Vanhemmuus 09.02.2023

Suomalainen Annika lähti au pairiksi Israeliin ja rakastui – nyt hän katsoo uutta kotimaata perheenäidin näkökulmasta

Suomalainen Annika on päättänyt jäädä uuteen kotimaahansa monestakin syystä. Yhden asian hän ainakin muuttaisi, jos voisi.

Teksti
Anniina Rintala
Kuvat
Nataly Philippou

Parikymppinen nainen ja mies alkavat jutella deittisovelluksessa vuonna 2008. Ensitapaaminen järjestyy jo samana päivänä kahvilassa.

Viisitoista vuotta myöhemmin pariskunnalla on kaksi lasta, 4-vuotias Adam ja 2-vuotias Liam. Arkisin vanhemmat käyvät töissä ja lapset ovat päiväkodissa. Viikonloppuisin perhe nauttii ulkoilusta ystävien kanssa.

Ero suomalaiseen arkeen on kuitenkin siinä, että perhe asustaa Keski-Israelissa. Tarkalleen ottaen lähiössä, joka sijaitsee Tel Avivista noin 25 kilometrin päässä.

Puoli elämää Lähi-idässä

Äiti Annika saapui ensimmäisen kerran Israeliin vuonna 2008, kun hänen maahan muuttanut ystävänsä kaipasi lapsilleen hoitajaa.

Au pairina työskennellyt Annika ihastui niin välimerelliseen ilmastoon kuin eläväiseen kulttuuriinkin. Roihahtipa rakkauskin tiettyä ihmistä kohtaan.

Nyt Annika on 35-vuotias. Hän on asunut Israelissa lähes puolet elämästään.

Illalla, kun graafisena suunnittelijana toimiva puoliso lopettelee työhuoneessa päivän urakkaansa, Annika huikkaa tälle hepreaksi, että suuntaa ulkoilemaan ja ystävänsä kanssa kahville.

Annika ja mies vaihtavat suukot ovelta, ja niin on isän vuoro viettää tovi lasten kanssa.

Israelissa työpäivät ovat usein pitkiä. Annika työskentelee Suomen suurlähetystössä. Hän starttaa auton aamulla seitsemän tienoilla, koska ruuhkassa matkanteko kestää.

Yaron-puoliso vie Adamin ja Liamin aamulla päiväkoteihin. Liam käy yksityistä päiväkotia, sillä Israelissa julkisesti rahoitettua päivähoitoa on tarjolla vasta 3-vuotiaasta alkaen.

Onneksi päivähoitopaikat ovat lyhyen kävelymatkan päässä, asuinalueen keskellä. Niin perheet pääsevät helposti päiväkotiin ja kouluun.

Isän kanssa päiväkodin hoitajat vaihtavat kuulumiset aamulla, sillä iltapäivällä äiti ei näe päivähoidon hoitajia ollenkaan.

Varsinaisessa päivähoidossa päivä päättyy iltapäivällä kahdelta. Silloin Adam ja Liam siirtyvät iltapäiväkerhoon, joka alkaa lounaan merkeissä.

Iltapäiväkerhon ohjelma koostuu enemmän vapaasti leikistä kuin päiväkodissa.

Neljältä iltapäivällä Annika onkin hakemassa lapsiaan ja he suuntaavat kotiin, jossa puolison työpäivä jatkuu vielä muutaman tunnin ajan.

Hälytyksiin tottuu

Kaksi vuotta sitten Annika ja hänen miehensä ostivat perheen nykyisen asunnon uudesta kerrostalosta. Kodissa on viisi huonetta, mukaan lukien pommisuojahuone.

Asuinalueella Annika tuntee olonsa muuten turvalliseksi, mutta hälytyssireeni soi pari kertaa vuodessa varoittaakseen raketti-iskuista. Tilanne Israelin ja äärijärjestö Hamasin välillä on tulehtunut.

– Hälytyksiinkin on oudolla tapaa tottunut, mutta kyllä ne aina aiheuttavat lamaantuneen ja voimattoman olon.

Hälytyksen sattuessa perhe suuntaa pommihuoneeseen suojaan. Muista huoneista se eroaa vahvemmilla seinillä ja ikkunan eteen vedettävällä rautasermillä.

Koti on sisustettu vaaleilla väreillä, ja seinille on ripustettu puolison tekemiä teoksia. Niin kuin niin monen muunkin lapsiperheen asumuksessa, lelut valtaavat alaa tässäkin kodissa.

”Kun tulemme Suomeen, sanon lapsille, että nyt ette voi pitää niin paljoa meteliä kuin kotona.”

Adamin suosikkeja ovat avaruusaiheiset lelut ja leikit. Liam nauttii, kun saa osallistua veljen leikkeihin ja seurata niitä.

Kun työviikko perjantaina loppuu monilla puolilta päivin sapatin takia, alkaa viikonloppu, joka kestää lauantain verran. Sunnuntaina onkin jo työpäivä.

Viikonloppuna Annika, mies ja lapset suuntaavat mieluiten pienille patikointiretkille nauttimaan ulkoilusta luonnonpuistoissa.

– Viime viikonloppuna meitä oli kahdeksan perhettä lapsineen. Patikoimme pienten kanssa 1,5 kilometriä hyvien eväiden kera.

Liam (vas.) ja Adam nauttivat leikeistä rannalla.

Talvikuukausina, kuten helmikuussa, lämpötila saattaa pysytellä kymmenen asteen tietämillä. Keskimäärin helmikuussakin päivälämpötila on kuitenkin ylimmillään 18 celsiusta.

Etenkin kesällä, kun lämpötila kohoaa parhaimmillaan 30–40 celsiukseen, patikoinnit vaihtuvat uimaretkiksi merenrantaan.

Kesäisin perhe vierailee myös sukulaisten luona Suomessa. Lapsille Annika puhuu suomea, ja molemmat lapset ymmärtävät kieltä. Esikoinen Adam myös osaa puhua suomea. Liam vielä harjoittelee.

Parasta Suomessa on leikkiä serkkujen kanssa, ajella mönkijällä ja katsella erilaisia työkoneita, esimerkiksi puimureita ja traktoreita, joita ei kotona kaupunkielämää viettäessä näe.

Israelilainen kulttuuri muistuttaa muita Välimeren kulttuureja sillä, että lasten äänekkyyttä ei katsota pahalla.

– Kun tulemme Suomeen, sanon lapsille, että nyt ette voi pitää niin paljoa meteliä kuin kotona.

Israelissa Annika nauttii myös maukkaasta ruuasta, joka perustuu kasviksille, hedelmille ja kalalle.

Yksi ennakkoluulo toistuu

Annika on niin kotiutunut Israeliin, että hän halusi myös synnyttää siellä molemmat lapsensa. Toisaalta pitkään ulkomailla asuneelle synnytys suomalaisessa sairaalassa olisi tullut kalliimmaksi kuin Israelissa.

Annikan raskauden etenemistä seurasi gynekologi, ei neuvolan terveydenhoitaja kuten Suomessa.

Puoliso oli mukana molemmissa synnytyksissä.

”Meidän kuvitellaan asuvan todella alkeellisissa olosuhteissa.”

Synnytysten jälkeen Annikalta on sairaalassa kysytty, haluaako hän vauvan vietävän ”vauvalaan”. Israelissa on tapana, että äiti saa synnytyksen jälkeen levätä ja vauva hoidetaan muutaman päivän vauvalassa.

Annikasta ajatus tuntui vieraalta.

– Ensin olimme yhdeksän kuukautta taukoamatta yhdessä ja sitten heti syntymän jälkeen meidät erotettaisiin. Se ei tuntunut hyvältä ajatukselta.

Etenkään, kun Annika halusi imettää molempia lapsiaan.

Äitiyslomalla Annika oli  molempien lasten kanssa 6 kuukauden ajan. Israelissa äitiyslomaa tuetaan rahallisesti kolmen kuukauden ajan, jonka jälkeen tuki päättyy.

– Kuusi kuukautta tuntuu lyhyeltä ajalta. Jos jotain täällä haluaisin kehittää, niin mahdollistaa sen, että lapsia voisi hoitaa pidempään kotona.

Myös päivähoidon valvontaa Annika mielellään kehittäisi. Nyt hänen mukaan alle kolmevuotiaiden päivähoitopalveluita ei oikeastaan valvo kukaan.

Muuten Annika kokee elävänsä tavallista, sekulaarista elämää. Annikan lapset ovat virallisesti uskonnottomia. Heille kuitenkin opetetaan tulevaisuudessa juutalaisia perinteitä esimerkiksi koulussa.

– Välillä tuntuu, että meidän kuvitellaan asuvan todella alkeellisissa olosuhteissa tai että kaikki täällä ovat vanhoillisia uskovaisia. Molempia lapsia olen kuitenkin imettänyt julkisella paikalla, eikä siitä ole kukaan mitään sanonut.

Lue myös: Purseri Sanna Moisio on lentänyt kaksoset vatsassaan ja nauttinut ulkomaanlennoilla omasta ajasta – nyt suurperhe aikoo ryhtyä maailmankansalaisiksi

Lue myös

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X