”Olen turhautunut vauvan kitinään ja sätin miestäni” – Psykologi neuvoo vauva-arjessa jaksamiseen
Lukija on huolissaan omasta jaksamisestaan. Vauvan itku väsyttää ja turhauttaa, erityisesti kun vauvan kanssa viettää paljon aikaa kahdestaan. Mistä voisi saada apua ja omaa aikaa? Väestöliiton psykoterapeutti Suvi Laru vastaa.
Kysymys: Olen pienen vauvan äiti ja olen väsynyt. Ei minua väsytä valvominen, sillä vauvani nukkuu yöt hyvin. Olen vain loputtoman väsynyt vauvan itkuun ja kitinään, varsinkin iltaisin, joskus myös päivisin. Mieheni on pitkiä päiviä töissä, joten olen vauvan kanssa kahdestaan kotona. Kun olen turhautunut vauvan kitinään, sätin turhaan miestäni. Tiedän, että vauva raukka potee ilmavaivoja tai muuta, mutta silti minua väsyttää. Miten jaksan olla hyvä äiti ja vaimo myös huonoina hetkinä?
Väestöliiton psykoterapeutti Suvi Laru vastaa: Väsynyt äiti, oleellista on, että saat olla väsynyt. On hyvä, että kysyt apua ja neuvoja. Läheistesi pitää nyt ottaa tuntemuksesi todesta. Tarvitset tukea ja hengähdystaukoja. On sekä vauvan että koko perheen etu, ettei äiti väsähdä kokonaan. Myös arjen vastuut kannattaa pyrkiä jakamaan perheessä, vaikka isä käykin töissä. Pohtikaa, mitkä asiat on hoidettava ja mitkä jätetään vähemmälle.
Äitikin tarvitsee tukea
Priorisointi on avainsana. Lapsi tarvitsee tukea, turvaa, läheisyyttä, ruokaa, lepoa ja turvallisia aikuisia. Sama pätee itse asiassa meihin aikuisiin! Keskustelkaa puolisoina, mitä tarvitsette toisiltanne ja mitä tarvitsette arjessa, jotta jaksatte olla molemmat turvaa antavia vanhempia.
Uupumus ei saa olla pysyvä olotila
Jaksottakaa keskenänne vauvan hoitoa ja hyödyntäkää kaikkia verkostojanne. Jos verkostoja ei ole, niitä voi myös luoda itse. Kannattaa tutustua netin kautta verkkovertaiskeskusteluihin ja neuvontapuhelimiin. Asioista kannattaa jutella neuvolassa ja ottaa vastaan kaikki tuki, mitä on saatavilla. Voit soittaa tästä erikseen neuvolaan.
Kannattaa hakea myös ulkopuolista keskusteluapua, jos on sellaiseen tarvetta – mieluummin liian aikaisin kuin liian myöhään.
Psykoterapeutti Suvi Laru on äiti sekä Väestöliiton Vanhemmuus-tiimin esimies, ja hän vastaa kuukausittain Kaksplus-lehden palstalla lukijakysymyksiin. Julkaisemme vastauksia myös netissä. Lähetä Suville kysymys osoitteeseen kaksplus(a)otavamedia.fi.
Jaa oma kokemuksesi