Nämä 5 lausetta nuori äiti saa usein kuulla
Kaksplussan blogiverkoston nuoret, alle 22-vuotiaana äideiksi tulleet bloggaajat kertovat, millaisia ennakkoluuloja he ovat kohdanneet.
Äidiksi tuleminen nuorena jakaa mielipiteitä. Toisten mielestä nuori pilaa elämänsä valitessaan vaipanvaihdon iloisen opiskelijaelämän sijaan. Toiset taas kannustavat hankkimaan lapset nuorena, koska yövalvomiset ja leikit lapsen kanssa jaksaa silloin paremmin.
1. ”Ai, olet noin nuori, olisi voinut luulla teitä sisaruksiksi.”
”Olen kuullut lausahduksen ”Ai, sä olet noin nuori” todella monta kertaa. Yllätyin siitä, miten moni kauhisteli ikääni. Pilaisin kuulemma oman nuoruuteni ryhtymällä nuorena äidiksi, enkä pystyisi tarjoamaan lapselle sitä, mitä hän tarvitsee. Ikäisteni kuuluisi viipottaa kavereiden kanssa ja nauttia elämästä. Olisin nuoren ikäni vuoksi epäkypsä vanhempi. Lisäksi huomasin, ettei minua otettu tosissaan ja lastenhoitoneuvoja sateli, vaikken olisi niitä tarvinnut.” Terhi
”Ihmiset tuijottavat peräämme kadulla tai missä tahansa liikummekin lasten kanssa. Ilkeitä kommentteja en ole onneksi joutunut kuulemaan. Siitä olen kyllä saanut useasti kuulla, että olen tehnyt lapset näin nuorena ja on pohdittu sitä, miten ihmeessä oikein jaksan.” Susanna
”Olen kohdannut tuijotuksia ja katseita, mutten silti koe joutuneeni silmätikuksi. Esikoisen synnyttyä sain synnytyssairaalassa osakseni tympeää kohtelua, mutten tiedä johtuiko se iästäni. Ehkä kohdalleni vain sattui nyrpeä hoitaja.” Laura
Lue myös: Viisi asiaa, jotka vain nuoret äidit tietävät
2. ”Turha sitten itkeä, kun vauva itkee vieressä.”
”Olen kohdannut paljon ennakkoluuloja siitä, etten osaisi hoitaa lastani ja olisi valmis äidiksi. Jotkut ovat myös olleet vahvasti sitä mieltä, että tulen katumaan päätöstäni ryhtyä nuorena äidiksi.” Cecilia
”Nuoria äitejä kohtaan tuntuu olevan aika tuomitseva ilmapiiri, ja se saa minutkin stressaamaan ja todistelemaan muille, että olen ihan hyvä äiti. Välillä huomaan kaipaavani iän tuomaa kokemusta elämästä. Ehkä tietotaito hälventäisi vanhemmuuden aikaansaamaa stressiä.” Laura
”Puolitutut ja jopa tuntemattomat ovat pohtineet pärjäämistäni. Sukulaisilta ja muilta lähipiirissä olevilta olen onneksi saanut vain kannustusta ja tukea.” Nea
3. ”Nyt jää koulut kesken ja pilaat tulevaisuutesi.”
”Ensimmäiset kommentit läheisiltäni ja yleisimmät ennakkoluulojen aiheet ovat olleet: Pärjäätkö? Miten koulusi nyt käy?” Susanna
”Uskoisin, että omalla äidilläni on ollut suurimmat ennakkoluulot äitiyttäni kohtaan. Opiskelin raskaaksi tullessani, ja äiti oli huolissaan siitä, että joutuisin jättämään koulun kesken.” Neea
”Villiä nuoruutta eläneenä muistan varmaan aina äitini sanat: ”Sinua ei pelasta kuin raskaus tai uskoon tulo”. Tavallaan se on tottakin. Äidiksi tuleminen muutti elämäni täysin. ”Jenni
Lue myös: Ajattelin etukäteen, etten osaa olla äiti
4. ”Kunpa olisin itsekin uskaltanut hankkia lapset nuorena.”
”Osa on sanonut, että olen liian nuori äidiksi, osa taas on kehunut ratkaisuani rohkeaksi. Jotkut ovat todenneet, että olisinpa aikoinani tehnyt itsekin lapsia nuorempana.” Terhi
”Äidilleni oli pieni shokki tulla mummuksi 40-vuotiaana. Ymmärrän kyllä nyt äitini silloisen huolen.” Neea
”Ollessani synnytyspelkopoliklinikalla käymässä kätilö sanoi minulle, että hänen mielestään kaikkien naisten pitäisi synnyttää nuorena. Hänen lausahduksensa antoi minulle voimaa tulevaan.” Cecilia
”Minua on kehuttu siitä, että kasvatan kolmea lasta, jotka ovat kaikki syntyneet kahden ja puolen vuoden sisään. Ihmettelyjäkin on tullut vastaan, mutta suurimmaksi osaksi olen kuullut positiivisia kommentteja äitiydestäni. Neuvolassa minuun on luotettu ja on kehuttu, että olen hyvä äiti lapsilleni.” Susanna
Lue myös: Laulaja Manna: ”Vasta äitiys opetti minut rakastamaan”
5. ”Kyllä sitä nuorena jaksaa.”
”Kaikki hokevat, että kyllä sitä nuorena jaksaa. Onko se tosiaan niin? Sopeudunko yövalvomiseen paremmin kuin vanhemmat äidit? Jaksanko leikkiä lasteni kanssa enemmän koska olen nuori?” Susanna
”Moni on sanonut, että nuorena jaksaa ja energiaa riittää. Siinä he ovat kyllä olleet oikeassa. Esikoistamme kehuttiin hoidossa hyvin kasvatetuksi ja kohteliaaksi tytöksi. Siitä tuli hyvä mieli ja tuntui, että olemme kasvattaneet tyttären hyvin.” Terhi
”Iäkkäämmät sukulaiset jaksavat aina kehua, kuinka kohteliaita ja kilttejä lapsia meillä on.” Nea
”Usein ihmiset kummastelevat ikääni mutta aina positiiviseen sävyyn. He ihmettelevät, miten olen 23 vuodessa ehtinyt synnyttämään kaksi lasta. Erityisesti iäkkäämmät ihmiset tuntuvat ottavan asian positiivisesti ja kehuvat miten hienoa on, että hankkii lapsia nuorena, kun silloin jaksaa vielä mennä ja touhuta.” Laura
”Palaute on ollut kaikin puolin positiivista erityisesti jaksamisen suhteen. Lapsi sulatti kaikkien sydämet synnyttyään. Äitinikin sanoi, että on hyvä, että sain lapsen nuorena.” Neea
Lue myös: Traumaattinen synnytys, lapsettomuushoitoja, unettomuutta – neuvolantädin oma äitiys oli vaikeaa
Kommentit (1)
Sain esikoiseni 21-vuotiaana, toisen lapsen 23-vuotiaana ja kolmas syntyi ollessani 26v. Eräänä päivänä mieheni ollessa töissä meille tuli muuan pariskunta katsomaan taloamme. 2-viikkoinen kuopus heräsi päiväuniltaan, ja aloin vaihtaa hänelle vaippaa. Rouva kysyi vauvan ikää, ja siunaili: Voi kauheeta kun ovat jättäneet noin pientä hoitamaan! Ja kahta muuta lasta vielä lisäksi! Ällistyin niin, että mykistyin, enkä saanut sanotuksi enää mitään…