Vauva 26.01.2024 Päivitetty 22.03.2024

Kuippana, Lokintytär ja Merkkari – nämä erikoisuudet nimilautakunta hyväksyi uusiksi etunimiksi vuonna 2023

Nimilautakunta hyväksyi vuonna 2023 etunimiksi useita rajatapauksia.

Teksti
Anniina Rintala
Kuvat
iStock
Video
Beda Salmi

Nimilautakunnan käsittelyyn tuli viime vuoden aikana joukko uusia, harvinaisia ja hieman erikoisiakin nimiä. Hyväksytyt nimet 2023 -listaus paljastaa uudet etunimet, jotka ovat joutuneet nimilautakunnan syyniin, mutta saaneet hyväksynnän.

Lapselleen tai itselleen ei Suomessa voi antaa mitä tahansa etunimeä. Lain mukaan nimi ei esimerkiksi saa aiheuttaa pahennusta tai haittaa tai muistuttaa sukunimeä. Etunimen on myös vastattava vakiintunutta etunimikäytäntöä. Tästä voidaan kuitenkin poiketa uskonnollisen syyn vuoksi tai silloin, jos henkilöllä on yhteys vieraaseen valtioon.

Epäselvissä tapauksissa oikeusministeriön alaisuudessa toimiva nimilautakunta arvioi, voiko nimen antaa lapselle tai saako aikuinen virallistaa sen itselleen. Lopullisen päätöksen tekee Digi- ja väestötietovirasto, mutta epäselvissä tapauksissa se saattaa pyytää nimilautakuntaa arvioimaan nimen sopivuutta.

Virasto ei voi hylätä nimeä ilman nimilautakunnan lausuntoa, mutta se voi hyväksyä uusia nimiä ilman lausuntokäsittelyä. Lautakunnassa arvioidaan myös sukunimiä.

Lue myös: Kukkuböö, Mikonpentu ja Jezebella – Katso, mitkä nimet nimilautakunta hylkäsi vuonna 2023

Hyväksytyt nimet 2023 -listaus sisältää liudan nimiä, jotka eivät ole niitä tavanomaisimpia. Listasimme alle nimet, jotka päätyivät viime vuonna nimilautakunnan käsittelyyn, mutta menivät läpi. Nimiä on voitu hakea sekä lapsille että aikuisille.

Hyväksytyt nimet 2023

Ahjo

Autumnus

Broka

Erkut

Jarppa

Jesman

Johannas

Jovva

Kerppu

Kilves

Kuippana

Lacrima

Laser

Lokintytär

Lurich

Merenptah

Merkkari

Naakanpoika

Nokkonen

Odotettu

Paiu

Ruutu

Sacada

Sopuli

Sovinto

Tihu

Tusse

Tähetär

Viená

Virrantytär

Viuhka

Wadilla

Weanna

Winna

Wionel

Ådelia

Nimistö laajenee

Suomessa on käytössä yli 120 000 erilaista etunimeä. Väestötietojärjestelmään on hyväksytty viimeisen viiden vuoden eli etu- ja sukunimilain voimassaolon aikana yhteensä yli 6000 erilaista täysin uutta etunimeä.

Vastedes myös hyväksytyt nimet 2023 täydentävät tätä listaa, ja kaikkien on mahdollista antaa niitä lapsilleen ilman nimilautakunnan uutta käsittelyä.

Nimistön laajeneminen on osoitus paitsi yleisestä pyrkimyksestä yksilölliseen nimenantoon, myös osoitus nimistön kansainvälistymisestä. Uusia nimiä keksitään ja lainataan muualta.

Lue myös: Kukkuböö, Mikonpentu ja Jezebella – Katso, mitkä nimet nimilautakunta hylkäsi vuonna 2023

Lue myös

Kommentit (1)

Kuka hyvä isä näitä nimiä hyväksyy. Voi vaan kuvitella miten Tussea, Kuippanaa ja Kerppua nimitellään koulussa ja miten niitä väännellään eri muotoihin. Ei voi mitään sille, että Tusse kyllä väkisinkin muistuttaa naisen sukuelimestä käytettyä sanaa. Lehtikerppuja syötettiin meillä aikoinaan lehmille ja naakka taitaa muuten olla yks vihatuimpia lintuja. Miksi ei Reijo, Kerttu, Pirkko, Mikko, Juhani enää kelpaa. Ja oli muute hylättyjen joukossa paljon kauniimpia nimiä, sellaisia, mitä jo jossain muodossa olemassa. Ei voi ku pyöritellä päätään

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X