23.01.2020 Päivitetty 29.05.2023

Jäävätkö Suomen vastasyntyneet nälkäisiksi? Huoli heräsi Imetyksen tuessa – päivittäin joku etsii apua, kun ei osaa ruokkia pikkuvauvaansa

Vastikään sairaalasta kotiutuneet perheet eivät pärjää ilman tukea imetyksen kanssa, toteaa Imetyksen tuki ry kannanotossaan.

Teksti
Anniina Rintala
Kuvat
iStock

Imetysohjauksen puute vauvan ensimmäisten elinpäivien aikana nousi otsikoihin, kun Yle uutisoi asiasta keskiviikkona. Nyt myös Imetyksen tuki on julkistanut kannanottonsa, jossa se on huolissaan vauvojen ravitsemuksesta.

Vastasyntyneitä pompotellaan Naistenklinikan synnytyssairaalan ja neuvolan välillä, kun perheet hakevat apua imetysongelmiinsa sairaalasta kotiutumisen jälkeen, Yle kertoo.

Useiden Ylen haastattelemien perheiden mukaan imetysohjauksen puute näkyy synnytyssairaalassa: parin päivän aikana imetystä ei ehditä kunnolla opastaa. Neuvola-aikaakaan ei irtoa kuin vasta aikaisintaan viikon kuluttua, joten perheet jäävät yksin hankaluuksien kanssa.

Imetyksen tuki ry on myös havainnut, että vanhemmat kaipaavat imetyksen alkutaipaleella apua ja neuvoja.

Yhdistyksen vertaistukipalveluita käyttävät hanakasti nimenomaan sairaalasta juuri kotiutuneet perheet, kannanotossa kerrotaan.

Vastasyntyneet poistuvat sairaalasta nykyään hyvin tavallisesti päivässä tai parissa. Ehditäänkö silloin katsoa, onnistuuko imetys?

Perheet tarvitsisivat yhdistyksen mukaan perustason ohjausta siihen, että imetys saataisiin kunnolla käyntiin.

Jos imetys on esimerkiksi kivuliasta, syy on usein vääränlaisessa imuotteessa tai asennossa. Vääränlainen imuote voi myös hankaloittaa vauvan imemistä niin, että hän ei saa riittävästi maitoa rinnasta. Vauva ei saa tarvitsemaansa ravintoa, eikä kasva niin hyvin kuin voisi.

Imetykseen panostaminen maksaa kuitenkin itsensä takaisin myöhemmin, sillä imetys ehkäisee pitkäaikaissairauksia ja vastasyntyneiden infektioita. Niitä joudutaan hoitamaan sairaalassa, mikä sekin kuluttaa yhteisiä varoja.

Pahimmillaan tilanne voi johtaa imetyksen päättymiseen, vaikka tuen avulla esimerkiksi oikean imetysotteen löytyminen ratkeaisi.

Jokaiselle perheelle oma imetyssuunnitelma

Perheet tarvitsisivat kotiutuessaan mukaan selkeän suunnitelman, kuinka paljon ja miten vauvaa imetetään sekä mistä tietää, että vauva saa maitoa tarpeeksi. Myös auttavien tahojen yhteystiedot tulisi olla suunnitelmassa.

Pika-apuna saatetaan tarjota lisämaitoa tai apuvälineitä.

Tällä hetkellä yhdistykseen mukaan pika-apuna imetysongelmiin saatetaan synnytyssairaalassa tarjota lisämaitoa tai apuvälineitä. Ne eivät kuitenkaan ole pidemmän päälle ratkaisuja siihen, että imetys lähtee sujuvasti käyntiin.

– On kohtuutonta perheitä kohtaan ja riski vauvan hyvinvoinnille, ettei noin viikon mittaista jaksoa kotiutumisen ja lastenneuvolan ensikäynnin välillä turvata riittävän hyvin tästä näkökulmasta, kannanotossa todetaan.

Huonosti sujuva imetys aiheuttaa perheille turhaan stressiä ja huolta.

Kotikäyntejä tekevä imetysohjaaja voisi olla yksi ratkaisu ongelmaan. Naistenklinikalta kotikätilöitä lähtee aikaisin kotiutuneisiin perheisiin nykyäänkin, mutta imetysohjausta he eivät ehdi antaa, Ylen uutisessa pohditaan.

– Kysymys ei ole vain imetyksestä, vaan koko tuoreen perheen kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista, kannanotossa painotetaan.

Lue myös: Miten saada rinnat tuottamaan lisää maitoa? Imetyskoordinaattori kertoo

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X