive lapsesta heräsi uudelleen. Henna halusi aloittaa Naistenklinikalla tutkimukset hedelmöityshoitoja varten.

– Lisätarkistuksessa oli tarkoitus sopia hoidon aloittamisesta, mutta lääkärillä olikin täysin yllättäviä uutisia. Olin raskaana, jo kolmannella viikolla.

Kun Hennan raskausvatsa alkoi kasvaa, ystävät huolestuivat. Miten kropastaan niin kriittinen ihminen kestää odotusajan tuomat muutokset?

Henna oli kuitenkin jo eri ihminen.

– Vauvavatsan kasvua oli ihana seurata, hän muistelee hymyillen.

– Se oli jotenkin luonnollista. Olin tosi luottavainen tulevaan. Ajattelin, että jos kehoni onnistui tulemaan raskaaksi, se selviää tästäkin. Minussa on aina ollut jokin positiivinen voima, joka puskee eteenpäin. Se oli vain unten mailla sairauden aikana.

Neuvolassa Henna kertoi taustastaan heti ensimmäisellä kerralla. Hän ei halunnut tietää painoaan, joten terveydenhoitaja kertoi vain, oliko lukema hyvä vai huono. Lisäksi sopivat masennuslääkkeet oli valittava tarkkaan.

Odotusaika sai Hennan miettimään mennyttä yhä tarkemmin. Ensimmäiset kaksikymmentä viikkoa hän kärsi todella pahasta raskauspahoinvoinnista. Bulimia oli juuri selätetty, ja nyt Henna joutui oksentamaan vasten tahtoaan.

– Kysyin itseltäni, miten olen voinut tehdä tätä vapaaehtoisesti. Tämähän on ihan hirveää!

Raskausaika sujui lopulta hyvin, samoin synnytys, mutta ensimmäiset kuukaudet synnytyksen jälkeen kuluivat sumussa. Vauvan imetys, nukuttaminen ja samalla omasta syömisestä huolehtiminen veivät Hennalta kaiken energian.

Anoreksia osoitti jälleen elonmerkkejä, mutta jäi lopulta arjen kiireen alle. Vauva vei niin paljon aikaa, ettei Henna yksinkertaisesti ehtinyt ajattelemaan omaa kehoaan.

– Saagan syntymä oli merkittävä tekijä parantumiselleni. Jouduin alkaa kantaa vastuuta muusta kuin itsestäni.

Lue myös: Diabetesta sairastava äiti: ”Mittasin verensokerini raskausaikana satoja kertoja viikossa”

Pyhä päätös: Ulkonäköä ei saa kritisoida lapsen kuullen

Saaga täyttää elokuussa 3 vuotta. Hän asuu vuoroviikoin Hennan ja Leon luona, sillä pari erosi kesällä 2015.

– Huomasimme, että unelmamme ovat erilaiset ja ettei meitä ole tarkoitettu pariskuntana yhteen. Olemme edelleen hyviä ystäviä, mutta minun piti lähteä rakentamaan omaa elämääni, Henna kertoo.

Henna ja Leo asuvat vain kilometrin päässä toisistaan Espoossa. Näin Saagalla pysyi sama päiväkoti ja tutut ympyrät.

Sekä Henna että Leo haluavat taata Saagalle turvalliset, läsnä olevat vanhemmat.

– Isä on lapselle tärkeä. Kaikkien yksinhuoltajaäitien pitäisi muistaa, että lapsen välejä isään ei saa katkaista kuin hätätilanteessa. Sama pätee myös toisin päin.

Syömishäiriöiden periytyminen on mahdollista. Henna ei kuitenkaan aio alkaa kontrollifriikiksi lapsensa suhteen, vaan yrittää kasvattaa tämän rohkeaksi ja itsevarmaksi. Ulkonäköään tai painoaan Henna ei kritisoi Saagan kuullen lainkaan.

– Olen siivonnut kielenkäytöstäni oman ulkonäköni soimaamisen. Se ei lapsen korville kuulu.

Lue myös: Lapsi opettaa iloa ja itsevarmuutta: vanhemmuuden 20 upeinta asiaa

”Nykyään tiedän, miten laitan ahdistukselle itse lopun”

Nyt, 18 vuotta sairauden puhkeamisen jälkeen, Henna osaa katsoa taaksepäin analyyttisesti. Nuoruuden trauma sysäsi häneen epävarmuuden, mutta suorituspaineet ja taipumus stressiin kumpusivat jo lapsuudesta.

Ilman ammattiapua Henna tuskin olisi tunnistanut sairauttaan.

– Muistan lukeneeni teininä lehdestä 0-koon malleista, jotka kuolevat anoreksiaan. Ihmettelin, miksi ihmiset tekevät itselleen niin ja olin onnellinen, etten ollut samassa tilanteessa. Samaan aikaan olin kuitenkin itse hyvin alipainoinen.

Välillä menneet nousevat mieleen, etenkin ihmissuhdesotkujen aikana. Nykyään Henna kuitenkin tietää, mistä on kyse ja osaa laittaa ahdistuksen noidankehälle lopun. Lääkkeitä hän ei ole käyttänyt enää vuoteen.

– Kun löysin lopulta muita keinoja oman harmoniani vaalimiseen, kuten rauhoittumis- ja hengitysharjoitukset, en tarvinnut lääkkeitä. Olen etsinyt paljon eri konsteja itseni rauhoittamiseen.

– Mielenterveysongelmissa on ratkaisevan tärkeää, että tunnistaa itse oireet ja hakee apua. Olisinpa itse tehnyt niin aiemmin.

Sosiaalialan opinnot jatkuvat vielä kaksi vuotta. Tavoitteena on perustaa oma keskusteluterapiayritys. Henna tuntee sairauden läpikotaisin ja haluaa nyt auttaa muita parantumaan. Lisäksi hän on kirjoittanut kokemuksistaan kirjan. Se julkaistaan ehkä jo tänä vuonna.

Omaa terveydentilaansa Henna seuraa edelleen tarkkaan. Hän syö normaalia ruokaa Saagan kanssa ja kuntoilee itseään kuunnellen.

Syömishäiriö tuskin koskaan katoaa ajatuksista täysin. Lähes 20 vuotta kestänyt sairaus teki Hennasta sen ihmisen, joka hän nyt on. Vaikka menneisyys yrittäisi joskus palata takaisin, hänellä on silloin tärkeämpää mietittävää.

– Vaikka mitä tapahtuisi, minulla on aina Saaga, Henna tiivistää.

– Ilman häntä en olisi nyt tässä.

Juttu on julkaistu Kaksplussassa 6/2016.

Lue myös: Vauvan kohtukuoleman kokenut isä: ”Haudalla pyydän pojalta anteeksi”

Lue myös

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X