Vanhemmuus 01.10.2018

Emman, 21, rankka arki pienten lasten kanssa – ”En nähnyt muuta vaihtoehtoa kuin erota jo raskausaikana”

Kahden pienen pojan äiti Emma, 21, erosi riitaisasta parisuhteesta lastensa takia. Arki yksin lasten kanssa ei lopulta ollutkaan niin pelottavaa, kuin mitä hän oli ennakkoon ajatellut.

Teksti
Kia Toivanen
Kuvat
Petri Aho / Nelonen Media

– Pelkäsin keskenmenoa, koin pahoja kipuja ja stressasin parisuhteen jatkuvia riitoja siihen päälle – mutta pelkäsin myös jääväni yksin kahden pienen lapsen kanssa.

Kevät ei ollut Kotkassa asuvalle kahden pienen pojan äidille Emmalle, 21, helpointa aikaa.

Hän tuli raskaaksi seurusteltuaan muutaman kuukauden ajan uuden kumppanin kanssa. Emman esikoinen oli tällöin puolitoistavuotias.

Vaikka uusi raskaus oli iloinen yllätys, raskausaika oli rankkaa. Aiemmin koetut keskenmenot toivat pelkoa odotusaikaan, ja uusi parisuhde oli myrskyisä.

– Päivät olivat pelkkää riitelyä. En lopulta nähnyt muuta vaihtoehtoa kuin erota jo raskausaikana, sillä halusin huolehtia siitä, että lapset voivat hyvin.

Eropäätös ei ollut kuitenkaan helppo. Emmalle rankinta oli tajuta, että hänen täytyi nyt pärjätä kotona täysin itsekseen.

– Uuden vauvan isä laittoi eron jälkeen välit kokonaan poikki.

Esikoinen syntyi hyvin erilaiseen kotiin

Emman perhesuunnitelma oli aikaisemmin kovin toisenlainen. Esikoistaan hän alkoi odottaa täytettyään juuri 18 vuotta.

– Olin kihloissa esikoisen isän kanssa, ja olimme olleet jo pari vuotta yhdessä. Olimme sopineet, että vauva saa tulla jos on tullakseen, Emma kertoo.

Kun raskaus selvisi, Emma jätti tarjoilijaopintonsa kesken. Kun vauva oli 10 kuukautta vanha, hän palasi koulunpenkille, ja lapsen isä jäi kotiin hoitamaan lasta.

Illat opintojen parissa venyivät pitkiksi. Emmalle oli kuitenkin tärkeää, että koulu saadaan suoritettua loppuun.

– Tein neljän kuukauden aikana vuoden opinnot, sillä sain luvan suorittaa niitä suurimmaksi osaksi kotoa käsin.

Samoihin aikoihin parisuhde esikoisen isän kanssa päättyi. Pariskunta huomasi kasvaneensa eri suuntiin ja erosi ystävinä.

Toisenlaiset teiniäidit Emma.
Emman kuopus syntyi heinäkuussa.

Joskus on parempi olla vain yksin

Esikoisen isä pitää tiiviisti yhteyttä poikaansa ja on myös Emman kanssa hyvissä väleissä.

Siitä on ollut paljon apua nyt, kun sylissä on myös heinäkuussa syntynyt, uusi vauva.

– Hän on todella mahtava isä ja näkee lasta viikoittain, Emma kertoo.

Uuden vauvan isän kanssa Emma uskoo tilanteen pysyvän samana kuin tähänkin asti.

– Koska hän ei ole osoittanut minkäänlaista mielenkiintoa meitä kohtaan, en usko, että tilanne siitä muuttuu.

Nyt Emma on kuitenkin tajunnut, että yksinolo on joskus kaikista paras vaihtoehto.

– Tähän tilanteeseen tottuminen oli aluksi tosi rankkaa. Mutta nyt olen huomannut, että olen pärjännyt paljon paremmin, kun ollaan oltu lasten kanssa vain keskenään.

Uuden parisuhteen muodostaminen saattaa tulevaisuudessa olla vaikeampaa kuin ennen, sillä Emmalle on tärkeää, että uusi kumppani suhtautuu lapsiin hyvin.

Nyt Emmalla on tarjoilijapaperit sekä myös uusi opiskelupaikka tiedossa. Kun lapset ovat hieman kasvaneet, hän aloittaa lähihoitajaopinnot.

Tällä hetkellä Emma ei halua edes ajatella uutta suhdetta.

– Tällä hetkellä tuntuu, että toiseen on hankalaa luottaa. En edes kaipaa parisuhdetta, vaan keskityn nyt lapsiin.

Emman elämää on seurattu Toisenlaiset teiniäidit -realitysarjassa Livillä.

Lue myös

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X