Voiko lasten kuvia enää somettaa hyvillä mielin? 4 äidin ratkaisut – ”Kaikki eivät kaipaa vauvakuvia fiidiinsä”
Lapsesta otetut kuvat voi laittaa vaikka pelkästään sille tarkoitettuun sovellukseen.
Jälkikasvun kuvien julkaiseminen somessa arveluttaa vanhempia. Lapsen kuvien jakaminen olisi kuitenkin hauskaa, sillä some on varsinkin kotivanhemmalle sosiaalinen ikkuna muuhun maailmaan. Kukapa ei haluaisi esitellä jälkikasvunsa suloisia ja hassuja hetkiä muille?
Lapsen kuvien julkaisemista kannattaa harkita tarkkaan
Tietoturva-asiantuntija Ville Kontinen Viestintäviraston kyberturvallisuuskeskuksesta kuitenkin muistuttaa, että verkkoon kerran ladattua materiaalia on sieltä vaikea kokonaan täysin poistaa.
Kontinen kehottaa miettimään hyvin tarkasti, millaisia kuvia lapsistaan jakaa ja kenelle.
– Omaa tietoturvaansa pystyy säätelemään, mutta jos vastaanottajan päässä onkin ongelmia, esimerkiksi mummon sometili hakkeroidaan, lapsen kuvat saattavat levitä kenelle vain. Ikävimmät esimerkit liittyvät pedofiliarinkeihin, joiden hallusta on löydetty verkon kautta kaapattuja kuvia muun muassa lapsiperheen uimarantareissulta.
Tärkeää on siis miettiä, jaatko lapsen kuvia ylipäänsä. Sen jälkeen on järkevää pohtia, millaiseen sovellukseen ja millaiselle yleisölle kuvan jaat.
1. Perusta väliaikainen ryhmä
Yksi keino on rajata julkaisun yleisö. Monilla on Whatsapp-ryhmiä erilaisiin tarkoituksiin. Esimerkiksi synnyttämään lähtiessä on näppärää jakaa kuulumiset sairaalasta yhteen ryhmään, josta kaikki läheiset saavat yhdellä viestillä tulokkaan kuvan, kuten espoolainen Tiina teki.
– Minua oli varoitettu vauvan mittakyselyjen, jakselutiedustelujen ja onnittelujen hyökyaallosta. Tein synnytyssairaalaa varten ”Vauvasuora”-ryhmän, jossa oli toistakymmentä rakkainta sukulaista ja ystävää, Tiina kertoo.
– Kun tyttö syntyi, sain yhdellä viestillä tiedon ja ensikuvan heille. Oli helppoa myös poistaa ryhmä, kun kotiuduimme sairaalasta. Ratkaisu todella piti somettamisen kurissa, jotta pystyin keskittymään ja tutustumaan pikkuvauvaan.
Tietoturva-asiantuntija Kontinen kehottaa kuitenkin varovaisuuteen. Rajatuistakin ryhmistä kuvia ja tietoa voi vuotaa ulkopuolisten käsiin.
2. Monta tapaa peittää kasvot
Monet päätyvät jakamaan kuvia lapsistaan somessa siten, etteivät lapsen kasvot näy kuvattaessa tai jälkikäteen muokkaavat kuviin esimerkiksi hassut lasit. Näin lasta ei pysty identifioimaan.
Myös Anna-lehden bloggaaja Sara Parikka on päätynyt piilottamaan lapsensa kasvot somessa.
– Sovimme heti raskausaikana, että emme halua näyttää lasten kasvoja. Olemme olleet asiasta samoilla linjoilla aina. Ensin ajattelimme, että emme halua paljastaa edes nimiä, mutta joku paljasti ne meidän puolestamme, Sara Parikka kertoi Kaksplussan Mammakahvila-podcastissa.
Kuuntele podcast: En halua näyttää lasteni kasvoja julkisuudessa
3. Karsi ”vauvatilin” seuraajat
Facebookissakin on mahdollista rajata julkaisun vastaanottajia. Helsinkiläinen Jenni keksi esikoista odottaessaan kirjoittaa päivityksen: jos vauvakuulumiset kiinnostavat, tykkää tästä. Toistasataa tykkäsi. Heille Jenni teki Facebookiin erillisen ryhmän ”vauvapostauksille”.
– Ajattelin, että kaikki tutut eivät välttämättä kaipaa vauvakuvia fiidiinsä. Toisaalta saan sillä joukkoa vähän pienemmäksi ja valvotummaksi, kun on yli tuhat FB-kaveria, Jenni pohtii.
– Vielä mietin sitä, julkaisenko ryhmiin kasvokuvia. Tämä on vaikea asia, kun FB saa kuitenkin haltuunsa kaikki sinne ladatut kuvat, Jenni puntaroi.
Myös Instagramissa on mahdollisuus määritellä vuorokauden näkyville tarinoilleen yleisö. Vain läheisille kavereille näkyvä stoori on ympyröity vihreällä.
4. Oma sovellus lapsen kuville
Lasten kuvien jakamieen liittyvä problematiikka on luonut liiketoimintaakin. Kidday lupaa pitää lapsen kuvat turvallisesti tallessa sovelluksessa, josta niitä voi jakaa haluamilleen henkilöille. Sovellus ei jaa käyttäjän tietoja ulkopuolisille. Samalla sovellus ehdottaa ja asettaa tarjolle erilaisia lapsiperheiden palveluita, kuten lääkäri-, kätilö- ja psykologipalveluita.
Kaksplussan Ikkunalaudalla-bloggaaja Essin ongelma kuulostaa tutulta: osa lapsen läheisistä on Facebookissa, osa käyttää Whatsappia, ja tärkeitä kuvia pitää jakaa monia kanavia sumplien. Essi testasi Kiddayta ja koki, että se toimii, jos saa maaniteltua sukulaiset ja ystävät yhteisen sovelluksen käyttöön.
– Ja on muuten vähentänyt sitä jakamisen stressiä. Pikku juttu, mutta jokainen pienempikin helpotus arkeen on meillä ainakin tervetullut, Essi tähdentää blogikirjoituksessaan.
Sovelluksen perusversio on käyttäjilleen ilmainen. Tietoturva-asiantuntija Kontisen mukaan tämäntyyppisillä sovelluksilla voi olla paikkansa, kunhan käyttäjien tietoturvasta todella pidetään huoli ja mahdollisiin ongelmiin puututaan hetimmiten.
Miten sinä jaat lasten kuvia somessa? Jätä kommentti.
Täällä voit tutustua Viestintä- ja liikenneviraston kyberturvallisuuskeskuksen lapsille ja vanhemmille tuottamiin Turvallisesti netissä -oppaisiin.
Jaa oma kokemuksesi