Näistä asioista äidit haaveilevat – tuntuuko tutulta?
Mitä tekisit, jos saisit olla hetken rauhassa? Kaksplussan kyselyyn vastanneiden naisten toiveet ovat vaatimattomia, mutta niiden toteuttaminen ei ole helppoa. Apua tarvittaisiin puolisolta tai ystävältä.
Kaksplus kyseli äideiltä, miten usein he viettävät aikaa itsekseen. Kaksi kolmasosaa vastanneista sai omaa aikaa vähintään muutaman kerran viikossa, mutta yksi kolmasosa vain kerran tai pari kuussa.
Suurin osa vastanneista, peräti 71 %, haluaisi enemmän omaa aikaa kuin sitä nyt on mahdollista saada.
Entä mitä äidit sitten tekisivät, jos saisivat haaveilemansa rauhallisen hetken?
1. Haluaisin olla rauhassa
”Haluaisin tehdä rauhassa käsitöitä, lukea, leipoa tai olla vain niin, ettei kukaan tarvitsisi minua.”
”Jos töissä on ollut hektinen päivä, haluaisi kotona olla vaan. Mieheni ymmärtää useimmiten tämän ihan täysin, koska vastavuoroisesti tilanne on joskus myös toisin päin.”
”Riitatilanteissa haluaisin vain olla ja mököttää rauhassa, mutta mies on aina se joka laittaa luurit päähän ja kääntää katseen tietokoneen näyttöön. Ja päivän kiukuista riippuen joskus kaipaisin taukoa kaiken uhmataistelun kesken ja aikaa keskittyä johonkin ihan muuhun kuin kotiin tai lapsiin.”
2. Saisinpa siivota rauhassa
”Haluaisin rauhassa siivota, pestä pyykkiä ja hoitaa pihaa.”
”Kaipaan aikaa itselleni, haluaisin tehdä asioita yksin: käydä kaupassa, siivota, lukea, ihan perusjuttuja.”
”Minulle olisi tärkeätä saada omaa rauhaa, kun haluaisin siivota talomme kunnolla. Puolisolleni siivous ei niin nappaa, joten hänen on vaikea ymmärtää asiaa.”
3. Olisi ihanaa olla hetki yksin
”Haluaisin töiden jälkeen olla hetken ihan hiljaa omien ajatuksieni kanssa. Mieheni ei oikein tätä ymmärrä.”
”Jos työpäivä on ollut erityisen rankka, olisi ihana olla pieni hetki yksin hiljaisuudessa. Mutta yleensä tilanne on se, että siinä vaiheessa pitää olla tukka putkella hakemassa lapsia hoidosta.”
”Kaipaisin ainakin kerran viikossa aikaa ihan itsekseni. Jatkuva toisten läsnäolo ja lasten äänet aamusta iltaan, viikosta toiseen ilman hiljaisuutta ja omaa mielekästä tekemistä väsyttävät ja saavat minut kiukkuiseksi.”
4. Haluaisin katsoa telkkaria
”Kunpa saisin katsoa jotain omaa hömppää televisiosta.”
”Kaipaisin omaa rauhaa silloin, kun haluaisin katsoa jotain tv-sarjaa, joka ei sovi lapsille.”
5. Voisinpa keskittyä harrastukseen
”Olen kova tekemään erilaisia käsitöitä. Olisi kiva vaikka muutama iltana viikossa saada tehdä ihan yksin omassa rauhassa ilman, että joku kiskoo lankakerästä.”
”Olisi hyvä saada aikaa esimerkiksi museoissa tai uimahallissa käymiseen.”
Lue myös:
Nämä 5 asiaa yhdistävät onnellisia pareja
Tutkimus: Pitkä perhevapaa ei enää houkuta
Äitien hermoromahdukset – perunat seinään ja auto pikaparkkiin
Lähde: Kaksplussan lukijapaneeli
Jaa oma kokemuksesi