Aku Hirviniemen ja Sonja Kailassaaren vauva syntyi! Humoristinen kuva ”kesäkääryleestä” ihastuttaa somessa
Pienokainen on pariskunnan ensimmäinen yhteinen lapsi.
Näyttelijä Aku Hirviniemen ja juontaja Sonja Kailassaaren vauva on syntynyt.
Asia selviää pariskunnan Instagram-tileiltä, joilla kummatkin ovat jakaneet hauskan kuvan pienokaisesta. Vaaleansiniseen peittoon kääritty vauva tuhisee vuoteella, ja hänen yläpuolellaan pidellään syömäpuikkoja.
– Hän on saapunut! Meidän oma pikku kesäkääryle! kuvan yhteydessä kirjoitetaan.
Näytä tämä julkaisu Instagramissa
Syötävän suloinen kuva onkin kerännyt paljon reaktioita eturivin julkkiksilta. Muun muassa laulaja Lauri Ylönen sekä juontajat Vappu Pimiä ja Anni Ihamäki ovat jättäneet pariskunnalle onnittelunsa kommenteissa.
Kuvatekstissä Hirviniemi ja Kailassaari lisäksi kiittävät Lohjan sairaalan synnytysosastoa ”upeasta ja lämminhenkisestä” hoidosta.
Ensimmäinen yhteinen lapsi
Aku Hirviniemellä on entuudestaan kaksi tytärtä. Heidän äitinsä on Hirviniemen ex-puoliso, näyttelijä Niina Lahtinen.
Syntynyt lapsi on Sonja Kailassaaren esikoinen. Anna-lehdelle raskautensa loppupuolella antamassaan haastattelussa Kailassaari kertoi, että hän jää vanhempainvapaalle juontamastaan Ylen Efter nio -ohjelmasta kesäkuun puolessavälissä.
– Olen tehnyt 22 vuotta putkeen duunia. Nyt on mielestäni hyvä aika ottaa time out ja nauttia, Sonja sanoi Annalle.
Raskausuutinenkin kerrottiin ensin Efter nio -ohjelmassa maaliskuussa, minkä jälkeen asia julkistettiin myös sosiaalisessa mediassa.
Sonja Kailassaari ja Aku Hirviniemi ovat seurustelleet vuodesta 2018. Pari meni kihloihin vuonna 2020.
.
Jaa oma kokemuksesi