Moni vanhempi salaa asioita lapsiltaan turhaan – Psykoterapeutin mukaan vaikeuksien peittely voi olla jopa haitaksi
Kun vanhempi kohtaa elämässään suuria vastoinkäymisiä tai kokee epäonnistumisia, onko lapsen tarpeen tietää asiasta? Usein vanhempi haluaa suojella lastaan jättämällä kertomatta, mutta psykoterapeutin mielestä lapsella on oikeus tietää.
Usein vanhemmat välttävät kertomasta lapselle koko totuutta elämänsä kovimmista vaiheista ja vaikeuksista, kuten vakavista sairauksista, riippuvuuksista, rikoksista ja talousvaikeuksista. Mutta onko lapsella oikeus tietää – ja missä iässä vaikeat asiat voi ottaa puheeksi?
Psykoterapeutti Aino Juusola on työskennellyt kymmenen vuotta oikeuspsykologian kentällä ja tehnyt lasten oikeuspsykologisia haastatteluja Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä. Lisäksi hän on kirjoittanut kirjan Jutellaanko – Miten käsitellä lapsen kanssa vaikeita asioita?
Juusolan mielestään vanhemman vaikeat elämänkokemukset tulisi ottaa puheeksi lapsen kanssa, jos ne vaikuttavat lapsen arkeen ja käsitykseen omasta itsestä.
Lapsella on oikeus tietää ja puhua siitä, kuka hän on ja millainen on hänen perheensä tarina.
Vanhemman vaikeat kokemukset voivat olla monenlaisia:
- Sairastin syöpää, kun lapseni oli taapero. Pitäisikö siitä kertoa lapselle, nyt kun hän on isompi?
- Yritykseni meni konkurssiin. Tarvitseeko lasteni tietää siitä vai onko se aikuisten asia?
- Käytin huumeita ja suoritin vankeustuomion ennen lapseni syntymää. Kerronko siitä lapselle?
- Kun lapseni syntyi, menin psykoosiin. En haluaisi puhua siitä lapselleni, ettei hän ajattele, että se oli hänen syytään.
- Kuuluuko luottotiedottomuuteni lapsilleni?
- Avioliittoni päättyi minun syrjähyppyyni. Tulisiko siitä puhua rehellisesti lapsille?
- Olen kasvanut lastenkodissa. Jos kerron siitä lapselle, tuleeko hän vain surulliseksi? Toisaalta lapselle olisi hyvä kertoa rehellinen syy, miksi emme ole tekemisissä vanhempieni kanssa.
– Jos vaikeudet vaikuttavat vanhemman kykyyn ja mahdollisuuksiin olla vanhempi, lapsi tarvitsee sille selityksen. Lapset lähtevät usein etsimään selitystä itsestä käsin ja saattavat syyllistää itseään perheen vaikeuksista, Aino Juusola sanoo.
Vaikeuksista kannattaa keskustella lapsen kanssa myös siksi, että lapsi saattaa kuulla vanhempansa kriisistä toisaalta, esimerkiksi sukulaisilta, koulukavereilta tai median kautta.
– Se voi olla ikävä tilanne, jos lapsi saa kuulla muuta kautta eikä hän ole siihen valmistautunut, Juusola toteaa.
Kouluiässä lapset osaavat jo itse etsiä tietoa netistä. Jos vanhemman vaikeuksista löytyy tietoa verkon kautta, on tärkeää, että vanhempi ottaa asiat mahdollisimman pian puheeksi, kertoo lapselle oman näkemyksensä tilanteesta ja oikaisee lapsen mahdollisesti kuulemat virheelliset tiedot.
Puhu ikätasoisesti – mutta millä tavalla?
Vanhempia kehotetaan puhumaan lapsen kanssa ikätasoisesti. Mutta mitä ikätasoinen puhuminen oikeastaan on?
– Juuri tämä oli se kysymys, josta kirjani sai alkunsa. Mistään ei oikein löytynyt tarkempaa selitystä ja ohjeita, miten lapsen kanssa keskustellaan ikätasoisesti, Juusola kertoo.
Hän kehottaa aloittamaan keskustelun kysymällä lapselta, mitä tämä ajattelee:
Mitä sinä ajattelet, mikä on kuolema?
Mikä sinun käsityksesi on, millainen paikka on vankila?
Mitä tarkoittaa, että äiti on sairas?
Kun lapsi kertoo ajatuksistaan, löytyy sanoja, jotka lapsi ymmärtää. Niitä sanoja voi hyödyntää aiheesta puhuessa. Silloin keskustelusta tulee lapsen ikätason mukaista.
Valmistaudu kohtamaan omat ja lapsen tunteet
Omista vaikeuksista puhumisen kynnys on korkea, sillä muistot voivat herättää vanhemmassakin voimakkaita tunteita.
Ennen puheeksi ottamista kannattaa pohtia ja kirjoittaa vaikka paperille, mitä on tärkeää saada sanotuksi lapselle ja mikä on ikävintä, mitä keskustelussa voi tapahtua.
Näiden pohdintojen kautta voi valmistautua kohtamaan lapsen kritiikin ja tunteet. Nämä keskustelut eivät aina mene kuten oppikirjoissa. Kannattaa etukäteen pohtia, mitä mahdollisia kysymyksiä voi tulla eteen ja miten niihin voisi vastata. Itseltään voi kysyä: Miksi tämän kertominen on minulle vaikeaa?
Myös sitä on hyvä miettiä etukäteen, miten rauhoitat itseäsi, jos tunteita nousee pintaan. Usein vaikeuksista ja epäonnistumisista keskustelemista vältellään, jotta ei tarvitsisi kohdata omia ja lapsen tunteita.
Keskustelu ei ole epäonnistunut, jos se menee huudoksi ja itkuksi. Lapsen tunteiden ja kritiikin kautta vanhempi pääsee lapsen tasolle ja ymmärtää, mitä lapsi tuntee.
– Jos lapsi ilmaisee vihaa, jonka takana on suru, vanhempi pääsee lohduttamaan häntä.
Lapsi saattaa poistua keskustelusta kesken kaiken, ja vanhemmasta tuntuu, että asian käsitteleminen ei onnistunut.
– Lapsi voi ottaa vastaan jonkun palan tarinasta ja haluaa miettiä sitä omassa rauhassa. Silloin lapselta voi esimerkiksi kysyä: sopiiko sinulle, että palaan tähän vielä? Voinko tulla vielä kysymään, mitä jäit miettimään?
Aino Juusola pitää tärkeänä, että lapsella säilyy keskustelun aikana hallinnan tunne: kokemus siitä, että hän voi itse vaikuttaa siihen, kuinka paljon hän ottaa vastaan.
Olennaisinta ei ole tiedon jakaminen eikä asian loppuun käsittely, vaan lapsen tunteiden kannattelu.
Myös vanhemman omat traumat ja ahdistus voivat nousta pintaan keskustelun aikana. Tämä on keskeinen syy siihen, miksi monet ajattelevat, että joistakin asioista on parempi olla kertomatta.
– Jos tunteet ja muistot nousevat vahvoina, vanhempikin voi poistua keskustelusta ja sanoa, että hei, otan välissä kupin kahvia, mutta palataan tähän vielä. Lapselle voi myös kertoa, että tästä puhuminen on minulle tosi vaikeaa.
Vanhempi pakenee helposti ylätasolle
Kun lapset esittävät kysymyksiä ja kritiikkiä, he saavat monesti kuulla:
- Et sinä voi vielä ymmärtää.
- Ymmärrät sitten, kun olet vanhempi.
- Elämä nyt on tällaista.
- Ei tämä niin vakavaa ole.
- Asioita sattuu ja tapahtuu.
- Ymmärrät sitten myöhemmin.
Miksi tällaisia vastauksia kannattaisi välttää?
– Vanhempi ikään kuin hyppää pois keskusteluyhteydestä ja pakenee lapsen tunteita ylemmälle, aikuisen tasolle. Syynä tähän on yleensä se, ettei uskalleta kohdata tunteita, ja silloin keskusteluyhteys katkeaa.
Vanhempi saattaa ajatella, että puhutaan näistä sitten, kun lapsi on isompi. Aino Juusolan mielestä vaikeista asioista puhumisen perustaa ja hyvää keskusteluyhteyttä kannattaa rakentaa jo silloin, kun lapsi on pieni. Aivan pienenkin lapsen kanssa voi jutella vaikeuksista ja tunteista.
– Jos keskusteluyhteyttä ryhdytään rakentamaan vasta sitten, kun lapsi on murrosiässä, se voi olla vaikeaa. Lapset kuitenkin näkevät ja miettivät vanhempiensa elämää jo pienenä.
Ylätasoisen aikuispuheen sijasta Juusola kannustaa sanoittamaan lapsen tunteita:
- Näen, että sinulla tuli kyyneleet silmiin. Tuntuuko sinusta pahalta?
- Kerro minulle, miltä sinusta tuntuu. Olen valmis puhumaan kaikesta.
- Minun on vaikea puhua tästä, koska tämä on minullekin vaikea asia.
- Jos haluat puhua, olen tässä sinua varten.
– Aina ei tarvita sanoja. Turva rakentuu hyvin paljon koskettamisesta ja kohtaamisesta. Turvan tunnetta voi luoda olemalla vieressä, ottamalla kädestä kiinni tai halaamalla.
Mitä kerromme toisille ihmisille?
Lapsi voi joutua tilanteeseen, jossa häneltä kysytään tai hänelle väitetään jotain vanhemman kriisiin liittyvää. On tärkeää, että lapsi saa valmistautua näihin tilanteisiin yhdessä vanhemman kanssa.
Perheessä voidaan sopia yhdessä, mitä tästä kerrotaan päiväkodissa ja koulussa. Ketkä sukulaiset tietävät ja kenen kanssa lapsi voi jutella tapahtuneesta.
– Lapselle voi esimerkiksi sanoa, että mummi ja vaari tietävät tästä, ja voit aina puhua heidän kanssaan näistä asioista.
Lapsen ja vanhemman muistot voivat olla erilaiset
Vanhemman kohtaamat vaikeudet ovat osa myös lapsen elämäntarinaa. Siksi olisi tärkeää, ettei vaikeuksia roiskita, vuodateta eikä oksenneta lapsen niskaan, vaan niistä kerrotaan turvallisesti. Ei liikaa eikä liian vähän.
Joskus lapsi on ollut itsekin läsnä vaikeissa tilanteissa ja pahimman kriisin keskellä.
– Kaksi samassa tilanteessa läsnä ollutta ihmistä voi muistaa tilanteen eri tavalla. Muistamiseen ja siihen, mitä tilanteesta havainnoimme ja mitä muistiin tallentuu, vaikuttavat mielentila, elämänkokemus ja yksilöllinen tunnelataus, Juusola sanoo.
Lapsella on eri elämänkokemus kuin aikuisella ja siksi hänen muistonsa perheen tapahtumista voi olla erilainen kuin aikuisen. Myös aikaisemmat kokemukset vaikuttavat tilanteen tulkintaan.
– Muistot myös muokkaantuvat elämän varrella. Aina kun muistelemme tapahtunutta, muisto voi muovautua sen mukaan, kenen kanssa muistelemme ja missä yhteydessä.
Jos lapsi on kokenut esimerkiksi vanhemman sairauden tai perheen talousvaikeudet aivan toisella tavalla kuin aikuinen ne muistaa, lapsen muistoa ja kokemusta ei pitäisi lähteä kieltämään.
Vaikka lapsen näkemys voi tuntua epäreilulta ja virheelliseltä, hänelle voi todeta, että muistamme asiat eri tavalla. Haluan tuoda tämän näkemyksen ja nämä tiedot tähän sinun kokemuksesi rinnalle.
Kun lapsilta on kysytty, millä tavalla he haluavat keskustella perheen vaikeuksista, lapset ovat esittäneet kolme toivetta:
- Jutellaan, kun hetki on rauhallinen.
- Minulla on mahdollisuus poistua keskustelusta, jos en halua puhua.
- Jutellaan tekemisen lomassa, vaikka automatkalla, ruoanlaiton yhteydessä, saunassa tai samalla kun rakennetaan palapeliä.
Jaa oma kokemuksesi