Oletko keskimmäinen lapsi? 5 piirrettä, jotka kuvaavat sinua äitinä tai isänä
Keskimmäinen lapsi voi kokea saavansa vähemmän huomiota kuin sisaruksensa. Siitä, että hän saa kokea sekä pikku- että isosisaruksen roolin, on kuitenkin hänelle paljon etua.
Keskimmäisenä lapsena oleminen ei aina ole helppoa. Keskimmäinen voi kokea jäävänsä sekä esikoisen että kuopuksen varjoon. Hän ei ole päässyt nauttimaan vanhempiensa jakamattomasta huomiosta samalla tavalla kuin esikoinen, eikä häntä hemmotella kuten perheen ikuista vauvaa, kuopusta. Keskimmäinen lapsi saattaakin kokea, että häntä kohdellaan epäreilusti.
Toisaalta sillä, että saa olla sekä pikku- että isosisarus, on monia etuja. Keskimmäiset lapset ovat usein taitavia neuvottelemaan ja tekemään kompromisseja, he mukautuvat hyvin uusiin tilanteisiin ja heidän sosiaaliset taitonsa ovat erinomaiset. He ovat tottuneet toimimaan ryhmässä ja katsomaan asioita erilaisista näkökulmista.
Se, että on syntynyt keskimmäiseksi lapseksi, voi vaikuttaa myös omaan tapaan olla äiti tai isä. Seuraavat viisi asiaa ovat tyypillisiä vanhemmille, jotka ovat itse keskimmäisiä lapsia.
1. Keskimmäinen lapsi on vanhempana tarkka oikeudenmukaisuudesta
Jos koit lapsena, että sinua kohdeltiin epäreilusti muihin sisaruksiin verrattuna, saatoit vannoa, että omia lapsiasi kohtelet taatusti reilusti. Olet todennäköisesti silti saannut kuulla ”epäreilua”-kommentteja, sillä sellaista elämä vain välillä on.
Siitä, että sinulla on silmää oikeudenmukaisuudelle, on kuitenkin hyötyä. Huomaat, jos lasta oikeasti kohdellaan epäoikeudenmukaisesti ja osaat puuttua tilanteeseen.
2. Hän pitää kiinni siitä, että ehtii yhä tavata ystäviään
Keskimmäiset lapset ovat usein taitavia luomaan ystävyyssuhteita ja sosiaalinen elämä on heille tärkeää. Vaikka lapsiperheen arjessa oma aika voi olla kortilla, pidät kuitenkin kiinni siitä, että ehdit tavata ystäviäsi.
Järjestät myös mielelläsi lapsillesi leikkiseuraa. Sait itse nauttia lapsena siitä, että kavereita oli aina ympärillä, ja haluat omien lastesi kokevan saman.
3. Kukaan lapsi ei saa tuntea olevansa näkymätön
Joskus keskimmäinen lapsi saattaa kokea, että hänen saavutuksensa eivät saa yhtä paljon huomiota kuin hänen sisarustensa. Vanhempana hän haluaa pitää huolta siitä, ettei kukaan omista lapsista tunne olevansa näkymätön.
4. Hän osaa antaa lapsilleen omaa tilaa
Vanhemmat saattavat tiedostamattaan huolehtia enemmän esikoisesta ja kuopuksesta kuin keskimmäisestä. Siitä voi kuitenkin olla keskimmäiselle lapselle etua. Hänellä saattaa olla enemmän tilaa tehdä omia oivalluksiaan ja oppia itsenäisyyttä.
Vanhempana rohkaiset myös omia lapsiasi omatoimisuuteen ja omien valintojen tekemiseen.
5. Keskimmäinen lapsi luottaa tapaansa olla vanhempi
Keskimmäisiä lapsia pidetään usein avoimempina uusille asioille kuin esikoisia ja kuopuksia. He valitsevat rohkeammin oman polkunsa ja tekevät omia valintojaan muiden odotuksista välittämättä.
Luotat omaan tapaasi olla vanhempi lapsillesi, vaikka joskus jotain ratkaisuasi kyseenalaistettaisiin.
Lähteet: Business Insider, The Huffington Post, Psychology Today
Jaa oma kokemuksesi