Pippa Laukka äitiydestään Annassa: Pelkäsin tulevani uran vuoksi tuomituksi
Syömishäiriöstä pitkään kärsinyt Pippa Laukka tietää, kuinka haastavaa perheen ja uran yhdistäminen on. Kunnianhimo ajaa eteenpäin mutta voi myös aiheuttaa ongelmia. Pippa hakeutui terapiaan ollessaan jo itse äiti.
Urheilulääkäri Pippa Laukka kärsi syömishäiriöstä 18-vuotiaasta 34-vuotiaaksi saakka.
Äidiksi tuleminen ei ollut Pipalle fyysisesti vaikeaa, vaikka tiedetään, että syömishäiriö altistaa munasarjojen toimintahäiriöille. Hän tuli raskaaksi helposti, eikä sairaus vaikuttanut raskauksiin.
Äitinä olemiseen sairauden akuutit vaiheet sen sijaan vaikuttivat.
– Olin silloin äitinä varmasti ajoittain henkisesti etäisempi kuin nykyisin, koska jatkuva itsekontrolli vei niin paljon kapasiteettiani, Pippa sanoo nyt Annan haastattelussa.
Jaksamista auttoi se, että Pippa ja hänen miehensä tekivät diilin: he jakoivat vauva-aikojen yövalvomiset puoliksi. Näin kumpikin sai nukkua riittävästi joka toisena yönä.
– Koko se psyykkinen koreografia ja syömisen kanssa puljaaminen vaativat kuitenkin hirveästi aikaa, jota minulla ei enää ollut pienten tyttöjen äitinä ja vaativassa työssä. Se sai minut hakeutumaan hoitoon.
On ihan ok olla tällainenkin äiti
Pippa on pitänyt jokaisen tyttärensä syntymän jälkeen vain lyhyen äitiysloman. Kuopuksen synnyttyä hän palasi töihin muutaman viikon jälkeen.
– Ura on minulle niin tärkeä, etten olisi ollut valmis jäämään kotiin pitkäksi aikaa. Yrittäjänä minulla ei olisi ollut siihen varaakaan. Lapset saivat viettää ensimmäiset vuotensa tuttujen hoitajien kanssa kotona, ja minä pumppasin töissä rintamaitoa vastaanottojen välissä. Tein myös lyhyttä, kahden–viiden tunnin työpäivää.
Nuorempana hän koki uraan satsaamisesta syyllisyyttä.
– Pelkäsin, että tulen äitinä tuomituksi. Jälkeenpäin olen ajatellut, että olisi ollut ihanaa, että joku olisi silloin kertonut minulle, että on ihan ok olla äiti näinkin: nauttia niin perheestä kuin urastakin. Sen takia kerron nykyisin omista valinnoistani avoimesti. Toivottavasti siitä on tukea jollekin toiselle.
Jaa oma kokemuksesi