Vanhemmuus 26.01.2020 Päivitetty 22.10.2021

Oletko kuopus? Nämä 5 piirrettä kuvaavat sinua äitinä tai isänä

Kuopus on usein se vanhempi, joka pitää hauskaa lastensa kanssa. Listasimme 5 tyypillistä piirrettä, jotka kuvaavat kuopusäitiä ja -isää.

Teksti
Johanna Jantunen
Kuvat
iStock

Kuopus saattaa saada enemmän vapauksia kuin esikoinen, sillä vanhemmat osaavat ottaa hänen kanssaaan jo hieman rennommin. Toisaalta perheen pienin joutuu syntymästään saakka jakamaan vanhempiensa huomion, mikä voi vaatia kekseliäisyyttä. Kuopus voi kuitenkin aina luottaa siihen, että tiukan paikan tulleen joku auttaa ja suojelee häntä.

Kenties edellä mainitut seikat selittävät sitä, miksi monet kuopukset ovat rentoja, itsevarmoja ja luovia. Kaikki kuopukset eivät tietenkään ole samanlaisia, eikä syntymäjärjestys määrää sitä, millainen persoonallisuus ihmiselle kehittyy.

Moni kuopus kuitenkin tunnistaa itsestään tiettyjä piirteitä. Nämä piirteet voivat myös näkyä omassa tavassa olla vanhempi. Jos olet kuopus, seuraavat viisi piirrettä voivat kuvata sinua äitinä tai isänä.

1. Kuopus löytää itsensä usein keskeltä leikkiä

Leikkisyys, hassuttelu ja lapsenmielisyys ovat monesti kuopuksille luontaisia piirteitä. Kuopusvanhemman on helppo pitää lastensa kanssa hauskaa ja heittäytyä mukaan heidän leikkeihinsä.

2. Rutiinit tuottavat sinulle välillä haastetta

Pikkulapsivaiheessa samaa kaavaa toistavat päivät saattavat tuottaa kuopusvanhemmalle ahdistusta. Kuopus tyypillisesti pitää rutiineja hieman tukahduttavina. Heidän saattaa myös olla vaikea ymmärtää, miksi perheen esikoinen sen sijaan nauttii niistä.

kuopus on hauska vanhempi

Seikkailunhalustasi hyötyy (tai kärsii) koko perhe.

3. Sinun on helppo keksiä perheellenne tekemistä

Seikkailunhaluisuus, luovuus ja spontaanius kuvaavat kuopuksia. Kuopus on vanhemman roolissa hyvä keksimään koko perheelle hauskaa tekemistä, oli kyse sitten metsäretkestä tai majan rakentamisesta olohuoneeseen.

4. Olet kuopus ja siksi rento vanhempi

Kuopukset suhtautuvat elämään usein rennommin kuin esikoiset. Tämä voi johtua siitä, että perheen ensimmäisen lapsen kanssa kaikki on vanhemmille vielä uutta ja outoa.

Perheen kuopuksen kanssa he osaavat jo ottaa rennommin, mikä saattaa peilautua myöhemmin kuopuksen omaan tapaan olla vanhempi.

5. Luotat itseesi äitinä tai isänä

Perheen nuorin ei ole joutunut sopeutumaan uuden sisaruksen syntymään eikä hänen asemansa ole koskaan ollut uhattuna. Lisäksi nuorimmainen on voinut aina luottaa siihen, että hän saa tarvittaessa apua isosiskoltaan tai -veljeltään.

Kuopukset ovat usein itsevarmoja vanhempia. He luottavat omaan osaamiseensa ja siihen, että jos jotain sattuu, joku kyllä auttaa.

Lähteet: The Huffington Post, Parents.com, YouGov

Lue myös: Esikoinen, keskimmäinen, kuopus vai ainokainen? Näin syntymäjärjestys vaikuttaa lapsesi elämään

Oletko itse keskimmäinen lapsi? Tällainen äiti tai isä olet

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X