Kohdunlaskeuma on yleinen ongelma, joka ei vaivaa välttämättä lainkaan – tunnista oireet
Alatiesynnytys on yksi kohdunlaskeuman riskitekijöistä. Jopa joka kymmenes nainen kärsii laskeumasta jossakin vaiheessa elämäänsä.
Kohdunlaskeuma on verrattain yleinen vaiva, joka koskettaa ikääntymisen myötä noin joka viidettä naista. Laskeuma syntyy, kun lantionpohjan rakenne heikkenee ja tämä synnytinelimiä kannattava tuki pettää.
Nuorilla ja synnyttämättömillä kohdunlaskeumat ovat harvinaisia, mutta ainakin 5–10 prosenttia naisista kärsii oireita aiheuttavasta laskeumasta jossain vaiheessa elämäänsä.
Tyypillisimmin vaiva ilmenee noin 20–30 vuoden jälkeen ensimmäisestä synnytyksestä mutta on myös mahdollista, että kohdunlaskeuma syntyy jo aiemminkin.
Kohdunlaskeuma ei vaivaa välttämättä lainkaan
Kohdunlaskeuma diagnosoidaan gynekologisessa tutkimuksessa. Mahdollisia laskeumia voidaan arvioida aikaisintaan synnytyksen jälkitarkastuksessa, mutta paras aika tutkimukselle on vasta imetyksen lopettamisen ja kuukautisten alkamisen jälkeen.
Lievät laskeumat voivat olla täysin oireettomia, ja täten laskeuma on siksi itsessään sinänsä vaaraton. Laskeuman aiheuttamat oireet vaihtelevat kuitenkin laskeuman tyypistä riippuen.
Kohdunlaskeumaan voi liittyä samalla virtsarakon laskeuma (kystoseele) tai peräsuolen laskeuma (rektoseele). Laskeuma voi myös johtua yhdestä tai useammasta samanaikaisesta pullistumasta. Siksi siihen voi liittyä myös kirvelyä, yhdyntäkipua tai ulostamisongelmia.
Tyypillisimpiä kohdunlaskeuman oireita ovat kuitenkin lantionpohjassa esiintyvä paineen tunne ja virtsaamiseen liittyvät oireet. Laskeuma ei ole tyypillisesti vaarallinen, mutta sillä voi olla negatiivisia vaikutuksia hyvinvointiin, työkykyyn, urheilemiseen tai yhdyntään.
Lantionpohjan lihasharjoittelulla voi ehkäistä ja lieventää oireita
Vähäisiä kohdunlaskeuman oireita voidaan lievittää lantionpohjan tehokkaalla lihasharjoittelulla. Samalla harjoittelulla voidaan myös ylipäätään ehkäistä laskeuman kehittymistä, erityisesti synnytyksen jälkeen. Neuvolassa ohjeistetaankin lantionpohjan lihasharjoitteluun jo raskauden aikana.
Pahasti haittaavia oireita aiheuttavat kohdunlaskeumat korjataan tarvittaessa kirurgisesti. Suomessa korjataan vuosittain laskeumia noin 4 000 naiselta. Vaikka alatiesynnytys on yksi laskeuman riskitekijöistä, ei suurimmalle osalle alateitse synnyttäneistä tule kuitenkaan laskeumaa.
Lähteet: Terveyskirjasto, Terveystalo, Mama Move
Jaa oma kokemuksesi